Kuinka kauan mahtoikaan hän jaksaa jatkaa sitä ammattia, johon hänet oli määrätty jo ennen kuin hän toden teolla oli alkanut elää. Vaikka onkin sangen vaikea uskoa sitä tutustuttuamme hänen sekä tämän edellisiin että tämän jälkeisiin elämänvaiheisiinsa, on kuitenkin mahdollista,» että hän olisi jatkanut rauhallista elämäänsä Somersetshiressä ja antautunut kokonaan kutsumukselleen lääkärinä, ellei kohtalo oikkuineen olisi tullut väliin. Se on mahdollista, mutta tuskin luultavaa.
Hän oli irlantilaisen lääkärin poika, jonka eräs somersetshireläinen nainen, jonka veressä virtasi Frobisherin kulkuriverta, oli hänelle lahjoittanut. Frobisherien veriheimolaisuus selittää ainakin jossain määrin pojan luonteessa jo aikaisin ilmenneen viileyden. Isässä, joka ollakseen irlantilainen oli harvinaisen rauhaarakastava, oli pojan viileys herättänyt syvää huolestumista. Hän oli jo aikaisin päättänyt, että pojan tuli jatkaa isänsä kunniallista ammattia, ja Peter Blood, joka oli hyväpäinen ja erittäin tiedonhaluinen, oli omaistensa tyydytykseksi kahdenkymmenen ikäisenä saanut lääketieteen tohtorin arvonimen Kolminaisuuden yliopistossa Dublinissa. Hänen isänsä ummisti tyytyväisenä silmänsä kolme kuukautta myöhemmin. Hänen äitinsä oli kuollut jo muutama vuosi sitten. Niinpä Peter Blood joutui perimään muutaman sata puntaa, joiden turvin hän lähti katselemaan maailmaa ja joksikin aikaa antamaan levottomalle hengelleen täyden riehuntavapauden. Sarja omituisia sattumia saattoi hänet alankomaalaisten palvelukseen. He olivat siihen aikaan sodassa ranskalaisten kanssa, ja koska oli erityisesti mieltynyt merielämään, hän valitsi laivaston koekentäkseen. Hänellä oli onni saada suorittaa erinäisiä tehtäviä kuuluisan Ruyterin johdon alaisena ja hän taisteli mukana siinä taistelussa Välimerellä, jossa tämä mainio alankomaalainen amiraali menetti henkensä.
Nimeguenin rauhanteon jälkeen ovat hänen edesottamisensa hämärän peitossa, mutta me tiedämme, että hän vietti kaksi vuotta espanjalaisten vankeudessa, vaikkakaan emme tunne syytä hänen sinne joutumiseensa. Voi olla mahdollista, että hän juuri tämän vuoksi vapaaksi päästyään lähti Ranskaan ja otti osaa ranskalaisten taisteluun espanjalaisia vastaan. Täytettyään vihdoin toisenneljättä ikävuotensa hän kyllästyi seikkailuelämään, etenkin kun hänen terveytensä huolimattomasti hoidetun haavan vuoksi alkoi heikentyä. Tällöin valtasi hänet vastustamaton koti-ikävä. Hän astui laivaan Nantesissa matkan päämääränä Irlanti, mutta kun laiva rajuilman johdosta ajautui Bridgewaterin lahteen ja kun hänen terveydellinen tilansa matkan rasituksista oli yhä huonontunut, hän päätti jäädä sinne, varsinkin kun paikka, oli hänen äitinsä synnyinseutua.
Täten hän oli vuonna 1685 joutunut Bridgewateriin, jotenkin yhtä suuren omaisuuden omistajana kuin lähtiessään yksitoista vuotta sitten Dublinista.
Koska hän piti paikasta, jossa hänen terveytensä nopeasti palautui, ja koska hän arveli saaneensa yhdelle miehelle riittävän annoksen seikkailuja, hän päätti asettua sinne asumaankin ryhtyäkseen vihdoin harjoittamaan lääkärinammattiaan.
Siinä koko hänen elämän juoksunsa tai tarkemmin sanoen siihen päivään saakka kun Sedgemooren tappelu suoritettiin kuusi kuukautta hänen tänne tulonsa jälkeen.
Arvellen, etteivät tulossa olevat tapahtumat liikuttaneet häntä, ja piittaamatta vähääkään siitä touhusta, joka Bridgewateria kiinnosti sinä iltana, hän sulki korvansa koko melulta ja meni aikaisin levolle. Hän nukkui rauhallisesti jo ennen yhtätoista, jolla kellon lyömällä, kuten tiedätte, Monmouth kapinoitsijoineen ratsasti Bristol Streetiä kaupungista ulos välttääkseen kiertämällä ne suomaat, jotka olivat hänen ja kuninkaallisen armeijan välissä. Tiedätte myös, että hän erehdyksen ja huonon johdon vuoksi menetti ne edut, jotka suurempi miesluku — jota kuitenkin jossain määrin vastasi säännöllisen sotaväen tiukempi kuri vastapuolella — sekä tilaisuus yölliseen hyökkäykseen miltei nukkuvan armeijan kimppuun tarjosivat hänelle.
Armeijat joutuivat taisteluun keskenään kello kahden aikaan aamulla. Herra Blood nukkui rauhallisesti antamatta kaukaisen kanuunain jyminän häiritä itseään. Vasta neljän tienoissa, kun nouseva aurinko alkoi hajoittaa poljetun taistelukentän yli nousevia sumupilviä, hän heräsi.
Hän nousi istualleen vuoteessaan, hieroi unen silmistään ja koetti selvitellä ajatuksiaan. Hänen oveltaan kuului yhtämittaista kolkutusta ja ääntä. Se oli saanut hänet hereille. Arvellen, että häntä tarvittiin johonkin synnytykseen, hän puki kiireesti ylleen aamupukunsa ja pani tohvelit jalkaansa mennäkseen alakertaan. Portaissa hän oli vähällä törmätä yhteen rouva Barlowin kanssa, joka juuri heränneenä hänkin oli liikkeellä puoleksi pukeutuneena ja kauhuni valtaamana. Herra Blood koetti rauhoittaa häntä muutamalla, sanalla ja meni itse avaamaan.
Vastanousseen auringon vinojen säteitten kultaisessa loisteessa seisoi oven edessä hengästynyt ja silmiään muljautteleva mies sekä höyryävä ratsuhevonen. Nuori mies, joka oli kauttaaltaan tomun ja lian peittämä ja jonka vaatteet olivat epäjärjestyksessä ja vasen hiha kokonaan riekaleina, yritti puhua, mutta ei vähään aikaan saanut sanaakaan suustaan.