Volter Kilpi.
I.
Suurten miesten merkityksestä.
On luonnollista uskoa suuriin miehiin. Emme hämmästyisi yhtäkkiä tavatessamme nuoruutemme toverit sankareina ja ruhtinaallisessa asemassa. Kaikki mytologia alkaa puolijumalilla, ja olot, joissa nämä elävät, saavat ylevän ja runollisen loisteen: heidän neronsa kohottaa ne kirkkauteen. Gautama-taruissa söivät ensimäiset ihmiset maata, ja maistui se heistä suloisen hyvältä.
Luonto näyttää olevan olemassa jaloimpia varten. Maailman säilyttävä voima on parasten ihmisten totuudenrakkaus: he ovat maan suola ja terveys. Ken on elänyt heidän kanssaan, hänelle on elämä ollut iloisaa ja virkistävän voimakasta. Elämä tulee suloiseksi ja siedettäväksi ainoastaan uskoessamme, että tällainen seurustelu on mahdollista, ja todellisuudessa tai henkisesti pyrimme me olemaan ylempiemme seurassa. Heidän nimiensä mukaan nimitämme me lapsemme ja maamme. Heidän nimensä ovat kutouneet sanoiksi kieleen, heidän teoksensa ja kuvansa kaunistavat huoneitamme, ja jokainen päiväntapahtuma johtaa mieleen jonkun kaskun heistä.
Etsiä suurta miestä on nuoruuden unelma ja miehuuden vakavin teko. Me matkustamme vieraisiin maihin tavataksemme hänen luomiaan — jos mahdollista saadaksemme nähdä vilahduksen hänestä itsestäänkin. Mutta sen sijaan työntää kohtalo meidät toisaalle. Te sanotte, että englantilaiset ovat käytännöllistä väkeä, saksalaiset vieraanvaraisia, että Valensiassa on suloinen ilmasto ja että Sacramenton vuorissa on kultaa koottavana. Entä sitte, mutta minä en matkusta tavatakseni mukavuudessa elävää, rikasta ja vieraanvaraista kansaa tai kirkasta sini-ilmaa tai kalleuksia, jotka ovat liika kalliita. Mutta kunpa olisi joku magneetti, joka osoittaisi ne maat ja asumukset, missä sisällisesti rikkaita ja voimakkaita ihmisiä asuu, niin moisin kaiken ja ostaisin sen, ja vielä tänäpäivänä lähtisin minä matkalle.
Koko ihmissuku on yhdessä kanssamme velassa heille. Tieto, että jossakin kaupungissa asuu mies, joka on keksinyt rautatien, kohottaa kaikkien sen asukkaiden arvoa silmissäni. Mutta suunnattominkin kaupunki, jos sen asukkaat ovat henkisesti mierolaisia, on inhottava kuin mätänevä juusto, tai muurahaiskeko, — mitä suurempi, sitä inhottavampi.
Meidän uskontomme on näiden suojeluspyhäimme rakastamista ja hellimistä. Tarujen jumalat ovat huippu- ja välkekohtia suurten miesten elämässä. Kaikki me valamme astiamme saman kaavan mukaan. Kaikki meidän valtaavat jumaluusoppimme, juutalaisuus, kristinusko, buddhalaisuus, muhamettilaisuus, ovat välttämättömiä ja välittömiä ihmismielen vuodatuksia. Historiantutkija on kuin mies, joka menee kauppapuotiin ostaakseen pukuja tai verhoja. Hän kuvittelee saaneensa uuden esineen. Jos hän käväisisi tehtaassa, havaitsisi hän, että hänen uusi kankaansa vain toistaa samoja kiehkuroita ja ruusukkeita kuin ne, mitkä tapaa Theben pyramidien sisäseinämillä. Käsityksemme jumalasta ja jumaluudesta on ihmissielun kirkastunut kuva. Ihminen ei voi piirtää, luoda taikka ajatella muuta kuin ihmistä. Hän uskoo, että suurten alkuaineitten pohjana ovat hänen ajatuksensa. Ja meidän ajattelumme tapaa kaikkialla saman alkuolemuksen, olkoon se sitte yhtenä tai erillisenä.
Jos nyt ryhdymme tutkimaan sen avun laatua, minkä saamme muilta, niin varokaamme liiaksi noudattamasta nykyaikaista tutkimusta ja alkakaamme kylliksi alusta. Me emme saa taistella rakkautta vastaan emmekä kieltää toisten ihmisten oleellista olemassaoloa. En tiedä, miten meidän on käyvä. Meissä elää yhteiskunnallisia voimia ja vaistoja. Meidän tunteemme toisia ihmisiä kohtaan synnyttää jonkinlaisen edun ja hyödyn vuorovaikutuksen, jota ei mikään voi korvata. Voin toisen avulla tehdä semmoista, jota en voi tehdä yksin. Voin sanoa sinulle semmoista, jota en ennen ole voinut sanoa itselleni. Muut ihmiset ovat suurennuslaseja, joiden avulla luemme omaa mieltämme. Kukin ihminen etsii ihmisiä, jotka ovat toista laatua kuin hän itse, ja hyviä laatuaan; se on: hän etsii ihmisiä, jotka ovat hänen vastakohtiaan, ja mitä jyrkimmässä määrässä hänen vastakohtiaan. Mitä voimakkaampi on luonto, sitä tehokkaampi on sen vastavaikutus. Säilyttäkäämme laadut puhtaina. Jättäkäämme pikkunerot arvoonsa. Pääeroavaisuus ihmisten välillä on siinä, täyttävätkö he omat tehtävänsä vai eivätkö. Ihminen on semmoinen jalo kasvi, joka kehkeää kuin palmu sisältä ulospäin. Omat tehtävänsä, vaikka mahdottomat toisille, voi hän suorittaa kevyesti ja kuin leikillä. Sokurin on helppoa olla makeata ja salpietarin suolaista. Näemme usein paljon vaivaa tavoittaaksemme ja saavuttaaksemme semmoista, joka itsestään lankeaisi käsiimme. Sitä ihmistä pidän minä suurena miehenä, joka elää korkeammissa ajatuspiireissä, joihinka toisten täytyy kohota työllä ja vaivalla; hänen tarvitsee ainoastaan aukaista silmänsä nähdäkseen asiat niiden todellisessa valossa ja suurissa suhteissa, kun taas toisten täytyy tehdä tuskallisia korjauksia ja valppaasti varoa itseään kaikilta mahdollisilta erehdyksiltä. Sellainen ihminen auttaa meitä juuri tässä suhteessa. Kauniin henkilön ei ole mikään vaiva kuvastaa kauniilta silmiimme, ja kuitenkin, kuinka armaan hyvä on hänen tekonsa! Vaikeampaa ei ole viisaankaan jakaa viisauttaan toisille. Ja kukin voi tehdä omat parhaat tekonsa helpoimmasti. "Peu de moyens, beaucoup d'effét." [Vähällä paljon.] Se on suuri, ken luonnostaan on sitä, mitä hän on, eikä missään muistuta toisia.
Mutta hänen täytyy olla hengenheimolaisemme ja vaikuttaa jollakin tapaa selvittävästi elämäämme. En voi itse ilmaista, mitä haluaisin tietää, mutta olen huomannut löytyvän ihmisiä, joiden luonne tai teot vastaavat kysymyksiin, joita en ole älynnyt tehdäkään. Vastaapa joku semmoiseenkin kysymykseen, jota ei kukaan hänen aikalaisistaan ole tehnyt, ja jää yksin. Menneet ja nykyiset uskonnot ja filosofiat vastaavat moneen muuhun kysymykseen. Muutamat ihmiset vaikuttavat meihin rikkaina mahdollisuuksina, mutta ollen avuttomia itsessään ja avuttomia aikansa keskellä eivät he — ikäänkuin jonkun leikkivän ilmassa liihottelevan vaiston uhreina — voi ilmaista sitä, mitä kaipaamme ilmaistuksi. Mutta suuret ovat lähellä, me tunnemme heidät ensi silmäykseltä. He tyydyttävät kaikki odotuksemme ja täyttävät aina paikkansa. Mikä on hyvää, se on aina vaikutusvoimaista, hedelmällistä; se ottaa tilansa, hankkii ravintonsa ja liittolaisensa. Terve omena kantaa siemeniä, ei sekasikiö. Jos mies on paikallaan, on hän luova, hedelmällinen, kiehtova, ja hurmaten joukot panee hän aikeensa täytäntöön. Virta uurtaa omat uomansa, ja kukin oikeutettu aate murtaa omat tiensä ja luo omat menestymisehtonsa: — viljaa ravinnoksi, muodot ja laitokset ilmaisukeinoiksi sisäisille pyrinnöille, aseet taistelua varten, oppilaat, jotka sitä selvittävät. Todellisella taiteilijalla on koko maanpiiri alustanaan, seikkailijalla ei vuosikausien taistelujen jälkeenkään ole leveämpää ponnistusalaa jalkainsa alla kuin omat anturansa.