Kun testamentti oli luettu, nousivat kapteenit ja lähestyivät madonna
Beatricea, joka istui pöydän päässä jäykkänä kuin eebenpuuveistos.
Carmagnola, suuri keikari ja teeskentelijä, veti sirolla liikkeellä
esiin miekkansa ja laski sen pöydälle.
"Madonna, jätän käytettäväksenne asemani, joka minulla oli herrani Facinon palveluksessa, kunnes ehken suvaitsette jälleen minut siihen kohottaa."
Hänen tekonsa tempasi muutkin mukaansa. Valperga seurasi heti esimerkkiä ja pian oli pöydällä viisi paljastettua miekkaa. Hiukan emmittyään ja hieman ivallisen näköisenä, kuten aina nähdessään jonninjoutavaa touhuamista, laski Bellarionkin säilänsä pöydälle.
Kreivitär nousi paikaltaan ja kiitti heitä liikutuksesta väräjävällä äänellä sekä ojensi heille heidän miekkansa takaisin. Ainoastaan Bellarionin miekka jäi pöydälle, minkävuoksi nuori kondottieri hiukan ihmeissään jäi huoneeseen muitten poistuessa.
Hitaasti istuutui madonna Beatrice jälleen nojatuoliinsa. Hitaasti kohotti hän huntua kasvoiltaan suunnaten kissansilmistään katseen nuoreen mieheen. Hänen otsansa oli hienosti kurtussa.
"Te epäröitte äsken, Bellarion, muitten osoittaessa minulle kunnioitustaan. Miksi? Eikö teillä ollut siihen halua?"
"Se oli temppu, joka sopii tämän maailman Carmagnoloille. Uskollisuutta ei osoiteta tuollaisilla menoilla, ja kaikenlainen teeskentely on sinänsä minusta vastenmielistä. Elämäni, kaikkeni asetan tinkimättä käytettäväksenne."
Syntyi hetken hiljaisuus. Kreivitär katsoi Bellarionia miettivästi.
"Ottakaa miekkanne", virkkoi hän sitten.
Nuori mies liikahti, mutta pysähtyi samassa. "Te ojensitte itse muille heidän miekkansa."
"Te ette ole muitten kaltainen. Teidän harteillenne on laskettu Facinon viitta. Missä määrin aiotte sitä käyttää?"