»Olkoon miten hyvänsä», virkkoi Gregory kärsimättömästi. »Minä tahtoisin kuitenkin tietää.»
»Vaikka emme aina tiedäkään, saatamme kuitenkin arvata joskus. Minä arvaan, että hän on kuollut, ja sillä hyvä.»
»Entäpä jos hän ei olekaan kuollut?»
»Siinä tapauksessa, pöllöpää, hän olisi täällä.»
»Ei ole sinun tapaistasi tehdä ajattelemattomia johtopäätöksiä. Entä jos hän on vankina?»
»No, silloin suorittaisivat vankisiirtolat sen, minkä taistelukenttä on jättänyt tekemättä. Niin että kuolleena tai vankina, samantekevää.»
Hän nosti lasiaan valoa kohti ja sulki toisen silmänsä nähdäkseen paremmin viinin ihanan värin. Ei sen vuoksi, että Josef vähääkään välitti väristä, mutta hän oli ilveilijä luonteeltaan eikä keksinyt sillä kerralla mitään parempaa keinoa, jolla olisi osoittanut äärimmäisen välinpitämättömyytensä keskustelun kohteesta.
»Josef, sinä olet väärässä», sanoi Gregory kääntäen selkänsä ikkunaan ja katsoen veljeensä. »Siinä ei ole vielä kaikki. Entäpä jos hän jonakin päivänä palaa?»
»Oh, entäpä jos, entäpä jos —!» huusi Josef kiusoitellen. »Gregory, mikä mainio filosofi sinusta olisi tullutkaan, ellei luonto olisi tehnyt sinusta roistoa. Olet niin täynnä entäpä josia kuin muna ravintoa. No, entäpä jos hän jonakin päivänä palaisi? Minä paiskaan kysymyksen takaisin sinun vastattavaksesi. Entäpä jos?»
»Herra tietää!»