Leiniö: Hyvin mielellämme lähdemme herra vallesmanni. — Mutta mikä sitä tuota miestä vaivaa, kun noin kamalasti mulkoilee. No mutta, saaturi olkoon, eiköhän vaan lienekin sama mies josta kerroin, Pekkala?
Pekkala: On. Sama mies. Rajala hän on, herra vallesmanni, ihan itse Rajala.
Vallesmanni: Mite? Temekö Rajala? Mut hen sano itses Risulaks. Kete mine nyt usko?
Rajala (On harmistunein elein seurannut keskustelua ja osoittanut vihaansa; kettumaisesti): Älkää uskoko herra vallesmanni näitä maankiertäjiä, salakyttiä. He tahtovat vaan vahingoittaa minua, köyhää miesparkaa, päästäksensä itse pulasta. Uskokaa minua vaan herra vallesmanni. Minä olen todellakin Risula enkä Rajala, sanokoot nuo mitä tahansa.
Leiniö: Katso kettua, kun osaa puoliaan pitää.
Vallesmanni: No kyll mine saa selvä sit. Mennä nyt sinne viinafabrik. (Kuuluu Rietun ääni: voi, voi…) Mike ihmine seel voivotta?
Rajala (its.): No nyt se ämmä saatana siihen vielä tulee. Voi tuhannen tuhatta tulimmaista!
(Menee kiireesti Rietua vastaan, joka tulee per. oik.)
Rietu (Surkeasti): Voi voi sentään… Anna anteeksi hyvä Rajala kulta, en minä sitä tahallani tehnyt, mutta…
Rajala (Tarttuu hänen tukkaansa, pieksää ja potkii): Tukitko sä korpin ruoka kitasi, tukitko. Sinä olet kaiken onnettomuuden alku ja juuri, mutta kyllä sinut nyt pehmitän.