Lady Alice Ripon-putouksessa.
Seuraavana päivänä k:lo 8 aamulla — Mtesan tavallisena vastaanotto-aikana — ilmoittivat rummunlyönnit että vastaanotto oli alkanut, ja puoli tuntia myöhemmin tulivat hovipojat viemään Stanleytä Mtesan eteen. Heidän annettua viittaus avasivat vartiat leveän tien portille saakka, joka kohta avattiin selkosen selälleen. Sittenkuin he olivat käyneet ensimmäisen pihan poikki ja portista sille pihalle, jossa vastaan-otto tapahtui, esiintyi mitä omituisin näytelmä. Keilanmuotoon rakennettu maja seisoi keskipihalla ja leveässä ovenaukossa istui mykkä olento; molemmin puolin seisoivat lipunkantajat ja perinnöllinen henkivartiosto, sekä vastapäätä sisäänkäytävää laajassa piirissä seisoivat keisarikunnan päälliköt ja ylimykset; perällä näkyi Mtesan naishenkivartiosto, pitäen kivääriä olkapäillä, kaksinkertaisessa rivissä; sivulla olivat soittajat ja rummunlyöjät ja siellä täällä avonaisessa piirissä yksivaltiaan edessä seisoi joukko hovimiehiä.
Kun Stanley lähestyi, nousi Mtesa seisaalleen, astui esiin niin kauas kuin leopardinnahka ulottui, jolla hänen jalkansa hänen istuessaan lepäsivät, ja tervehti häntä sydämellisesti. Mtesa sai nyt tietää, että Stanley oli tullut saadakseen ne oppaat, mitkä keisari oli hänelle luvannut osoittamaan tietä Muta Nzigeen järvelle saakka ja Stanley pyysi nyt että hän viipymättä hankkisi ne. Kun hän jo oli kadottanut paljo aikaa kanoottien puutteessa.
Mtesa vastasi olevansa nyt aikeissa alkaa sotaa kapinallisia wawumalaisia vastaan, jotka ynseästi kieltäytyivät maksamasta veroa, hävittivät hänen rannikoitaan, veivät pois hänen alamaisiaan ja möivät niitä sitte muutamasta banaanikimpusta. Hän lisäsi ettei ollut tavallista Ugandassa antaa muukalaisten jatkaa matkaansa, kun keisari oli sodan hommissa, mutta kun sota pian loppuisi, lähettäisi hän, jos Stanley tahtoi odottaa, päällikön sotajoukon kanssa viemään häntä lyhintä tietä järvelle.
Kun hän uudestaan vakuutti, että sota ei tulisi kestämään kauan, päätti Stanley pysähtyä ja käyttää viivytystä maan ja sen kansan tutkimiseen.
Elokuun 27 p. lähti Mtesa matkaan ja ohjasi marssinsa Nakarangaan, niemelle, jonka wawumalaiset olivat valinneet itselleen linnoitukseksi ja varastopaikaksi. Hän oli koonnut 150,000 miehen suuruisen armeijan. Paitsi tätä melkoista voimaa oli sotajoukossa vielä 50,000 naista ja lähes yhtä monta lasta ja orjia kumpaakin sukupuolta, joiden kanssa Mtesan leiriväki nousi noin 250,000 henkeen.
Ensin tuli 30,000 miehen suuruinen joukko, mauttomimmalla tavalla maalattuna värimullalla ja savella. Sitten tuli toinen osasto liehuvin lipuin ja helisevin soitoin ja ruumiit maalattuina mustan, valkoisen ja värimullan näköisiksi. Senjälkeen tuli noin 2,000 miehen suuruinen joukko valittuja soturia, varustettuina keihäillä ja kilvillä, kaikki notkeita ja kepeäjalkaisia miehiä, jotka esiinmarssissaan päästivät kaikuvia sotahuutoja ja heiluttivat keihäitään. Niiden jälessä seurasi nopeassa marssissa musketeilla varustettu keisarin henkivartiosto, noin kaksisataa rintamassa ja sata kummallakin puolen tietä. Se ympäröitsi siten Mtesan ja hänen katekironsa, eli ensimmäisen ministerinsä, ja kaksisataa miestä muodosti jälkijoukon, joka rummunlyöjineen, huiluniekkoineen ja liehuvine lippuineen muodosti erittäin komean ja sotaisen näyn.
Mtesa tuli käyden jalkasin, paljain päin, vaatettuna siniraitaisesta kankaasta tehtyyn pukuun, vyötärysten ympäri vyö englantilaista tekoa, ja kasvot punaisiksi maalattuina. Katekiro, joka kulki hänen edellänsä, kantoi yllänsä tummanharmaata kaschmir-nuttua, eksyttääkseen mahdollisesti väijyksissä pensastossa olevaa salamurhaajaa.
Sittenkuin Mtesan henkivartiosto oli kulkenut ohitse, seurasi päällikkö päällikön jälkeen, osasto osaston jälkeen.
Noin kaksi tuntia sen jälkeen kuin pääjoukko oli alkanut marssinsa, tulivat nuoret prinssit ja Mtesan naiset, niiden edellä tuhannen keihäsmiestä ja perässä yhtä suuri luku. Naisia oli noin 5,000, vaikka vaan 500 voi sanoa olevan keisarin vaimoja; muut kuuluivat palvelusväkeen.