"Te vangitsette hänet ja viette hänet vahtihuoneeseen tai minä lakaisutan sekä teidät että hänet pois linnastani", ilmoitti hän yhtä varmasti kuin hänellä olisi ollut sata sotilasta täyttämässä hänen käskyään heihin nähden.
Askeleen tai parin päässä hänen takanaan seisoi kalpeaposkinen Gonzaga, pureksien huultansa arkana ja aprikoivana. Hänen takanaan taas kohosi Francesco del Falcon jäntevä vartalo, ja hänen vierellään oli Lanciotto kasvoillaan melkein yhtä päättäväinen ilme kuin isännälläkin.
Siinä koko se voima, jolla neito kehui lakaisevansa heidät — ikäänkuin he olisivat olleet pelkkää törkyä — pois Roccaleonesta, jolleivät he tottelisi hänen käskyään. He epäröivät vieläkin, kun kreivi astui Valentinan vierelle.
"Olette kuulleet, millaisen valinnan emäntänne on teille antanut", puhkesi hän tuikeasti puhumaan. "Lausukaa julki, aiotteko totella vai ettekö aio. Tätä valintaa, joka teille nyt tarjotaan, ette ehkä enää uudelleen saa. Mutta jos haluatte olla tottelemattomia, on portti takananne, ja silta on vielä alhaalla. Laittautukaa tiehenne!"
Salavihkaa loi Gonzaga alas painuneiden kulmakarvojensa alta kreiviin voimattoman kiukun silmäyksen. Päättyipä tämä juttu millä tavoin tahansa, tämä mies ei saanut jäädä Roccaleoneen. Hän oli liian voimakas, liian hallitseva, ja hän tekeytyisi tämän paikan käskijäksi, nojautuen ainoastaan tuon voimansa ja tuon komentavan esiintymisensä oikeuteen, jota Gonzaga piti karkean, rehentelevän öykkärin lahjana, mutta jonka omistamisesta hän olisi ollut valmis antamaan paljon. Siitä, kuinka voimakas ja hallitseva hän tosiaan oli, ei Francesco ollut milloinkaan osoittanut silmäänpistävämpää näytettä. Nuo hänen suomimansa ja sättimänsä miehet olisivat epäilemättä yhteisvoimin nopeasti tuhonneet vähemmän pelottoman vastustajan; mutta kun valtava rohkeus, sellainen kuin hänen, käy käsi kädessä komennustottumuksen kanssa, eivät heidän kaltaisensa palkkalaiset koskaan jaksa sitä vastustaa. He mutisivat jotakin keskenään, ja eräs heistä vastasi vihdoin:
"Jalo herra, se mies, joka meidän on käsketty vangita, on kapteenimme."
"Se on totta; mutta kapteeninne, kuten te itsekin, on tämän neidin palkoissa; ja hän, teidän todellinen, teidän ylin komentajanne käskee teitä vangitsemaan hänet." Ja kun he nyt vielä empivät, heitti hänen kerkeä älynsä heille sen syötin, jonka täytyi osoittautua houkuttelevimmaksi. "Hän on tänään osoittautunut kelvottomaksi hänelle uskottuun päälliköntoimeen, ja kun hänet on tuomittu, saattaa herätä se kysymys, että joku teistä valitaan täyttämään hänen tyhjäksi jättämänsä paikka."
Palkkakätyreitä he olivat toden totta, Urbinon halvimmalla torilla vetelehtivien roistojen hylkyjoukkoa. Heidän epäröintinsä häipyi, ja heidän Ercolea kohtaan tuntemansa vähäisen uskollisuuden syrjäytti toivo saada hänen asemansa ja palkkansa, jos hänen alentamisensa toteutettaisiin.
He huusivat hänelle, kehoittaen häntä tulemaan pois turvapaikastaan, jossa hän vielä seisoi äänettömänä ja pelästyneenä tämän tapahtumien äkillisen käänteen tähden. Jörösti hän kieltäytyi noudattamasta antautumiskehoitusta, kunnes Francesco, joka nyt ryhtyi komentamaan perin luontevasti, mikä yhä enemmän sapetti Gonzagaa, käski jonkun miehistä käydä noutamassa pyssyn ja ampua sen koiran. Silloin Fortemani alkoi rukoilla armoa ja kahlasi säiliön partaalle, vannoen, että jos kohta hän ei ollut hukkunut kylvyssä, oli ihme, jollei hän ollut myrkytetty.
Näin päättyi perin ilkeältä näyttänyt välikohtaus, ja se oli omiaan avaamaan Valentinan silmät näkemään, millaisia Gonzagan häntä varten värväämät miehet oikein olivat. Kenties se aukaisi myöskin Gonzagan silmät, sillä tämä rakastettava luutunnäppäilijä oli ihan kokematon tällaisissa asioissa. Valentina käski Gonzagan huolehtia Francescosta ja kutsui yhden parvekkeella virnistelevistä hovipojista hänen kamaripalvelijakseen. Hänen käytettäväkseen luovutettiin huone siksi lyhyeksi ajaksi, jonka hän ehkä viipyi Roccaleonessa Valentinan pohtiessa, mikä menettelytapa olisi valittava.