Sakr-el-Bahr kohautti olkapäitään ja hymyili. »Sinä vastaat liian vähän.»
Fenzileh laski kätensä kupeelleen ja katsoi häntä suoraan silmiin. Sakr-el-Bahr näki hänen silmäinsä hehkuvan harson läpi ja kirosi etua, jota nautti Fenzileh hänen kasvojensa ilmeiden jäädessä keskustelukumppanilta salatuiksi. »Sanalla sanoen, Oliver-Reis, tahdotko myydä hänet kolmestatuhannesta filipistä?»
»Sanalla sanoen: en tahdo», kuului vastaus.
»Et tahdo? Et huoli kolmestatuhannesta filipistä?» Hänen äänensä ilmaisi hämmästystä, ja Sakr-el-Bahr ihmetteli, oliko se todellista vai teeskenneltyä.
»En kolmestakymmenestäkään tuhannesta», vastasi hän. »Hän on minun, ja minä en aio hänestä luopua. Koska siis olen lausunut ajatukseni ja koska tännejäämisestäsi koituu vaaraa meille molemmille, kehoitan sinua poistumaan.»
Syntyi hetken kestävä vaitiolo, ja kumpikaan heistä ei huomannut Rosamundin kalpeissa kasvoissa näkyvää valpasta mielenkiintoa. Kumpikaan ei arvannut hänen osaavan ranskaa, jonka taito teki hänelle mahdolliseksi ymmärtää enimmän osan siitä, mitä lingua francaa käyttävät keskustelijat sanoivat.
Fenzileh tuli aivan hänen luoksensa. »Et siis tahdo hänestä luopua, vai kuinka?» kysyi hän, ja Sakr-el-Bahr oli varma siitä, että hän ivaili. »Älä huoli olla niin levollinen. Sinä joudut hänet luovuttamaan, ystäväiseni, — ellei minulle, niin Asadille. Hän itse on tänne tulossa.»
»Asad?» huudahti Sakr-el-Bahr nyt säpsähtäen.
»Asad-ed-Din», vastasi Fenzileh alkaen jälleen hieroa kauppaa. »Kuulehan! On varmaan parempi, jos teet hyvät kaupat minun kanssani sen sijaan, että joudut tekemään huonot kaupat paššan kanssa.»
Sakr-el-Bahr pudisti päätänsä seisoen hajasäärin hänen edessään. »En aio ryhtyä kauppoihin teidän kummankaan kanssa. Tämä orja ei ole myytävänä.»