»Tässä maailmassa, kuten vielä saanette havaita, on asian laita niin, että mitä suurempi kiitollisuus toiselta puolen, sitä suurempi syy mureksimiseen toiselta. Sillä tavoin onnetar lahjojaan jakelee — ottaa aina maksun.»
»Velan suorittaminen ei ole mikään närkästymisen aihe», huomautti tyttö.
Edusmies katsoi häneen niin tarkkaavaisesti, niin tutkimattomin ilmein, että tytön kaikki eilisiltainen pelko äkkiä palasi ja hän värisi. Toinen huomasi sen.
»Teitä palelee», sanoi hän, ja tyttö kuvitteli hymyn häivän melkein huomaamattomasti värähtävän hänen kasvoillaan. »Sallikaa minun sulkea ikkuna.» Hän nousi ja astui lattian poikki, ja nyt hänen seisoessaan selin ja hypistellessään ristikon hakaa neitonen vihdoinkin päätti lopettaa jännityksen ja panna miehen aikomukset itseensä nähden välittömälle koetukselle. Ja hänen älykäs mielensä vihjaisi heti hänelle siihen tarvittavat ainekset. Hän odotti, kunnes edusmies oli palannut pöytään.
»Te olette ollut minulle kovin hyvä, uskomattoman hyvä, kansalainen.»
Chauvinière pysähtyi häneen tuijottamaan, käsi takaapäin kohotetun tuolin selustalla.
»Mitäpä siitä tarvitsee puhua?»
Neitonen katseli karkeasti kudottua pöytäliinaa; etusormensa ja peukalonsa välissä hän vatvoi pientä leivänmurua.
»Minun täytyy siitä puhua, koska on tullut aika teitä kiittää — kiittää ja lähteä.»
Hän vilkaisi äkkiä mieheen nähdäkseen hänen ilmeensä ja yllätti siinä epäluuloa, suuttumusta ja säikähdystä.