Wangwanat tarkastettiin sittemmin. He nostivat venheen vedestä hartioilleen ja kantoivat sitä varovaisesti noin tunnin matkan koskien alapuolelle, jossa he laskivat sen taasen lahden tyynille vesille. Sanansaattaja lähetettiin sitten käskemään Safenia laskemaan neljä kanoottiansa koskesta. Tunnin kuluttua olivat nämä onnellisesti saapuneet.
Sitte läksi retkikunta taas liikkeelle ja tuli seuraavana päivänä erääsen markkinapaikkaan.
Nämä Livingstone-virran rannoilla olevat markkinapaikat, jotka ovat noin puolen tahi koko peninkulman päässä toisistansa, ovat virran kummallakin rannalla asuvien maan-asukasten kokouspaikkoja ja pidetään yhteisenä maana, jota ei kukaan päällikkö voi anastaa eikä kukaan yksityinen vaatia itselleen. Monet näistä ovat suuria, ruohottuneita, korkeiden ja tuuheiden puiden varjoamia tasankoja. Niiden reunalla on synkkä, tumma, silminnähtävästi niin tiheä metsä, että sen läpi on mahdoton tunkea; siellä täällä näkyy jättiläispuu, joka on eronnut ystävällisestä liitostaan toisten kumppaniensa kanssa ja nyt kohottaa huippunsa naapurejansa korkeammalle. Sen oksia rakastelee valkokaulainen kotka ja kirkuva iibis. Siellä täällä näkyy viuhkapalmun höyhenmäiset ja hienot lehdet. Edustalla juoksee leveä, musta virta.
Markkinapäivinä ovat nämä ruohon peittämät paikat aamuin tungokseen asti täynnä kansaa. Synkistä metsistä, etäisistä siirtopaikoista ja yksinäisiltä saarilta tulivat maan-asukkaat kokoon kantaen vasuissaan maniokkia, tuoden palmun rihmoista ja kaisloista tehtyjä mattoja, palmuviinillä täytettyjä astioita, papuja ja maissia, hirssiä ja sokeriruokoja, savenvalajan tavaroita, kuparista, raudasta ja puusta tehtyjä taideteoksia, punaista kampesch-puuta, kaaliksia, banaaneja ja pisangeja, tupakkaa, piippuja ja rannerenkaita, kalanverkkoja, vasuja, kaloja ja paljo muita tavaroita, joita tarve ja kaunoaisti oli opettanut heitä valmistamaan. Kaikkialla näkyy liikettä ja vilkasta kauppaa aina myöhään iltaan saakka, jolloin paikka taasen tulee tyhjäksi ja autioksi, pimeyden ja varjon kodoksi, missä haukka ja kotka, iibis, harmaa papukaija ja apina rauhassa voivat lentää, kirkua ja ulvoa.
Joulukuun 4 päivänä pysähdyttiin, koska ankara sademyrsky nousi riehumaan ja sitä paitsi tarvittiin hankkia ruokavaroja; tämä kuitenkin onnistui ainoastaan osaksi.
Seuraavana päivänä tultiin erääsen erinomaisen pitkään kylään, tahi pikemmin pitkään jonoon kyliä, jotka olivat 150 ja 300 jalan päässä toisistaan. Siellä oli leveä, yksitoikkoinen katu, joka oli kolmenkymmenen jalan levyinen ja kolmen virstan pituinen. Kylän takana oli banaani- ja palmu-lehtoja, joista asukkaat saivat hedelmiä, viiniä ja öljyä.
Tämän omituisen kaupungin nimi oli Ikondu. Majat olivat erittäin somista kaisloista rakennetut ja kaksinkertaisten häkkien näköiset. Ne olivat 7 jalan pituisia, 5 jalan levyisiä ja 6 jalan korkuisia, päärakennukset aivan erillään, vaan katon kautta yhdessä, niin että kumpaisenkin häkin keskimäiset huoneet olivat yhteydessä toistensa kanssa; nämä olivat perheen kokoushuoneita, missä ystäviä vastaanotettiin ja heidän kanssaan keskusteltiin ja missä perheellisiä toimia hoidettiin.
Nämä kaislahäkit ovat yhtä mukavat ja kuivat kuin laivankajutat; sen tuli Stanley huomaamaan niiden sateenpuuskien aikana, jotka vähä väliin syöksivät alas.
Aina kahden naapurikylän välissä olivat kuolleiden kuningasten hautauspaikat eli hautaholvit, joita peitti lehtikatto.
Ikondun kaupunki oli aivan autio, vaan ruokavaroja oli yltäkyllin; viiniruukut olivat palmuihin kiinni sidotut, banaaneja riippui tertuissa ja puutarhoissa kasvoi suuria, kauniita melooneja, reheviä maniok-istutuksia; siellä näkyi myös leveitä maapähkinä-viljelyksiä, ja suuria aloja, joilla tuuli sokeriruohoja heilutteli.