Nyt hypähti Stanley ylös mennäksensä väliin molemmat revolverit vasemmassa kädessään. Hän kääntyi erään vanhan miehen puoleen, joka näytti koettavan pidättää muita ryhtymästä väkivaltaisuuksiin, näytti hänelle helmiä, kangasta, vaskilankaa ja koetti herättää heissä kunnioitusta hokemalla heidän kuninkaansa nimiä Mtesa ja Antari.
Tämä helmien ja kankaiden paljous herätti nyt villien ahneuden. Tappamisen yritys voisi, näyttivät he alkavan ajatella, tuottaa kuoleman muutamille heistä itsistäkin. "Ne voivat tarttua ampuma-aseihin ja vielä kuollessaankin tehdä niillä kauheaa tuhoa, ja kuka tietää mitä nuo pienet rautakapineet tuon valkoisen miehen kädessä ovat?" näyttivät he sanovan toisilleen. Mitä äsken mainittu vanhus lieneekään ajatellut, vastasi hän kumminkin väelleen teeskennellyllä närkästyksellä, kohotti keppinsä ja ajoi raivosta riehuvat villit edemmä oikealle ja vasemmalle. Muutamat etevät maan-asukkaat yhdistyivät nyt tämän vanhuksen kanssa, joka, kuten Stanley sittemmin sai tietää, oli Shekka, Bumbiree'n hallitsija.
Sittenkun Shekka oli tehnyt tämän voimannäytteen, viittasi hän puolelle tusinalle miehiä ja vetäytyi takaisin joukon taakse. Toinen puoli joukkoa seurasi päällikön ja hänen neuvoskuntansa mukana, mutta toinen jäi jälelle ja uhkasi yhä keihäillä tai nuijilla. Eräs rohkea osasto kulki ympäri veneen perän ja loukkasi Stanleytä hyvin suuresti hävyttömillä ilmeillä; tarttuipa vielä yksi niistä kiinni hänen tukkaansakin. Kuitenkin kosti Stanley sieppaamalla hänen kätensä, ja kun hän sitä äkkiä kiersi taaksepäin, oli hän vähällä vääntää sen pois tiloiltaan, villin ulvoessa tuskasta. Hänen toverinsa heiluttivat keihäitään, mutta Stanley hymyili heille vaan, sillä jokainen itsensäpuolustamisen ajatus oli häneltä likimain kadonnut.
Ratkaiseva silmänräpäys näytti tulleen. Stanley oli kärsinyt muutaman hetken kuolemantuskaa, ajatellessaan kuinka vastenmieliseltä kuolema näytti siinä muodossa kuin se nyt häntä uhkasi. Mitä ajattelisi hänen väkensä, joka murheellisena odotti kauan poissa olevaa herraansa! Mitä sanoisivat Pocock ja Barker, kun vihdoinkin saisivat tiedon onnettomuudesta Bumbiree-saarella! Ja hänen ystävänsä Amerikassa ja Euroopassa sitten! "Viis' niistä, ainoastaan yhden silmänräpäyksen tuskat, ja mitä voivat nuo verenjanoiset koirat enää tehdä sen enempää! Se on lohdutus että voi kuolla nopeasti — hengenveto ja sitten hiljaisuus — ainaiseksi ja iankaikkisesti!" Sellaiset olivat Stanleyn ajatukset tässä kauheassa silmänräpäyksessä.
Eräs sanansaattaja päällikön ja neuvoskunnan luota saapui nyt ja viittasi Safenille.
"Mene ja käytä ymmärrystäsi!" sanoi Stanley hänelle.
"Jos Jumala tahtoo, herra", vastasi hän.
Safeni veti melkein koko lauman perässään, sillä uteliaisuus on suuri Afrikalaisissa. Stanley näki hänen rupeavan asentoon. Hänen kätensä liikkuivat ylös ja alas, ulospäin ja sisäänpäin, sydämellinen rohkeamielisyys oli luonnostaan hänen kasvoillaan; hänen liikkeensä olivat miellyttävät; mies oli puhuja, joka taisteli lempeyden ja oikeuden puolesta.
Safeni palasi loistavin kasvoin.
"Kaikki hyvin, herra; ei mitään vaaraa. He sanovat vaan, että meidän tulee pysähtyä täällä huomiseen."