Vihdoin he laskeutuivat satulasta mukulakiviselle pihamaalle, ja Baynes, talon isäntä, lausui vakavana ja kiihtynein elein heidät tervetulleiksi.
Avarassa laattakivipermantoisessa hallissa tapasi tohtori lordi Gildoyn — pitkän, tumman nuorukaisen, jonka kasvoissa nenä ja leuka olivat eniten silmiinpistävät — pajunvitsoista tehdyllä lepovuoteella pitkänään korkean ikkunan kohdalla rouva Baynesin ja hänen komean tyttärensä hoivissa.
Herra Blood seisoi hetken äänettömänä katsellen potilastaan. Hän oli pahoillaan siitä, että niin loistavilla edellytyksillä varustettu nuori mies kuin lordi Gildoy oli pannut alttiiksi kaiken, ehkäpä elämänsäkin, auttaakseen arvotonta seikkailijaa hänen kunnianhimoisissa aikeissaan. Koska tohtori rakasti ja kunnioitti rohkeata nuorukaista, ilmoitti hän tunteensa tätä kohtaan syvällä huokauksella. Sitten hän laskeutui polvilleen ryhtyäkseen tehtäväänsä. Hän riisui häneltä asetakin ja alusvaatteet paljastaakseen lordin haavoitetun kyljen ja pyysi vettä ja pyyhkeitä sekä muuta mitä hän siinä tarvitsi.
Puoli tuntia myöhemmin hän oli yhä hartaasti työssään, kun rakuunat saapuivat taloon. Hevosten kavioitten kopse ja käheät huudahdukset, jotka ilmoittivat heidän tulostaan, eivät vähimmässäkään määrässä häirinneet häntä työssään. Sillä ensiksikin oli sangen vaikeaa saada tohtoria tasapainostaan ja toiseksi hän oli kokonaan työhönsä kiintynyt. Mutta hänen ylhäisyytensä, joka nyt oli tullut tajuihinsa, osoitti suurta levottomuutta, ja Jeremias Pitt piiloutui erään vaatekomeron suojaan. Baynes oli levoton ja hänen vaimonsa ja tyttärensä vapisivat. Herra Blood koetti rauhoittaa heitä.
»Mitäpä tässä olisi pelättävää?» sanoi hän. »Mehän olemme kristityssä maassa, ja kristityt ihmiset eivät käy sotaa haavoittuneiden eikä heidän hoivaajiensa kanssa.» Näette, että hän vielä uskoi jonkin verran hyvää kristityistä. Hän piti omien määräystensä mukaisesti valmistettua vahvistuslääkettä lordin huulilla. »Rauhoittukaa, mylord, pahin on jo kestetty.»
Silloin kuului kilinää ja kalinaa kivipermantoisesta hallista. Siellä tuli kokonainen tusina saapasjalkaisia ja punatakkisia ratsumiehiä eräästä tangerilaisesta rykmentistä ja heitä johti vahvannäköinen, mustakulmainen mies, jolla oli sangen paljon kultanauhaa takkinsa rintamuksessa.
Baynes pysyi puoleksi uhmaavana paikallaan, mutta hänen emäntänsä ja tyttärensä väistyivät pelokkaina taaksepäin. Herra Blood, joka seisoi vuoteen pääpuolessa, katseli olkansa yli nähdäkseen, keitä tulijat olivat.
Upseeri jyrähdytti komennon ja se sai hänen miehensä odottavina pysähtymään. Sitten hän astui rehentelevästi eteenpäin, käsi hansikkaassa miekankahvalla ja kannukset komeasti kilisevinä hänen käydessään. Hän ilmaisi arvonsa talonpojalle:
»Olen kapteeni Hobart, eversti Kirken rakuunoista. Keitä kapinallisia on talossanne?»
Talonisäntä: säikähti upseerin raakaa äänensävyä. Se ilmeni hänen vapisevassa äänessään, kun hän vastasi.