Hän katsoi kiinteästi tyttöön puhuessaan, ja tytön silmät välttivät hänen katsettaan. Hän huomasi lämpimän, punaisen veren nousevan tytön poskille, otsalle, vieläpä kaulallekin ja hän olisi voinut nauraa ääneen ilosta havaitessaan tehtävänsä, jota oli pelännyt, olevan niin helppo. Arvaamatta hiipi hänen sydämeensä säälin tunne, jonka isänä varmaankin oli hänen heikko luottamuksensa Jocelyniin. Jos tyttö nyt olisi vastustanut häntä, olisi Crispin tullut raa'aksi ja väkivaltaiseksi, mutta myöntymisellään tyttö otti häneltä aseet kädestä kokonaan, ja Crispin tapasi itsensä miltei varoittamasta häntä.
»Se on paljon pyydetty», hän sanoi. »Mutta rakkaus on itsekäs ja se vaatii paljon.»
»Ei, ei», vastusti tyttö hiljaa, »se ei ole paljoa pyydetty. Se on pikemminkin uhraus.»
Crispin ällistyi. Mutta hän jatkoi kuitenkin:
»Ajatelkaa, mistress Cynthia, olen palannut Sheringhamiin pyytääkseni teitä tulemaan kanssani Ranskaan, missä poikani odottaa meitä.»
Hän unohti sillä hetkellä, että Cynthia ei tiennyt mitään hänen sukulaisuussuhteestaan siihen mieheen, jota hän piti Cynthian sulhasena, eikä tyttökään sillä hetkellä juuri huomannut pojan mainitsemista, jonka olemassaolosta hän oli kuullut isältään. Hetki oli liian täynnä muita asioita, jotka koskivat häntä lähemmin.
»Minä pyydän teitä jättämään Sheringhamin rauhan ja levollisuuden ja vaihtamaan sen sotilaan morsiamen elämään, joka saattaa muodostua kovaksi ja vaaranalaiseksi joksikin aikaa, mutta, totta puhuen, minulla on suhteita Luxemburgiin ja ystäviä, joiden apuun voin varmasti luottaa koettaessani hankkia miehellenne kunniallisen viran ja ohjatessani häntä tielle, joka vie pitkälle. Ja mitä hän voisikaan muuta noin suloisen pyhimyksen seurassa kuin kohota kunniaan ja maineeseen.»
Tyttö ei puhunut sanaakaan, mutta hänen Crispinin kädessä lepäävät sormensa puristivat tiukasti vastaukseksi.
»Uskallanko siis pyytää niin paljon?» huudahti Crispin. Ja ikään kuin kaksinaisuus hänen kysymyksissään ei vielä olisi riittänyt, hänen täytyi innoissaan kumartua niin paljon tytön puoleen, että ruskeat kiharat koskettivat hänen otsaansa. Oliko siis kumma, että Cynthia tulkitsi innon, jolla Crispin ajoi toisen asiaa, siten kuin hänen oma sydämensä toivoi.
Cynthia pani kätensä miehen olkapäille ja kohtasi Crispinin intomielisen katseen rohkeasti, kuten tyttö, joka luottaessaan mieheen ei pelkää antautumista. Hän sanoi hiljaa: