»Sydän murtunut, eikö niin!» mutisi hän, mutta Gregory ei vastannut sanaakaan.
Tuntia myöhemmin, kiivettyään satulaan, Josef kääntyi taas veljensä puoleen katsahtaen samalla tyttöön, joka hyväili hänen ratsunsa kiiltävää kaulaa.
»Näet nyt, että asia on kuten olen sanonut», hän sanoi.
»Ja sittenkin», vastasi Gregory totisena, »toivon, että palaat poika mukanasi. Niin on parempi.»
Josef kohautti olkapäitään halveksivasti. Otettuaan sitten jäähyväiset veljeltään ja veljentyttäreltään hän ratsasti pois kahden palvelijan seuraamana. Hän lähti eteläistä tietä.
Kahdestoista luku
Oli puolenpäivän aika seuraavana päivänä, kun Gregory Ashburn nauttiessaan raittiista ilmasta Marleigh'n linnan upealla pengermällä kuuli nopeasti lähestyvää kavioiden kapsetta puistotieltä. Hän pysähtyi ja koetti kääntyen sinnepäin saada selvää, keitä tulijat olivat. Ensin hän ajatteli veljeään, sitten Kennethiä. Puoleksi lehdettömien puiden välistä erottui kaksi ratsastajaa, jotka ratsastivat vierekkäin. Siitä seikasta, että heitä oli kaksi, hän päätti, ettei se voinut olla Josef.
Hänen odottaessaan tuli Cynthia hänen luokseen, jäi hänen viereensä ja teki hänelle saman kysymyksen, joka hänen omassakin mielessään liikkui. Mutta hänen isänsä ei voinut vastata muuta kuin että hän toivoi toisen ratsastajista olevan Kenneth.
Ratsastajat tulivat puiden suojasta pengermän edessä olevalle aukeamalle ja Ashburnin ja hänen tyttärensä odottavien silmien eteen ilmestyi merkillinen, likainen ja huonosti yhteen sopiva pari. Toinen, joka ratsasti hieman edellä, näytti talonpoikaiselta puritaanilta korkeassa kolhiintuneessa hatussaan ja mustassa viitassaan. Toinen oli pukeutunut tiukkaan punaiseen viittaan, jonka takaa pisti esiin suunnattoman pitkä miekka, ja paitsi että hänen hatussaan ei ollut ainoatakaan koristesulkaa, se oli pantu niin elostelevan hurjaan ja huimapäiseen asentoon, ettei hän mitenkään sopinut hurskaspukuisen nuorukaisen toveriksi.
Mutta urhean viitan alla, kuten kohta näkyi hänen hypättyään satulasta, oli surkean näköinen gentlemanni. Hänellä oli nahkatakki, joka oli niin revitty ja tahriintunut, että mikä renki hyvänsä olisi sitä halveksinut. Hänen vihreät housunsa olivat äärimmilleen kuluneet ja hänen parkitsemattomasta nahasta tehdyt saappaansa olivat huonoa valmistetta ja niitä koristivat ruostuneet kannukset.