Hänen tekotukkansa — jota hän käytti pakosta eikä muodin vuoksi — virui pöydällä tomuisten paperien seassa. Hänen pienellä lihavalla nenällään, jonka nipukka oli punainen ja pyöreä kuin kirsikka, olivat sarvisankaiset silmälasit. Hänen silmänsä olivat kiinni ja suu auki, ja joko suusta tai nenästä — tai kenties molemmista — kuului römeä kuorsaus, joka ilmaisi, että herra käskynhaltija ahersi uutterasti kuninkaansa palveluksessa.
Taempana, vaatimattomamman pöydän ääressä kahden ikkunan välissä suoritti kalpeakasvoinen, nukkavieruun takkiin puettu kirjuri vähäpätöistä vuosipalkkaa vastaan velvollisuuksia, joista käskynhaltija nautti suhteettoman suuria tuloja.
Äkkiä häilähtivät hopeisilla liljankukilla koristetut raskaat siniset samettiverhot kahisten syrjään ja kreivi de Tressanin hovimestari mustassa puvussaan, jonka rintamuksella kelluivat hänen raskaat virkaketjunsa, astui korskeasti huoneeseen.
Kirjuri laski kynän kädestään ja loi säikähtyneen katseen uinailevaan herraansa.
— Shh! hän kuiskasi totisena, — hiljaa, herra Anselme!
Anselme pysähtyi. Hän käsitti tilanteen vakavuuden. Hänen ryhtinsä menetti jonkin verran arvokkuuttaan, ja hänen kasvojensa ilme muuttui. Sitten hän sai takaisin osan äskeistä päättäväisyyttään.
— Hänet täytyy kuitenkin herättää, hän julisti matalalla äänellä ikään kuin peläten tehdä sitä, minkä sanoi välttämättömäksi.
Kohtalo tuli hänen avukseen. Jossakin lähettyvillä pamahti ovi kuin tykinlaukaus. Hiki kihosi kirjurin otsalle. Hän vaipui rennosti taaksepäin tuolillaan, uskoen joutuneensa perikatoon. Anselme säpsähti ja puraisi etusormeaan äänetöntä kirousta kuvaavalla tavalla.
Käskynhaltija liikahti. Hänen kuorsauksensa kärjistyi äkilliseksi, tukehtuneeksi röhinäksi ja katkesi siihen. Hänen luomensa avautuivat verkalleen kuin pöllön, paljastaen vaaleansiniset silmät, jotka ensiksi kiintyivät kattoon ja sitten Anselmeen. Samassa hän suoristautui puhkuen ja rypistellen otsaansa ja penkoen käsillään papereita.
— Tuhat tulimmaista! Miksi minua häiritään Anselme! hän mutisi vaikerrellen, vielä puolinukuksissa. — Mitä hittoa te haluatte? Ettekö ollenkaan ajattele kuninkaan asioita? Babylas, hän kääntyi kirjuriinsa, — enkö sanonut teille, että minulla on paljon työtä ja että minua ei saanut häiritä?