Sitä sydämellisyyttä ja kohteliaisuutta, jota osoitettiin Loandassa, seurasi yhtä ystävällinen kohtelu Industry-laivalla. Sen upseerit, laivalääkäri ja majoitusmestari auttivat Stanleytä kaikin voimin koettaen huojentaa sairaiden kärsimyksiä ja herättääkseen alakuloisissa toivoa. Hyvin taitava lääkäri huomasi sairaiden tilan olevan erittäin arveluttavan. Elonkipinä häilyi ja lekutti ja sen puhaltamiseksi täyteen selvyyteen tarvittiin useimmissa tapauksissa enemmän kärsivällisyyttä ja huolta, kuin lääkkeitä. Vähitellen huomattiin pieni parannus heissä, vaikka heidän silmänsä vielä olivat raskaat.
Kap-kaupungissa otettiin heitä hyvin sydämellisesti vastaan ja Industry sai määräyksen viedä retkilunta Sansibariin saakka.
Kun Stanley eräänä päivänä palasi kaupungista laivalle, näki hän väkensä tavallista surullisempana. Hän tiedusteli syytä siihen.
"Tehän tulette nyt palaamaan Ulyakiin (Eurooppaan)."
"Miksi niin arvelette?"
"Oi, me huomaamme kyllä että te olette tavanneet ystäviänne, ja me olemme kaikkina näinä päivinä tunteneet, että te ennen pitkää tulette jättämään meidät."
"Kuka teille sen on sanonut?" Stanley kysyi hymyillen sille katkeruudelle, joka selvään näkyi heidän kasvoissaan.
"Meidän sydämemme, ja ne ovat hyvin raskaat."
"Ah! Ilahuttaisiko se teitä, jos minä seuraisin mukananne Sansibariin?"
"Kuinka te voitte kysyä sitä, herra? Ettekö te ole isämme?"