Niin kiivaan raivon vallassa, että hän tunsi sen ehdyttävän voimiaan ja salpaavan hengitystään hän liikahti noustakseen pystyyn ja heittäytyäkseen jälleen ahdistajansa kimppuun. Mutta Fortemani oli hänen niskassaan ja kaikesta hänen rimpuilultaan huolimatta sai hänet käännetyksi vatsalleen, väännetyksi hänen kätensä selän taakse ja sidotuksi ne yhteen lähellä olleella vyöllä.
"Pysy alallasi, skorpioni!" ärähti tappelupukari, joka hengitti raskaasti ponnistustensa tähden. Hän nousi seisomaan, otti nuolen, jonka ympärille kirje oli sidottu, luki osoitteen — "Korkealle ja Mahtavalle Herttualle Gian Maria Sforzalle" — hihitti puolittain hilpeydestä, puolittain halveksumisesta ja poistui, lukiten oven jälkeensä.
Yksin jäätyään Gonzaga virui vatsallaan samassa paikassa, johon hänet oli paiskattu, kykenemättä tekemään juuri muuta kuin ähkymään ja hikoilemaan äärimmäisessä epätoivossaan, samalla kun hän odotti niiden miesten tuloa, jotka todennäköisesti hänet lopettaisivat. Hän ei voinut toivoa armoa edes Valentinalta, niin raskauttava oli hänen kirjoittamansa kirje. Siinä hän kehoitti herttuaa pitämään sotilaansa valmiina jumalanpalveluksen aikana seuraavana aamuna ja odottamaan, kunnes Gonzaga liehuttaisi nenäliinaa muurilta. Senjälkeen hänen piti heti edetä sivuportille, joka olisi auki, ja kaikki muu, lupasi Gonzaga, kävisi helposti. Hän yllättäisi koko varusväen jumalanpalveluksessa ja aseettomana.
Kun Francesco luki sen, välähtivät hänen silmänsä, hänen huuliltaan kirposi kirous; mutta ei hänen katseestaan eikä kirouksestaan uhkunut suuttumusta, kuten Fortemani oli odottanut. Kreivin mieleen juolahti äkkiä ajatus, joka oli niin omituinen ja humoristinen, mutta näytti sittenkin niin helpolta toteuttaa, että hän purskahti nauramaan.
"Jumala siunatkoon tätä hupsua, koska hän on mahdollisimman sopiva kavaltaja!" huudahti hän, jolloin Fortemanin suu hämmästyksestä meni auki ja Peppen silmät levisivät hyvin pyöreiksi. "Ercole, hyvä ystävä, tässä on syötti, jolla saamme älliömäisen serkkuni ansaan, niin hyvä, etten ikinä olisi itse sellaista keksinyt."
"Tarkoitatteko —?"
"Viekää se takaisin hänelle!" huusi kreivi, ojentaen kirjettä innosta vapisevalla kädellä. "Viekää se takaisin ja taivuttakaa joko rehellisillä tai rumilla keinoilla hänet ampumaan se, kuten hän aikoi; ja jos hän kieltäytyy, niin, no, sitten sinetöikää se ja ampukaa se itse! Mutta laittakaa niin, että se joutuu Gian Marialle!"
"Enkö saa tietää, mikä on tarkoituksenne?" kysyi ymmälle joutunut
Ercole.
"Kaikki aikanaan, hyvä ystävä. Ensin tehkää tuolle kirjeelle, kuten käskin! Kuulkaahan! Olisi paras selittää, että luettuanne sen suostutte yhdessä hänen kanssansa kavaltamaan Roccaleonen, koska teissä itsessänne on herännyt pelko siitä, mikä kohtalo teitä lopullisesti, odottaa jouduttuanne Gian Marian käsiin. Vaatikaa häntä lupaamaan teille rahaa, koskemattomuuden, mitä haluatte, palkkioksenne! Mutta saakaa hänet uskomaan, että olette vilpitön, ja taivuttakaa hänet ampumaan tuo arvokas nuolensa! Ja nyt menkää. Älkää hukatko aikaa, sillä pian palaavat toiset jumalanpalveluksesta, ja tilaisuutenne on mennyt! Tulkaa myöhemmin tänne! Sitten kerron, mitä on mielessäni. Ensi yönä on meillä paljon puuhaa, Ercole, ja teidän täytyy päästää minut vapaaksi, kun muut ovat vuoteessa. Menkää nyt!"
Ercole poistui, ja Peppe, joka jäi huoneeseen, kiusasi kreiviä kysymyksillä, joihin viimemainittu vastaili, kunnes narri vihdoin oivalsi, mihin suunnitelma tähtäsi, ja häpeämättä vannoi, ettei maailmassa ollut suurempaa pilantekijää kuin hänen ylhäisyytensä oli. Sitten Ercole palasi.