— Hän osaa tekeytyä kovaksi raudalle; sitäpä minäkin mielelläni oppisin, ilmoitti muuan sotamies.
Vaan vänrikki, joka ens'alussa oli katsellut kaunista pohjalaista talonpojan tyttöä yksistään, käänsi tytön peljästyneen katseen johdosta silmänsä tempuntekijän puoleen, tämän juuri sirosti niiaten yleisölle ja tiehensä mennen. Arveleva hämmästys kuvastui sotilaan kasvoista, ja hän lausui puoliääneensä:
— Gretchen!
Hänkö? Oliko mahdollista? Vai oliko tämä vain satunnaista yhdennäköisyyttä.
Hänen vielä tätä aprikoidessaan, kuului torven kajahduksia kadulta. Se oli tavallinen kuulutusmerkki, jota julistusmiehet käyttivät, kun heillä oli jotakin ilmoittamista kansalle.
Julistaja, hevosella ratsastaen, oli seisahtanut torille, aivan lähelle sen pihan porttia, jossa silmänkääntäjät näyttelivät, konstejaan, ja ilmoitti nyt uteliaana hulluttelevalle väkijoukolle, että Klaus Fleming, Wiikin herra, valtiomarski ja sotapäällikkö, kuningas Sigismundin valtuuttama käskynhaltia Suomessa, kutsui kaikki, aateliset, pappismiehet, porvarit ja talonpojat, tuomiokapituliin, jossa hän muka tahtoi lukea heille kirjeen kuninkaalta. Julistajan ratsastaessa sitten portin ohi, ja kun vasta nimitetty Pohjanmaan vouti, Aabraham Melkiorinpoika, joka häntä seurasi, näki pihan olevan täynnänsä väkeä, antoi hän julistajan seisahtaa ja uudistaa sanomansa.
Julistajan tehtyä tehtävänsä, kääntyi Aabraham Melkiorinpoika ihmisjoukon puoleen, sanoen:
— Armollinen herramme, kuningas Sigismund, tahtoo antaa kansan pitää vanhat pyhät kirkkotapansa, ett’ei maata enää kohtaisi nälän ja kalliin ajan vitsaus. Tulkaa nyt kaikki tuomiokapituliin ja antakaa piispan ja kuninkaan vihollisten yllyttämien pappien tiedoksi, mikä teidän tahtonne on. Herra Klaus kutsuu teidät kaikki, aateliset, porvarit ja yhteisen kansan.
Aabraham Melkiorinpoika oli vaskikaan tullut Puolasta, varustettuna kuninkaan valtakirjalla olemaan voutina Pohjanmaalla entisen voudin Tuomas Yrjönpojan sijassa, joka oli Sigismundin ja Flemmingin ystäviä. Tämän oli, näet, Kaarlo herttua Pohjanmaan talonpoikien valitusten johdosta jo edellisenä vuonna pannut viralta pois ja sitten, kun ei hyvällä lähtenyt voutikunnastaan, vangittanut hänet ja kuljetuttanut Tukholmaan tutkittavaksi ja tuomittavaksi. Aabraham Melkiorinpoika oli keski-ikäinen, uljas-kasvuinen mies, vilkassilmäinen, viekkaannäköinen. Puettuna komeaan pukuun ja ratsastaen runsaasti koristetun mustan hevosen seljässä, teki hän katsojaan miellyttävän vaikutuksen, tuossa käskeväisesti silmäillessään kansajoukkoa. Nähdessään vänrikin pihan sisäpuolella, toki hän tälle merkin, ja tämä rupesi heti tunkeumaan joukosta läpi. Samassa hän tuon tuostakin tähysteli pihan peräpuoleen saadaksensa ehkä vielä nähdä silmänkääntäjä-naista, mutta tämä pysyi salassa sen verhon takana, joka aitasi pihan sisimmäisen nurkan ilvehtijäin pukemapaikaksi. Suuri osa pihalla olijoita seurasi häntä, yhtyen siihen taajaan joukkoon, joka laahasi julistajan ja Aabraham Melkiorin pojan perässä matkalla tuomiokapitulin kokoussaliin kirkossa.
Kirkkomaalla oli, näiden sinne saapuessa, lukuisa yleisö porvaria ja talonpoikia ko'ossa. Monet olivat päissään ja elämöitsivät. Parvi Flemingin ratsumiehiä oli asettunut vähän tuonnemmaksi kirkkomaalle, ja tuomiokapitulin salin oven edustalla seisoi kiiltävillä tapparakeihäillä varustettuja jalkamiehiä.