Facino nauroi. "Vetäkää esiin tikarinne siis, hyvät herrat. Teitä on kolme, ja minä olen aseeton." Hän hymyili nähdessään heidän mulkoilevat silmänsä. "Epäröitte. Tiedätte, että surmattuanne minut joutuisitte roskajoukon revittäviksi." Hän kääntyi herttuaan. "Jos kerskun sillä mahdilla, jonka kansan rakkaus minulle takaa, tapahtuu se yksinomaan senvuoksi, että teidän korkeutenne antaisi arvoa uskollisuudelleni. Nämä neuvonantajanne ehken ajattelevat toisin. Jätän teidät pohtimaan asioita heidän kanssaan."
Hän poistui jättäen heidät hämmentyneinä tuijottamaan toisiinsa.
Riideltyään rupeaman muitten kanssa sai Gabriello ehdotuksensa läpi. Päätettiin esittää neuvostolle, että Facinon toimenpide sotavoiman vahvistamiseksi hyväksyttäisiin.
Gabriello kutsui neuvoston koolle. Peläten pahinta ehdotti hän ilman muuta, että Facinolle myönnettäisiin kolmekymmentätuhatta floriinia kuukaudessa.
Milanon neuvosto kinaili asiasta, eikä päässyt mihinkään lopulliseen päätökseen. Se märehti kysymystä vielä Bellarionin ratsastaessa kaupunkiin tuhannen ratsumiehen kanssa, joista suurin osa oli gascognelaisia ja burgundilaisia. Palkkajoukon päällikkönä oli eräs Boucicaultin luutnanteista, iloinen herrasmies, nimeltään de la Tour de Cadillac.
Huolimatta Facinon saapuvillaolosta oli Milanossa vallinnut hienoinen pelko. Buonterzo saattoi yllättää milloin hyvänsä. Siksipä tervehdittiinkin ilolla ranskalaisen apujoukon tuloa.
Neuvostokin sai rohkeutta kuultuaan, että ranskalaisille oli luvattu vain viisitoistatuhatta floriinia kuussa. Facino hämmästyi suuresti Bellarionin kertoessa hänelle tästä.
"Ranskan valtuutettu on ilmeisesti ollut erinomaisella tuulella."
Bellarion selosti neuvotteluja:
"Hän oli kaikkea muuta kuin hyvällä tuulella. Riitelimme melkein kaksi päivää. Ensin hän nauroi tarjouksellemme, mutta kun aioin lähteä matkoihini, pyysi hän minua rauhoittumaan. Sitten lupasi hän miehet kolmenkymmenen floriinin kuukausipalkasta, mutta minä vastasin, ettei sellainen hinta voinut tulla kysymykseenkään. Hän alensi viiteenkolmatta floriniin, vihdoin kahteenkymmeneen, ja vannoi, ettei suostu luovuttamaan miestäkään halvemmasta. Kehoitin häntä ajattelemaan asiaa ja antamaan lopullisen vastauksensa seuraavana aamuna. Aamulla lähetin kuitenkin hänelle tiedon että painun kanttooneihin, mistä muka saisin miehiä halvemmalla."