Ja niin he lähtivät, ratsastaen hevosilla, jotka he pitivät sotasaaliina. He tarjosivat komean näyn; Guidobaldo ynnä Francesco ja Valentina ratsastivat etunenässä, kun taas jälkijoukkona olivat Peppe ja veli Domenico, jotka tämän kulkutaudin tapaisen suopeuden tartuttamina vihdoinkin veljeilivät keskenään.
Ja heidän ratsastaessaan Guidobaldo sattui pian jättäytymään jäljelle, joten Francesco ja Valentina huomasivat jääneensä tuokioksi kahden kesken vähän muiden etupuolelle. Valentina kääntyi kreivin puoleen; hänen ruskeissa silmissään oli ujo ilme, ja hänen punaiset huulensa vavahtelivat.
"Et vielä ole sanonut antaneesi minulle anteeksi, Francesco", valitti hän, arasti kuiskaten. "Eikö sinun olisi sopivaa tehdä se, koska meidät vihitään avioliittoon niin pian?"