»Minä odotan läksytystä kaikessa nöyryydessä.»
»Ja tulet sen saamaan», kuului ilkeä vastaus. Marzak kumartui kaidepuun luo. »Hoi siellä! Vigitello! Jousi mulle ja toinen Sakr-el-Bahrille.»
Vigitello kiiruhti häntä tottelemaan; Asad pudisti päätänsä ja nauroi jälleen.
»Ellei profeetan laki kieltäisi vetoa lyömästä — aloitti hän, mutta
Marzak keskeytti:
»Olisin itse jo vedonlyöntiä ehdottanut.»
»Jotta kukkarosi tulisi yhtä tyhjäksi kuin pääkoppasi», virkkoi
Sakr-el-Bahr.
Marzak silmäili häntä hymyillen ivallisesti. Sitten hän sieppasi
Vigitellon kädestä toisen jousen ja asetti siihen nuolen. Silloin
Sakr-el-Bahr tuli vihdoin tietämään, että kaiken tuon merkillisen
pöyhkeilyn pohjalla piili ilkeys.
»Katsohan», sanoi nuorukainen, »tuossa niinikorissa on täplä, tuskin silmäterääni suurempi. Sinun varmaan täytyy jännittää katsettasi, jos mielit sen nähdä. Katso, kuinka nuoleni sen löytää. Kykenetkö sinä ampumaan paremmin?»
Hänen silmänsä tarkkasivat kiinteästi Sakr-el-Bahrin kasvoja ja huomasivat niihin äkkiä leviävän kalpeuden. Mutta melkein samassa merisissi jo hillitsi itsensä. Hän nauroi, näyttäen niin huolettomalta, että Marzak tosiaankin alkoi epäillä, oliko hän todella kalvennut, vai oliko hän vain kuvitellut niin tapahtuneen.
»Kas vain, sinä valitset näkymättömiä pilkkoja, ja sattuipa nuoli sitten mihin tahansa, sinä sanot sen sattuneen keskelle pilkkaa! Vanha temppu, Marzak. Mene naisia sillä narraamaan.»