"Teidän korkeutenne syyttää minua kavaltajien pettämisestä?"
"Mitä heidän salaliittonsa teihin kuului? Mitä te minulle olette velkaa? Olette vain päättänyt hyötyä mahdollisimman paljon. Hyvä, hyvä. Semmoinen poika se pitää Facinolla ollakin, olittepa nyt sitten otto- tai oma poika. Seuraatte uskollisesti hänen jälkiään. Kyllä teille vielä kunnian kukko laulaa, jos päämääräänne pääsette."
"Teidän korkeutenne! Tulin tarjoamaan palveluksiani —"
"Hiljaa!" Markiisi korotti miellyttävää ääntään hivenen verran. "Nyt puhun minä. Ymmärrän tarkoituksenne täydellisesti. Tunnen miehiä joka lajia, ja jos päätän ottaa teidät palvelukseeni, tapahtuu se yksinomaan senvuoksi, että uskon palkkiontoivon pysyttävän teidät minulle uskollisena. Osaan rangaista petturia, ja rankaisen ankarasti. Pyritte vaaralliseen tehtävään, herraseni." Hän irvisti. "No, oma asianne. Jos selviätte vaikeuksista ja voitatte alhaiset vaistonne, kykenen palkitsemaankin teidät tyydyttävällä tavalla."
Bellarion ei voinut olla punastumatta kuullessaan valtionhoitajan ylenkatseelliset sanat ja nähdessään hänen ivallisen ilmeensä.
"Ehkäpä voin toiminnallani haihduttaa teidän korkeutenne minusta saaman huonon käsityksen."
"Olisinko erehtynyt? Kenties suvaitsette sanoa, minkä vuoksi tahdotte olla juuri minulle näin avulias…"
Bellarion oikaisi ylpeästi ryhtiään ja hänen silmänsä leimusivat. Sisimmässään oli hän hieman ällistynyt. Kovinpa vähillä todistuksilla oli markiisi uskonut…
"Teidän korkeutenne sallinee minun poistua", mutisi hän hampaittensa raosta.
Mutta hänen ylhäisyytensä vain hymyili. Pienemmät tyrannit tyytyivät kiduttamaan ruumista. Markiisi Theodore kidutti sielua.