Filomènella oli viehätyksensä, ja luonteeltaan niin yritteliäs mies kuin kansalaisedustaja ei päästä naisellisia viehätyksiä huomaamattaan ohitse.
Kun tyttö palasi eteisessä odottavan luo, otti tämä hänen pehmeästi pyöristyneen leukansa laihaan käteensä ja tarkkasi häntä hyväksyvästi. Hänen sanansa kuitenkin ilmaisivat, että hän teki sen intohimottomasti, arvostelevan viileässä mielessä.
»Joko hän havaitsee sinun sulosi, rakas tyttöseni, se nirso entinen ylimys? Hänen asemessaan en minä totisesti kahta käskyä odottaisi. Minä teen sinusta vielä entisen varakreivin puolison», lupasi hän ja suuteli häntä sinetöidäkseen kaupan. Intohimottomuus voi sittenkin joskus mennä liian pitkälle, ja kansalaisedusmies Chauvinièrella oli omat tapansa.
Hän päästi tytön leuan ja käski opastamaan vastahakoisen sulhasen luo. Mutta Filomène muisti käskyn, että piti viivytellä, ja edusmies itse oli tarjonnut hänelle siihen verukkeen. Vieläpä enemmänkin, — hänelle selvisi äkkiä, kuinka hän ehkä voisi pelastaakin varakreivin, kun hänen kiintymyksensä isäntää kohtaan oli sitä haltioitunutta lajia, joka haluaa ilmaantua vain palveluksessa.
»Ei ainoastaan sulhanen ole vastahakoinen», sanoi hän, ja viehättävät kasvot olivat käyneet nyrpeiksi. »Te pitelette kovin vapaasti köyhää tyttörukkaa, te vallankumoustuomioistuimen herrat. Te käskette miehen naida minut, pyytämättä minulta siihen edes suostumusta. Pidätte itsestään selvänä, ettei minulla ole siinä asiassa mitään mielipidettä. 'Naikaa Filomène torstaina, muutoin mestaamme teidät perjantaina'.» Hän tuhautti nenäänsä vihaisen halveksivasti. »Te luulette, että siinä on kaikki. Mutta entä jos Filomène ei halua miestä, jonka te määräätte hänen puolisokseen?»
Chauvinière rypisti hänelle otsaansa. Hän muisti ne lempeät katseet, jotka oli nähnyt tytön luovan Corbaliin ja jotka ensiksi olivat hänelle vihjaisseet tämän juonen. Hänen nyrpistyksensä muuttui pilkalliseksi hymyksi.
»Mitä leikkiä sinä minun kanssani leikit, tyttöseni?»
»En mitään leikkiä, kansalainen edusmies. Se on verisen vakavaa, kuten te ja teidän tuomioistuimenne saavat havaita. Minä en ole annettavissa kuin lehmä tai lammas, enkä minä kuulu teille, jotta te voisitte minut lahjoittaa. Vapautta, hah? Se on kai teidän käsityksenne vapaudesta? Kah, aristokraatit eivät olisi koskaan niin paljoa uskaltaneet, ettekä tekään uskalla, kun minusta on puhe!»
»No, emme tietenkään, jos sinä niin sanot.»
»Minä sanon niin.» Hänen äänensä kävi kimeäksi. Hän oli kiihoittunut, oli kiihoittuvinaan intohimoisen vihaiseksi. »Teidän, herrojen, on parasta ymmärtää minut selvästi ja säästää itseltänne vaiva ajaa tätä järjetöntä asiaa edemmäksi. Minä en ota itselleni miestä teidän käskystänne enkä suinkaan kansalaista Corbalia. Minä kieltäydyn avioliitosta.»