Hän oli taistelunsa taistellut ja hävinnyt, mutta se oli ollut sankarillinen voimainmittely ja hän miltei iloitsi siitä, että esirippu oli laskemassa hänen elämälleen niin loistavan näytöksen jälkeen, sekä toivosta, että hän viivyttäessään vihollisiaan oli voinut auttaa kuninkaan pakoon.
Kuudes luku
Keropäät laahasivat sir Crispiniä Worcesterin katuja pitkin ja vaikka hän oli niin kova ja tunteeton kuin konsanaan haarniskaa kantava mies saattoi olla, niin kaduilla näkemänsä kauhunkuvat saivat hänet useammankin kerran värisemään.
Kaupungista oli tullut teurastamo, ja katuojatkin olivat verta tulvillaan. Kuninkaallisten häviö oli nyt lopullinen. Cromwellin hurmahenkiset teurastajat tunkeutuivat kaupunkiin ja suorastaan kilpailivat julmuudessa ja raivoisassa murhanhimossa. Talot murrettiin auki ja ryöstettiin ja asukkaat — aseistetut ja aseettomat, vastusta tekevät ja vastusta tekemättömät, miehet, naiset ja lapset — kaikki he joutuivat yhtä säälimättömästi miekan uhreiksi. Worcesterin ilma oli täynnä hirvittävää teurastuksen meteliä. Särkyvän puun rätinä, kun ovet lyötiin sisään, sekoittui miekkojen kalskahteluun, muskettien paukkeeseen, aseiden kalinaan ja ihmisten ja hevosten töminään tuona kauhun hetkenä.
Ja kaiken yllä kuuluivat murhaajien käheät sadattelut ja uhrien voivotukset, huokaukset, rukoukset ja kiroukset.
Nähdessään tämän kurjuuden unohti sir Crispin miltei kokonaan oman onnettoman tilansa eikä tuntenut edes sitä keihäänkärkeä, jolla hänen takanaan kulkeva puritaani häntä pakotti eteenpäin.
He pysähtyivät vihdoin kohtalaisen ison talon eteen Crispinille tuntemattomassa kaupunginosassa. Sen ovet olivat avoinna ja niistä tuli ja meni yhtenä virtana upseereja ja sotamiehiä.
Tuokioksi pysähtyivät Crispin ja hänen vartijansa suureen halliin. Sitten hänet kuljetettiin kovakouraisesti erääseen siihen rajoittuvaan huoneeseen. Hänet vietiin erään keskikokoisen, punakan ja suurinenäisen miehen eteen, joka seisoi keskellä huonetta täysissä varusteissa. Hän oli lakitta päin ja pöydällä hänen vieressään oli hänen kypäränsä. Hän kohotti silmänsä heidän tullessaan huoneeseen ja katsoi hetken ajan happamen näköisenä hoikkaa, rohkeakatseista vankia, joka kylmästi vastasi hänen katseeseensa.
»Kuka meillä tässä on?» kysyi hän vihdoin, kun ei hänen tutkiva katseensa pystynyt asiaa selvittämään.
»Eräs, jonka rikos on niin kauhea, ettei hän ansaitse sotilaan kuolemaa, mylord», vastasi Pride.