Mutta monsieur de Corbal hymyili luottavaisesti. »Sinun neuvokkuutesi on sen jo järjestänyt, rakkaani. Ne rivit, jotka käskit hänen kirjoittaa tuomioistuimen jäsenille, riittävät täydellisesti selittämään hänen viipymisensä, kun taas hänen poistumisensa raivaa tieltä ainoan esteen… minulta vaadittuihin vihkiäisiin siinäkin tapauksessa, että… että sinä…»
Neitonen keskeytti hänet, kohottaen silmänsä heikon hymyn välähtäessä valkoisilla kasvoilla. »Sitä voit nyt pitää varmana, Raoul.»
»Älkäämme sitten hukatko aikaa. Filomène hakee sinulle tarvitsemasi vaatteet, ja me lähdemme heti lakitupaan. Tuomioistuimen jäsenet ovat omasta puolestaan ystävällisiä minua kohtaan. Ainoastaan Chauvinièren vaikutusvalta ja hänen heissä herättämänsä pelko jäykensi heidät minua vastaan tässä vallankumouksellisessa naimisasiassa. Chauvinièren poissa ollessa he sallivat minun kernaasti valita itse morsiameni, kunhan vain noudatan määräystä. Eikä Chauvinière itsekään olisi voinut mennä niin pitkälle, että olisi pakottanut minua vaimon valinnassa, jos vain olin halukas sellaisen ottamaan, varsinkin kun hän olisi ollut alhaista syntyperää, kuten sinä olet olevinasi. Tule siis. Matkalla keksimme sinulle kotipaikan samoinkuin nimenkin.»
»Kuinka sinä ryntäät eteenpäin!» vastasi toinen ja melkein nauroi sydämenkivistyksestään ja äsken tehdyn työn yhä herättämästä kauhusta huolimatta.
»Se on välttämätöntä. Aika on täpärällä, tule!»
»Malta, malta!» sanoi neitonen käskevästi. »Älä salli kiireen kannustaa meitä harkitsemattomuuteen. Ajattele ensin minkä täytyy olla seurauksena. Chauvinièren tiedonanto tyydyttäisi kyllä tuomioistuinta nyt. Mutta kuinka pitkäksi ajaksi? Päivän, parin päästä ryhdytään tiedusteluihin…»
Varakreivi keskeytti säikähtyneen tytön puheen. »Sinä et tunne Poussignotia. Minä tunnen. Olen elänyt täällä kaiken ikäni. Luota minun arvostelukykyyni tässä suhteessa. Chauvinièren läsnäolo on ollut seudun painajaisena. Hänen poissaolonsa tuottaa huojennusta, palautumista tavallisiin oloihin, mikä tunne alati kasvaa hänen poissaolonsa pitkittyessä. Varsin pian on poussignotilaisten ainoana huolena pelko Chauvinièren palaamisesta, Poussignot ei tee mitään sitä kiirehtiäkseen ja elää tyytyväisenä siihen asti, kun se ei tapahdu.»
»Sinä olet kovin luottavainen.»
»Minulla on syytä siihen.»
Varakreivin vakuuttelu aikoi jo tehota. »Entä kirjelappu?» kysyi neitonen. »Miten toimitat sen tuomioistuimelle?»