Sitte meni tie pitkin erästä vuorijonoa useiden pienempien putouksien ja muutaman kirkkaan joen yli.
Joulukuun 3 päivänä tultiin Ngurumaahan. Sen asujamet tekevät rei'än korvalehtiinsä, johon he sitte tunkevat kurpitsa-pullon kaulan tahi pyöreän puupalikan, tehdäkseen rei'ät isommiksi. Kaulassaan kantavat he paljon kummallisia kapineita, niinkuin pieniä vuohensarvia, messinkivitjoja ja munan kokoisia helmiä. Siniset ja punajuovikkaat kankaat hyvin viehättävät heitä. He maalaavat muotonsa värimullalla keltaiseksi, panevat hiuksensa pitkille kiehkaroille, joihin he ripustavat kuparirippuja sekä suuria valkoisia ja punaisia helmiä.
Suurenmoinen ja majesteetillinen taulu levisi silmälle matkalla Makubikaan, lähimpään uudisasuntoon. Pohjoisesta näkyi Ukamha-vuorien huiput, joiden rinteet ovat kuuluisat elefantti-parvistaan, jotka niillä asuvat. Aivan erään vuoren luona, jolle oli annettu tuo sattuva nimi "Kaarenselkä", oli pieni kirkasvesinen järvi, ja suuria vuorenhuippuja ja harjanteitä näkyi kaikkialta taivaanrannalla.
Kyliä oli melkein joka kukkulalla tien varrella, vaan niiden asujamet, joita kuleksivat rosvot olivat hätyytelleet, olivat hyvin arkoja.
Kauniista, rauhaisasta laaksosta kohosi tie kohoamistaan erään vuorenharjanteen huipulle saakka. Täällä näki silmä luoteessa ja lännessä suuren tasangon, joka oli täynnä laitumella olevia jalon metsänriistan parvia. Leiri laadittiin tasangon reunaan muutamien kukkuloiden väliin ja pienen kirkasvetisen puron rannalle. Stanley otti mukaansa yhden neekereistään pyssyä kantamaan ja läksi koettamaan rikastuttaa ruokavarastoja jonkinlaisen saaliin kaatamisella.
Pitkän ja vaivaloisen kävelyn jälkeen korkeassa ja punaisenruskeassa ruohossa jossa tuskin voivat päästä eteenpäin, huomasivat he pienen lauman seebroja, eräänlaisia pieniä, juovikkaita hevoisia. Näillä eläimillä on niin tarkka haisti ja kuulo ja ne ovat niin valppaita. että on melkein mahdotonta päästä avonaisella kentällä niitä lähelle. Ainoastaan suurimmalla varovaisuudella onnistui Stanleyn päästä niin likelle niitä, että hän voi ampua melkein arviokaupassa. Yksi seebroista kavahti pystyyn ja loikahti muutaman kerran hurjasti, vaan rupesi yhtäkkiä horjumaan, notkisteli polviansa ja kaatui vapisten kumoon, niin että koivet nousivat pystyyn. Muut seebrat hirnuivat kaivaten toveriansa ja hirnuen ja suloisesti piirissä kierrellen lähestyivät Stanleytä, kunnes hänen luotinsa sattui yhden otsaan.
Sitte lähetti hän neekerin leiriin hakemaan väkeä, että saalis saataisiin kotiin tuoduksi. Vähän ajan kuluttua hyppäsi "Jack" koira, joka oli tullut mukaan ja ruvennut maata nurmikolle Stanleyn jalkojen luo, pystyyn ja katseli tarkasti erästä paikkaa ruohokentällä. Seuraten koiran katsantoa huomasi Stanley leijonan, joka läheni varovasti hiipien ruohistossa ja katseli häntä uteliaasti. Stanley latasi norsupyssynsä räjähtävillä luodilla ja saatuaan varman tuen kuolleen seebran ruumiista odotti hän leijonan tuloa ampumatkalle. Majesteetillinen eläin lähestyi tuhannen jalan päähän, sitte seisahtui se ikäänkuin hämmästyneenä ja palasi parilla hypyllä erääsen pensaikkoon. Hetken kuluttua näkyi hämärän äkkiä enentyessä kokonainen joukko näitä eläimiä äkkiarvaamatta pensaikossa, josta lähestyivät pitkässä, juhlallisessa rivissä. Kun etumainen niistä oli kolmensadan jalan päässä, ampui Stanley. Leijona kavahti pystyyn ja kaatui, ja muut pötkivät pois hurjassa paossa. Samassa kuului myöskin pari muuta laukausta; leiristä tulevat wangwanat olivat näet myöskin huomanneet leijonat ja ampuneet. Kun oli melkein pimeä, niin ei enää voitu ruveta etsimään kaatunutta leijonaa, ja kun Stanley seuraavana aamuna lähetti väkeä hakemaan sitä, olivat hyenat syöneet sen niin tarkoin, että ainoastaan muutamia keltaisia karvatukkoja oli jäljellä.
Joulukuun 11 päivänä jatkettiin matkaa tasangon yli. Sitten meni tie länteenpäin vähitellen kohoavaa mäkeä myöten. Tähän paikkaan näkyi laakso, jossa oli viisikolmatta nelikulmaista, palissaadeilla eli paalustoilla ympäröittyä kylää, joukko mataloita kumpuja sekä siellä täällä viljelysmaita.
Joulukuun 12 päivänä tuli retkikunta Bagamoyosta, viisikolmatta päivää marssittuaan, Mpwapwaan ja oli siten kulkenut koko Ufagaran vuoriseudun läpi.
