"Aivan samaa sanoin minäkin", huomautti Spigno, ärtyen hienosti.
"Antakaa pojan kertoa."
Kuului hiljaista mutinaa. Bellarion kulki huoneen poikki heidän synkkien katseittensa seuraamana, liikkuen varmasti kuin ainakin viaton mies. Hän heittäytyi nojatuoliin.
"Tässä ei ole mitään kertomista, mikä ei olisi jo itsestään selvää. Lähdin viemään viestiänne ruhtinatar Valerialle; osoittamaan hänelle, että hän oli teidän armoillanne; todistamaan, ettei hän, liityttyään tähän salaliittoon, voi perääntyä enempää kuin määrätä toimintatapojammekaan. Tämän tehtävän suoritin onnellisesti loppuun."
Barbaresco puhui taas muitten puolesta. "Uskomme, jahka selitätte meille, miksi teidän piti tätä varten lähteä hoviin ja miten onnistuitte sinne pääsemään."
"Luoja lisätköön kärsivällisyyttäni kanssanne, kallis Tuomas!" huokasi Bellarion. "Menin hoviin, koska tajusin, etten mitenkään pystyisi kädenkäänteessä pensaan takaa saamaan ruhtinatarta vakuutetuksi tilanteen vakavuudesta. Juttu venyisi ilmeisesti hyvinkin pitkäksi. Sitäpaitsi, hyvät herrat, rohkea ja avoin esiintyminen on aina paras keino tällaisiakin asioita hoidettaessa, jos se vain on mahdollista. Ja tällä kertaa se kävi helposti päinsä. Satun olemaan Facino Canen ottopoika, ja käytin tätä asianlaitaa hyväkseni."
Hänelle sateli kysymyksiä joka puolelta. Ne kuitattiin yhteisellä vastauksella.
"Milanon lähettiläs, messer Aliprandi, varmisti henkilöllisyyteni."
Tuokion hiljaisuus. Vihdoin sanoi Barbaresco: "Aliprandi ehkä takasi teidät siellä, mutta hän ei voi tehdä sitä täällä."
"Julkeata lörpötystä!" mörisi valkohapsinen Lungokin puolestaan.
"Kovasti uskomatonta", vahvisti Casella. "Jos teillä ei ollut muita aikeita, niin miksi ette jo aikaisemmin käyttänyt hyväksenne henkilöllisyyttänne päästäksenne hoviin?"