Asian päätyttyä Josef jätti veljensä ja kiroten master Stewartin hänen aikaansaamastaan rasituksesta, jota hänen nyt oli kestettävä, lähti varustautumaan matkalle.
Gregory viipyi vielä huoneessa, jossa he olivat syöneet, ja istui tuijottaen synkkänä eteensä. Vihdoin, naurahtaen puoliääneen halveksivasti, hän kaasi lasinsa täyteen muskottiviiniä ja joi sen pohjaan. Hänen pannessaan lasin takaisin pöydälle ovi avautui ja kynnyksellä seisoi kaunis tyttö, joka ei saattanut olla kahtakymmentä vuotta vanhempi. Gregory katseli hänen raikkaita, kapeita kasvojaan ja hänen matalan otsansa yllä lainehtivaa ruskeaa tukkaa ja sanoi itselleen, että hänellä oli täysi syy olla ylpeä tyttärestään. Hän katsoi uudelleen ja sanoi taas itselleen, että hänen veljensä oli oikeassa. Tyttö ei näyttänyt siltä, joka kaipasi sodasta palaavaa sulhoaan. Tytön huulet hymyilivät ja silmät — pitkäripsiset ja taivaansiniset — aivan säteilivät ilosta.
»Miksi istut täällä noin synkkänä?» hän huudahti, »sillä aikaa kun setä, kuten minulle kerrottiin, aikoo lähteä matkalle?»
Gregory päätti panna tytön tunteet koetukselle.
»Kenneth», vastasi hän merkitsevästi korostaen ja tarkaten tyttöä.
Ilo katosi tytön silmistä ja ne saivat vakavan ilmeen, joka vain korosti niiden kauneutta. Gregory oli odottanut, että niissä olisi kuvastunut pelkoa, ainakin huolta, mutta siinä hän pettyi.
»Mitä hänestä?» kysyi tyttö lähestyen isäänsä.
»Ei mitään, siinä juuri asian ydin. On jo aika saada hänestä tietoja, ja kun ei mitään ole kuulunut, lähtee setäsi tiedustelulle.»
»Tuuletko, että hänelle on tapahtunut jotakin pahaa?»
Gregory vaikeni hetken punniten vastaustaan. »Toivon, ettei olisi, kultaseni», sanoi hän. »Mahdollisesti hän on vankina. Viimeksi saimme tietoja häneltä Worcesterista, ja siitä on jo viikko ja toistakin, kun taistelu suoritettiin siellä. Jos hän on vankina, on sedälläsi tarpeeksi vaikutusvaltaa saadakseen hänet jälleen vapaaksi.»