»Olkoon miten hyvänsä», vastasi tyttö tarmokkaasti, »mutta tämä höperyys menee jo yli kohtuuden rajojen. Master Stewart saa minun puolestani palata takaisin Skotlannin kankaille. Marleigh'n linnassa hänen aikansa kuluu turhaan.»
»Cynthia!» huudahti isä.
»Isä», pyysi tyttö, »älä ole vihainen. Sinä et tahdo, että menisin naimisiin vastoin sydämeni ääntä. Ethän tahdo naittaa minua miehelle, jota halveksin?»
»Millä oikeudella sinä häntä halveksit?» kysyi isä otsa synkkänä.
»Naisen ainoalla oikeudella. Ajatusvapauteni oikeudella. Muutenhan nainen kuuluu vain irtaimistoon, jota mies käsittelee kuten härkiään tai aasejaan, joiden joukkoon Raamattukin hänet asettaa, annettavaksi tai otettavaksi, ostettavaksi ja myytäväksi, miten milloinkin muut määräävät.»
»Lapsi, lapsi, mitä sinä vielä tiedät niistä asioista?» huudahti Gregory. »Sinä olet vain ärtynyt liiaksi, kultaseni.» Ja luvaten odottaa, kunnes hänen mielensä tyyntyisi ja hän suopeammin kuuntelisi, mitä isällä vielä oli asiasta sanomista, hän jätti tytön yksin.
Cynthia lähti ulos etsimään yksinäisyyttä puiston alastomien puiden alta, mutta tapasikin siellä sir Crispinin istumassa kaatuneen puun rungolla syviin mietteisiin vaipuneena.
Tullessaan näki Cynthia hänet puiden välistä, kun taas Crispin huomasi hänet hameiden kahinasta. Crispin nousi tytön tullessa lähelle ja paljastaen päänsä yritti sivuuttaa hänet.
»Sir Crispin», sanoi tyttö. Crispin kääntyi.
»Pelkäättekö minua, sir Crispin?»