Eversti Bishop pysähtyi katsomaan sitä varjostaen silmiään lihavalla kädellään. Vaikka tuuli oli niin heikko, ei aluksella ollut muita purjeita levällään kuin etupurje. Kaikki muut purjeet oli koottu, ja siten näkyivät selvästi laivan rungon mahtavat ääriviivat korkeasta peräkannesta aina kullattuun kokkapuuhun saakka, joka loisti kirkkaana häikäisevässä auringonpaisteessa.
Niin hiljainen eteneminen tiesi kapteenia, joka tunsi huonosti nämä vedet, koska hän mateli eteenpäin niin varovasti ja luodaten tietään. Sellaisella vauhdilla kulkien aluksella oli vielä kokonainen tunti edessään, ennen kuin se tulisi ankkuroimispaikalle satamassa. Ja sillä aikaa kun eversti katseli sitä, arvatenkin ihaillen sen kauniita muotoja, vietiin Pitt kiireesti aitaukseen ja kiinnitettiin käsipuihin, jotka siellä seisoivat valmiina orjia varten, jotka olivat ojennuksen tarpeessa.
Eversti Bishop tuli pian perässä hitaasti heiluen käydessään.
»Kapinallisen roiston, joka näyttää hampaitaan isännälleen, täytyy oppia ihmistapoja vaikka selkänahkansa kustannuksella», oli kaikki mitä hän sanoi, ennen kuin alkoi piiskurin työnsä.
Se seikka, että hän itse omin käsin teki sen, minkä useimmat hänen asemassaan olevista miehistä olisivat itsekunnioituksenkin vuoksi jättäneet orjansa tehtäväksi, ilmaisee miehen suunnattoman petomaisuuden. Oli aivan kuin hän nauttien, aivan kuin tyydyttääkseen jotakin petoeläimen julmaa vaistoa, olisi ryhtynyt piiskaamaan uhrinsa päätä ja selkää. Pian oli hänen keppinsä hänen voimakkaista iskuistaan mennyt sälöille. Tunnette ehkä, miten kipeästi taipuisa bambu koskee, kun se on ehjä. Mutta käsitättekö sen hirvittävää vaikutusta, kun se on haljennut moneksi pitkäksi notkeaksi sälöksi, joilla kullakin on yhtä terävät särmät kuin veitsellä?
Kun eversti vihdoin väsyi ja heitti kädestään pätkät ja siimat, joiksi hänen keppinsä oli muuttunut, oli onnettoman orjan selkä niskasta vyötäisille saakka yhtenä pehmeänä lihamassana.
Niin kauan kuin Jeremias Pitt oli täydessä tajussaan, hän ei ollut päästänyt ääntäkään. Mutta sitä mukaa kuin kipu sääliväisesti turrutti hänen tuntonsa, painui hän eteenpäin tukkia vasten ja riippui nyt siinä avuttomana käärönä, hiljaa valittaen.
Eversti Bishop pani jalkansa poikkipuulle ja kumartui uhrinsa yli julma hymy karkeilla kasvoillaan.
»Opettakoon tämä sinulle asianmukaista nöyryyttä», hän sanoi. »Ja mitä sinun ujoon ystävääsi tulee, niin saat seistä tässä ilman ruokaa ja juomaa — ilman ruokaa ja juomaa, kuuletko? — kunnes suvaitset sanoa hänen nimensä ja asiansa.» Hän otti jalkansa poikkipuulta. »Kun olet saanut tarpeeksi tästä, niin lähetä sana minulle ja panemme sitten poltinraudat otsallesi.»
Sen sanottuaan hän kääntyi kantapäillään ja poistui aitauksesta neekerien seuratessa perässä.