Turvallisesti pääsi hän kuitenkin keskikerrokseen ja alkoi varovasti laskeutua alakertaan, missä tiesi Barbarescon nukkuvan. Puoliväliin portaita päästyään kuuli hän jälleen heikkoa ääntä. Joku liikkui oikealla olevassa käytävässä. Hän pysähtyi äkkiä ja piilotti lyhdyn selkänsä taa.
Kauhukseen näki hän nyt valojuovan leviävän käytävään. Hetkistä myöhemmin kuului tassuttelevia askeleita ja matala-äänistä puheensorinaa. Ääni oli Barbarescon. Tovin kuluttua vastasi toinen ääni — Barbarescon vanhan palvelijan.
Bellarion liikahti kuin paetakseen portaita ylös, mutta huomasi sitten voivansa näin joutua satimeen, sillä Barbarescon vieraat nukkuivat kaikesta päättäen yläkerrassa.
Ja rohkaisten mielensä loikkasi hän suinpäin portaita alas, välittämättä enää hituistakaan synnyttämästään melusta. Hänen tarkoituksensa oli ehtiä lähestyvien miesten ohi alaportaille ja sitä tietä tuuliaispäänä kadulle. Mutta metelipä lennättikin Barbarescon hänen tielleen ja portaitten alapäässä joutuivat he vastakkain. Casalelainen herrasmies päästi taloa tärisyttävän kiljunnan tuntiessaan karkurin.
Barbarescon yllä oli yönuttu, jaloissa oli hänellä tohvelit ja kädessä kynttilä. Palvelija seurasi aivan hänen kintereillään. Aseita ei heillä näkynyt olevan. Siitä huolimatta oli pakolainen pidätettävä.
Kreivi sujautti kynttilän palvelijalle ja heittäytyi Bellarionin kimppuun puristaen hänen käsivarsiaan kylkiä vasten ja karjuen verenhimoisesti koko ajan. Bellarion tempoili ääntä päästämättä tässä karhunsyleilyssä. Pyylevyydestään huolimatta oli Barbaresco sangen väkevä. Hänen otteensa, jonka tarkoituksena oli estää nuorukaista käyttämästä asettaan, oli kuitenkin siksi voimillekäypä, että sen täytyi hetken kuluttua heikentyä, sillä nuori mies ponnisti rajusti, ja lopulta onnistui Bellarion irtautumaan hänen käsistään. Vanha Andrea, palvelija, oli laskenut kynttilän lattialle, ja pyrki pääsemään käsiksi Bellarionin jalkoihin. Tyrkkäys ja potku vatsaan vapauttivat nuorukaisen ja tikari koholla heittäytyi hän vastaanottamaan Barbarescon uutta hyökkäystä. Jälkeenpäin hän muisti, että hän koko taistelun ajan oli pyrkinyt välttämään uutta murhatekoa. Jos tilanteesta ei kuitenkaan murhatta päästäisi, oli parempi, että Barbaresco jäisi tantereelle. Hän iski siis armotta. Barbaresco väisti kohottaen kätensä suojaksi, ja tikari upposi lihavaan käsivarteen.
Kreivi perääntyi läiskäten kämmenensä verta pulppuavalle haavalle. Hän mölisi kuin haavoitettu sonni. Samassa Casella, melkein alastomana, mutta miekalla aseistettuna, hyökkäsi portaita alas, Lungo ja muut kannoillaan.
Hetkisen tuntui Bellarionista peli menetetyltä. Hän ei koskaan ehtisi ehjin nahoin alaportaille. Mutta sitten johtui toinen keino hänen mieleensä. Hän säntäsi eteenpäin alakerran isoon huoneeseen. Suljettuaan oven työnsi hän salvan eteen, ennenkuin Casella kumppaneineen ehti kynnyksen yli.
Hän antoi lyhtynsä vapaasti valaista huonetta, kiskoi ison pöydän oven eteen ja aukaisi ikkunan.
Sitten veti hän kengät jalkaansa, miesten jyskyttäessä ovea koko ajan. Tungettuaan tikarin vyöstään riippuvaan tuppeen viskasi hän Spignolta ottamansa laajan viitan nurkkauksen yli ikkunakaiteen, ja kapusi itse perässä. Kiinnitettyään viitan ikkunan tukevaan kivipatsaaseen tarvitsi hänen vain laskeutua tuon vaatekappaleen turvissa alaspäin ja pudottautua parin jalan verran, jotta pääsisi pakoon.