Oli syysmarkkinat Turussa. Lukuisa joukko maalaisia oli kokoontunut, kuormineen täyttäen kaupungin ahtaat kadut ja torit. Hevosten hirnuntaa, huutoa ja rähinää kuului kaikkialta. Siinä kauppoja hierottiin ja tingittiin, mutta paljonpa ei ollutkaan myytävänä. Jyviä ei näkynyt ensinkään. Hämäläiset, nuo lyhytkasvuiset, valkeatukkaiset, hidasliikkeiset ylämaalaiset, olivat tuoneet hamppuja, pellavia ja kuivattua lampaan-lihaa. Talonpojat kaupungin ympäristöstä kaupittelivat puuastioita ja kankaita. Pujoteltuja villavaatteita, vanttuita ja tokkia, Naantaalin porvarin vaimojen tekemiä, kyselivät maalaiset ahkerasti, ja Rauman pitsit saivat ihailijoita ja ostajia aatelisrouvissa. Puutavaroita ja tervaa Satakunnan pitäjistä ja kaloja saaristosta ostivat, kuten myöskin pellavia, kaupungin porvarit ulkomaille vietäväksi.
Kadunkulmissa ja sillalla istui sokeita tai muuten raajarikkoisia kerjäläisiä, ojentaen käsialan ohikulkijoita vastaan ja vinkuvalla äänellä laulaen arkkiveisuja tai runoksi rakettuja kertomuksia onnettomuuksistaan. Räikeitä klanettisäveliä ja jyriseviä rumputuksia kajahteli siellä täällä pihoilta, joissa kuljeksivaiset hulluttelijat tekivät temppujaan. Näiden pihojen porteissa oli aina väentungosta, ja raikkaat naurunpurskaukset säestivät näytäntöjä. Suurin oli tungos eräällä kartanolla torin varrella, jonka portin päälle oli ripustettu suuri keltainen kangas, johon oli kirjavin värein maalattu hullunkurisesti puettu nainen, joka viputteli paljastettuja miekkoja päänsä päällä, käsillään ja alastomilla rinnoillaan. Portin ulkopuolella seisoi kivityökkärin päällä punaruutuisiin vaatteisin puettu poika, kulkuset helmuksissa ja toinen puoli naamaa maalattuna valkoiseksi, toinen punaiseksi. Hän paukutteli suurta rumpua, alinomaa väkijoukolle huutaen jotakin saksan kielellä.
— Mitä hän sanoo? kysyi muuan talonpoika, kääntyen erään nuoren vänrikin puoleen, joka oli seisahtunut väkijoukkoon hänen vierellensä ja nyt heitteli ihastuneita silmäyksiä talonpojan seurassa olevaan täyteläiseen, punaposkiseen tyttöön, joka oli puettu tuohon somaan Ilmajoen pukuun.
— Hän sanoo, vastasi vänrikki, että tuolla sisässä näytetään kertomusta rikkaasta miehestä ja Latsaruksesta sekä ihmeellistä vaimo-ihmistä, johon, miekankärki ei pysty.
— Rikkaasta miehestä ja Latsaruksesta, kertoi talonpoika katkerasti. Semmoista näemme me joka päivä. Me talonpojat saamme elää Latsaruksen elämää, ja herrat istuvat ruokapöydässä…
Hän ei päässyt jatkamaan, sillä tunkeva ihmisjoukko työnsi hänet, maalaistytön ja vänrikin muassansa pihan sisään, jossa he pian seisoivat niin puserruksissa, että tuskin saivat jäsentä liikkumaan.
Pihan sisimmäinen nurkka oli pingoitetulla nuoralla eroitettu katsojista, ja paremmaksi vakuudeksi käveli pitkään punaiseen viittaan puettu, partainen mies edestakaisin tämän aidan vierustalla, sysäten syrjälle pahimmasti pakkaavat poikanulikat. Näytäntö oli jo alkanut. Miekka-nainen teki paraikaa temppujaan. Hän ojensi miekan katsojille, heidän nähdäkseen oliko se teräväksi hiottu. Sitten otti hän miekan, pystytti sen, kärki alaspäin, kämmenelleen ja viputteli sitä hetkisen, itseään vahingoittamatta. Nyt asetti hän miekankärjen paljaalle olkapäälleen, sitten niskalleen ja sitten otsalle. Yleisö oli suuresti hämmästynyt. Luultiin joka hetki hänen kuolettavasti vahingoittuvan terävästä miekasta, ja tuska ja kauhistus kuvastui monen, varsinkin naisten, kasvoista. Mutta nainen ei ollut tietävinään mistäkään vaarasta, viputteli vain miekkaansa, hypähtäen samassa keveästi kertaa pari. Viimein pisti hän miekankärjen korvaansa. Jeesus Maaria! kuului hiljainen huudahus naisten huulilta, ja miestenkin mielet olivat mitä tulisimmassa ahdistuksessa. Tämänkin, näytelmän onnellisesti loputtua, painoi nainen päätään taaksepäin, asetti miekan kärjen toiseen sierameensa ja liikkui edestakaisin, hiljaisesti tanssien ja nuorteita, suikertelevia liikkeitä käsivarsillaan tehden.
Hänen herjettyään ihmiset ikääskuin jälleen pääsivät hengittämään.
— Hän on noita-akka. Jumala varjelkoon meitä moisesta! sanoi eräs vanha talonpojanvaimo.
— Kun antavatkin tuommoisten kiertää maata, käännellen ihraisten silmiä, sanoi toinen.