"Minkä tehtävän?" Kreivittären silmät laajenivat. "Aivan vaarattoman."
Hän kannusti ratsuaan säästyäkseen kysymyksiltä.
Hämärissä he saapuivat Milanoon. Jollakin tavalla oli jo sanoma Facinon tulosta ennättänyt sinne, ja siksi kohtasivat he kaduilla tungeksivia väkijoukkoja, jotka äänekkäästi tervehtivät Biandraten kreiviä.
Aina Gian Galeazzon kuolemasta lähtien oli Facino nauttinut suurinta suosiota kaupungissa. Kuitenkaan ei hän koskaan aiemmin ollut joutunut niin oltavien kunnianosoitusten kohteeksi kuin tällä kertaa. Huhu oli tiennyt kertoa Facinonkin luopuneen herttuasta ja jättäneen kansan Gian Marian armoille. Kun kondottieri nyt kuitenkin palasi, oli vastavaikutus sitä voimakkaampi. Facinoon perustivat milanolaiset kaikki toiveensa. Sodassa hän oli osoittautunut sankariksi, rauhan aikana oli hän usein saanut Gian Marian estetyksi toimeenpanemasta raakoja aikeitaan. Hänen ansiotaan oli, että Milanossa oli voitu ylläpitää edes jonkinlaista järjestystä. Riemuhuutojen kiiriessä suuren aukion poikki vanhaan Brolettoon, missä herttua ikkunasta käsin katseli alamaisiaan, hymyili ja nyökkäsi Facino kansalle, kiittäen kunnianosoituksista. Hänen tuuhea tukkansa hulmusi tuulessa ja hänen silmänsä loistivat parkituissa, nelikulmaisissa kasvoissa. Kreivitärkin veti vaunuissaan nahkaverhot syrjään ja sai Facinon puolisona vastaanottaa osansa tervehdyksistä.
Pienen seurueen ehtiessä holvikäytävän suulle kohotti Facino katseensa ja näki herttuan seisovan ikkunassa. Gian Marian ilme oli pahaenteinen, eikä hänen olkansa takaa tirkistelevän della Torrenkaan mustaverinen naama ennustanut hyvää.
Yli Arrengo-pihan he ratsastivat pyhän Gothardin pihaan. Täällä laskeuduttiin maahan, ja muuan guelfiylimys riensi pitelemään ghibellini Facinon jalustinta. Facino vuorostaan auttoi puolisoaan vaunuista. Kreivitär nojasi tavallista raskaammin miehensä käsivarteen. Hitaasti kohotti kaunis nainen katseensa ja Facino näki hänen silmiensä olevan kyynelissä. "Sinä näit! Sinä kuulit! Ja kuitenkin epäröit!" "En epäröi", vastasi Facino lyhyesti. "Tiedän mitä tietä minun on kuljettava."
Kreivitär huokasi. "Huomasitko Gian Marian ikkunassa?"
"Kyllä. Ei hän minua peloita. Gian Marian rohkeus ei riitä saattamaan minua hengiltä. Sitäpaitsi hän tarvitsee minua kipeästi."
"Jonakin päivänä hän ehkä ei sitä tee."
"Se on sen ajan murhe."
"Ehkä kaikki silloin on myöhäistä. Sinun hetkesi on nyt käsillä."