Mutta sittenkään, miehen vastenmielisyydestä huolimatta, ei kapteeni Blood voinut kieltää, että hänen suunnitelmansa ilmaisi rohkeutta, mielikuvitusvoimaa ja oveluutta, ja hänen täytyi myöntää, että he yhdistynein voimin saattoivat ryhtyä suurempiin yrityksiin kuin kumpikaan yksin omalla tahollaan. Huippukohtana Levasseurin ehdotuksessa oli ryöstöretken teko manterella sijaitsevaan Maracaibon kaupunkiin, mutta sitä varten hän myönsi tarvittavan vähintään kuusisataa miestä, eikä kuuttasataa miestä voinut sijoittaa niihin kahteen alukseen, jotka heillä nyt oli käytettävinään. Sen vuoksi oli ensin tehtävä muutamia valmistavia retkiä, joiden pääasiallisena tarkoituksena oli saada lisää laivoja.
Koska kapteeni Blood ei pitänyt miehestä, ei hän suostunut asiaan heti. Mutta koska ehdotus häntä miellytti, lupasi hän miettiä sitä. Sitten alkoivat sekä Hagthorpe että Wolverstone kehoitella häntä innokkaasti, sillä he eivät tunteneet henkilökohtaista vastenmielisyyttä ranskalaista kohtaan kuten heidän kapteeninsa, ja seurauksena oli, että viikon päästä tehtiin Levasseurin ja Bloodin välillä sopimus, jonka he itse sekä — kuten tapa vaati — valitut edustajat heidän seuralaisistaan allekirjoittivat.
Sopimuksessa määrättiin kaiken varalta muun muassa, että jos laivat joutuisivat erilleen toisistaan, oli jälkeenpäin tehtävä tarkka selvitys siitä saaliista, minkä kukin laiva omalla tahollaan oli hankkinut, ja että se laiva, joka sen oli saanut, oli oikeutettu pitämään kolme viidettäosaa saaliista, kun taas kaksi viidettäosaa oli luovutettava toiselle osakkaalle. Nämä osat taas oli jaettava miehistön kesken niiden määräysten mukaan, joista kukin päällikkö oli miestensä kanssa sopinut. Muuten sisälsi sopimus kaikki tavanmukaiset pykälät, joista eräässä määrättiin, että se joka tavattiin salaamasta tai vähentämästä pienintäkään osaa saaliista, olkoon se vaikka yhden peson arvoinen, oli muitta mutkitta hirtettävä raakapuuhun.
Sovittuaan kaikesta he valmistautuivat merillelähtöön, ja aivan lähtöiltana oli Levasseur vähällä tulla ammutuksi romanttisessa yrityksessään kiivetä kuvernöörin puutarha-aidan yli ottaakseen hellät jäähyväiset rakastetultaan mademoiselle d’Ogeronilta. Hän perääntyi vasta kun häntä oli kahdesti ammuttu hyväntuoksuisen pimento-pensaan takaa, jossa vartiosto piilotteli, ja hän lähti luvaten palatessaan ryhtyä erikoisiin ja lopullisiin toimenpiteisiin asiassa.
Sinä yönä hän nukkui laivassaan, jonka hän ylimieliseen tapaansa oli ristinyt Ukkosen jylinäksi, ja siellä hän seuraavana päivänä otti vastaan kapteeni Bloodin, jota hän puoleksi piloillaan tervehti amiraalinaan. Irlantilainen tuli sopimaan erinäisistä yksityisseikoista, joista meidän ei tarvitse tietää muuta kuin se, että jos laivat joko vahingossa tai tarkoituksella joutuivat toisistaan eroon, niin niiden oli yhdyttävä Tortugassa niin pian kuin mahdollista.
Sen jälkeen tarjosi Levasseur amiraalilleen päivälliset ja yhdessä he joivat uuden yrityksen maljan toisensa jälkeen, sillä seurauksella, että Levasseur eron hetkellä oli niin humalassa kuin hänen yleensä saattoi otaksua pystyvän olemaan — menettämättä silti järjenjuoksuaan.
Kapteeni Blood lähti vihdoin iltapäivällä pois ja hänet soudettiin takaisin suurelle laivalleen, jonka ylälaidat olivat maalatut punaisiksi ja tykinaukkojen suut kullatut, joten ne laskevan auringon valossa loistivat kauniisti välkkyen.
Hän oli hieman raskasmielinen. Olen jo sanonut, että hän oli erinomainen ihmistuntija, ja hänen johtopäätöksensä Levasseuriin nähden täytti hänen sielunsa pahoilla aavistuksilla, jotka painoivat häntä sitä raskaammin mitä lähemmäksi lähtöhetki tuli.
Hän puhui siitä Wolverstonelle, joka tuli häntä vastaan hänen astuessaan Arabellaan.
»Te saitte minut tekemään tuon sopimuksen, mutta minä pelkään pahoin, ettei koko touhusta lähde paljoakaan hyvää.»