»Vain saadakseni teidät käsittämään, kuinka järjetöntä teidän kainostelunne on. Kirjurini ei voi matkustaa raidallisessa hameessa, ja kun koetatte noita polvihousuja… Mutta meillä ei ole aikaa hukata. Minä poistun, jotta voitte kiirehtiä pukeutumistanne. Kun olette valmis, tapaatte minut käytävässä.»
Puoli tuntia myöhemmin, jonka ajan edusmies odotti kuumeisen levottomana, tuli naisen huoneesta nuorukainen, pyöreä hattu päässä ja puettuna ratsastakkiin, saappaisiin ja polvihousuihin. Hetkiseksi Chauvinière pysähdytti hänet tarkastaakseen häntä silmällä, joka ei jättänyt mitään yksityiskohtaa huomioon ottamalta. Tässä asussa tyttö näytti muutamaa tuumaa lyhyemmältä, mutta hänen vartalonsa meni varsin hyvin mukiin, ja hiusrykelmä oli taitavasti kätketty. Edusmies lausui hyväksyvän sanansa ja riensi hänen kanssaan alas. Dumey odotteli heitä valmiina todistuksineen. Se homma oli pian suoritettu, ja kirjurin seuratessa hänen kintereillään edusmies Chauvinière astui odottaviin vaunuihin. Dumey sulki oven heidän jälkeensä, ja ajopelit vierivät pois.
Mitään sanaa ei vaihdettu heidän välillään, ennenkuin he lähestyivät tulliporttia, jolloin Chauvinière ojensi toverilleen ison, mustan nahkasalkun, raotti sitä ja sanoi: »Passit ovat tuossa ylimmäisenä. Vaadittaessa te näytätte ne. Se on teidän virkanne. Puhua ei tarvitse.»
He pysähtyivät Rue d'Enferin päässä olevalle rautaportille.
Sinitakkinen upseeri, jolla oli punaiset, villaiset olkalaput (sillä kulta oli poistettu yhdenvertaisuuden aikakaudella sopimattomana), tempasi vaununoven auki ja kysyi komentavalla sävyllä matkustajilta:
»Kuka siellä on?»
Nurkastaan vastasi Chauvinière yksikantaan:
»Kansalainen edusmies Chauvinière, hallituksen määräämällä virkamatkalla. Näytä hänelle paperit, Antoine, ja jatkakaamme matkaamme.»
Silmäripsiensä alta hän tarkkasi toveriaan, valmiina tulemaan väliin, jos tämä näkyisi tekevän pienimmänkin kommelluksen. Mutta mitään vaaraa ei ollut. Erehtymättä otti valekirjuri salkusta hänen osoittamansa paperit, ojentaen ne tarkastajalle kädellä, joka ei edes vavissut.
Upseeri, joka oli paljon hellittänyt ankarasta sävystään kuullessaan, kenen kanssa oli tekemisissä, tarkasti paperit, antoi ne takaisin, teki jäykästi kunniaa ja sulki huolellisesti oven jälleen. Sitten kajahti hänen komentava äänensä: »Päästäkää kansalainen edusmies Chauvinière lävitse.»