Kreivitär kuivaili hitaasti silmiään ja poisti huolellisesti kaikki kyynelten jäljet. Sitten hän nousi ja tarttui nuoren miehen käteen.
"Kiitos, Bellarion-ystävä." Hänen äänensä oli hiljainen ja pehmeä. "Älkää olko peloissanne minun tähteni. Mitä on mieheni sanonut aikomuksistaan?"
"En voi paljastaa mitään salaisuuksia", hymähti Bellarion. "Sanotte, ettei minun tarvitse pelätä puolestanne. Mutta se ei riitä. Ruhtinaat ovat häikäilemättömiä. En tahdo jättää teitä vaaroille alttiiksi."
"Oi, mutta Bergamo! Asua leirissä talvella!"
"Ei teidän ole tarvis lähteä niin etäälle, eikä teidän ole pakko asua teltassa. Teidän sijassanne, madonna, vetäytyisin Melegnanoon. Linna on käytettävissänne. Se on paljon miellyttävämpi kuin tämä nykyinen asuntonne."
"Miellyttävämpi! Siellähän vallitsee täydellinen hiljaisuus."
"Seurahan tämänkin paikan hauskuutena on. Ottakaa ruhtinatar Valeria ja hänen veljensä myötänne. Tulkaa, madonna. Uhmaisitteko kohtaloa tällaisella hetkellä? Vaarantaisitteko loistavan tulevaisuuden paksun prinssipojan vuoksi?"
Kreivitär mietti. "Sanokaa", pyysi hän uudelleen, "mitä puolisoni on kertonut aikeistaan."
"Enkö ole jo sanonut tarpeeksi?" Tällä hetkellä keskeytti Filippo Maria heidän juttelunsa. Bellarion ei välittänyt vähääkään ruhtinaan synkästä ilmeestä. Kreivitärtä oli varoitettu. Hänen kunnianhimonsa oli voimakkaampi kuin hänen kevytmielisyytensä ja hän lähtisi varmasti matkalle Melegnanoon. Bellarion tunsi samanlaista tyydytystä kuin voitettuaan taistelun, eikä hänen tekaisemansa juttu painanut hänen mieltään ollenkaan.
V luku.