Bellarion säikähti oikein todenteolla. "Eikö teidän ylhäisyytenne aiokaan iskeä heti? Vaikka voisitte…"
Markiisi vaiensi hänet tuimasti. "Olenko pyytänyt neuvoanne? Tiedätte, mitä teidän on tehtävä. Saatte mennä."
"Mutta, teidän korkeutenne! Olen tullut tänne avoimesti, kaikkien nähden. Olisi vaarallista palata heidän luokseen enää."
Valtionhoitaja ei piitannut hänen levottomuudestaan, vaan hymyili. "Olette lähtenyt vaaralliselle tielle — johan sen sanoin. Tahdon kuitenkin auttaa teitä. Muistan nyt, että minulla on kirje, jossa Facino pyytää minulta suojelusta ottopojalleen niinkauan kuin tämä on Casalessa. Sellaista pyyntöä en voi hylätä. Facino on tätänykyä suuri herra Milanossa. Annan tiedon hoville täälläolostanne. Senjälkeen voitte huoleti liikkua täällä vapaasti. Uskotelkaa tovereillenne saavuttaneenne suosioni ja selittäkää, että aiotte käyttää luottamustani heidän etujensa hyväksi. Se riittää. Toivottavasti tapaan teidät taas illalla. Ja nyt, Jumalan haltuun."
Bellarion poistui koko lailla ymmällä. Alku oli ollut lupaava, mutta kaikki oli kuitenkin sujunut toisin kuin hän oli odottanut. Ellei hän olisi ilmoittanut olevansa Facino Canen kasvatti, olisi hän tuskin voinut tyydyttävästi tehdä selkoa täällä olostaan ja toiminnastaan. Tämä taas oli välttämätöntä, jotta hän voisi auttaa ruhtinatar Valeriaa selviämään pälkäästä, josta neito omin voimin ei olisi mitenkään päässyt, joutumatta kahta pahempaan pulaan. Hän oli vankasti luottanut siihen, että valtionhoitaja siekailematta kävisi salaliittolaisten kimppuun, niinpian kuin saisi heidän olemassaolostaan tiedon, mutta havaitsikin nyt, että markiisi Theodore oli ollut tietoinen hankkeesta ja sen suunnittelijoista kenties jo kauan aikaa. Tämän vuoksi kai hänen ylhäisyytensä niin hanakasti oli uskonutkin Bellarionin juttuun. Hänellä ei ollut mitään syytä epäillä sitä. Mahdollisesti oli hän kuullut puhuttavan Bellarionistakin yhtenä niistä miehistä, jotka kokoontuivat neuvottelujaan pitämään Barbarescon taloon.
Bellarion oli siis epäonnistunut. Kaikki mitä hän oli saanut aikaan oli jonkinlainen palvelussopimus, joka velvoitti hänet työskentelemään markiisin hämäräperäisten pyrkimysten hyväksi.
X luku.
VAROITUS.
Sinä iltana oli ilo ylimmillään markiisi Theodoren vieraanvaraisessa hovissa. Jo aikaisin iltapuolella alettiin esittää näytelmää, jota fra Serafino muistelmissaan nimittää ruokottomaksi, vaikka hän kukatiesi vain tarkoittaa, että se oli leikillinen, ja senjälkeen tanssittiin avarassa seurusteluhuoneessa, markiisi Theodoren henkilökohtaisesti ottaessa osaa ilonpitoon. Hänen rinnallaan nähtiin nuori Morean ruhtinatar, joka tosin ei ollut kaunis, mutta liikkui erinomaisen sirosti.
Veljenpoika, markiisi Gian Giacomo, oli tanssitettavakseen valinnut kreivitär Ronseccon, joka mielellään olisi kieltäytynyt tästä kunniasta, mutta ei voinut. Pojan kasvot punoittivat ankarasti, silmät kiilsivät ja kieli kangerteli pahasti hänen puhuessaan. Silloin tällöin hän horjahti ja oli melkein kaatua. Juopuneen nuorukaisen näkeminen ei hymyilyttänyt ketään. Kerran pysähtyi valtionhoitaja, kuiskatakseen hänelle muutamia varoittavia sanoja. Poika vastasi röhönaurulla ja hoippui tiehensä vetäen nuorta, viehättävää kreivitärtä perässään. Oli aivan ilmeistä, ettei moitteeton, ritarillinen valtionhoitaja mahtanut mitään rappeutuneelle nuorukaiselle.