Emme voi kesken kaikkea ihmisten yleistä saamattomuutta, ryhdittömyyttä ja väliäpitämättömyyttä kylliksi onnitella itseämme siitä, että meillä on tämä ripeä, voimakas, toimekas mies, joka tarttui tilaisuutta partaan ja osoitti meille, mitä on tehtävissä ja saavutettavissa pelkästään niillä voimilla, jotka jossakin määrin ovat jokaisen ihmisen käytettävissä, nimittäin täsmällisyydellä, tarkkuudella, rohkeudella ja päättävällä perusteellisuudella! "Itävaltalaiset", sanoi hän, "eivät tunne ajan arvoa." Esittäisin hänet aikaisempina vuosinaan varovan viisauden perikuvana. Hänen voimansa ei piile missään hurjassa uhkarohkeassa yltiöpäisyydessä, missään haltioittuneessa innostuksessa kuten Muhammedin tai missään erikoisessa valtaavassa lumous- ja vakuutuskyvyssä, vaan on se siinä, että hän kussakin erikoisessa tapauksessa turvautui terveeseen järkeensä eikä luottanut sääntöihin ja tapoihin, Opetus, jonka hän antaa meille, on sama, jonka elokkuus ja valppaus aina antavat — nimittäin, että niillä on aina tilaa maailmassa. Miten moneen pelokkaaseen epäilyyn on tämän miehen elämä vastauksena. Kun hän astui esiin, oli yleisenä mielipiteenä sotilaspiireissä se, ett'ei ollut mitään uudistettavaa sota-alalla kuten nykyään on yleisenä mielipiteenä, ett'ei ole mitään uudistettavaa valtiotaidon, kirkon, kirjallisuuden, kaupan, maanviljelyksen tai yhteiskunnallisten olojen ja tapojen aloilla, ja kuten on kaikkina aikoina yleisenä uskona, että maailma on saavuttanut lopullisen kehityksensä. Mutta Bonaparte ymmärsi asiat paremmin kuin yleinen mielipide ja vielä enemmän: hän tiesi, että hän ymmärsi ne paremmin. Luulen että kaikki ihmiset ymmärtävät asiat paremmin kuin mitä heidän tekonsa osoittavat, tietävät että ne laitokset, joita me niin monisanaisesti ylistelemme, eivät ole muuta kuin käyntikortteja ja kuplia; mutta he eivät jaksa uskoa tietoonsa. Bonaparte luotti omaan järkeensä eikä välittänyt vähääkään toisten ajatuksista. Maailma kohteli hänen uutuuksiaan aivan kuten se kohtelee kaikkia uutuuksia — esitteli loputtomia vastaväitteitä, esitti kaikkia mahdollisia esteitä, mutta hän näpsäytti sormiaan sen vastaväitteille. "Se, mikä tuottaa niin suuria vaikeuksia maasotapäällikölle", huomaa ja huomauttaa hän, "on niin runsaiden ihmis- ja eläinmäärien välttämätön muonitus. Jos hän antautuu toimennusmiestensä määrättäväksi, ei hän pääse liikahtamaan paikaltaan, ja kaikki hänen liikkeensä ovat olevat tehottomat." Hänen terveestä järjestään on esimerkkinä hänen lausuntonsa menosta yli Alppien talvisaikaan, jota siihen asti kaikki sotakirjailijat toinen toistaan matkien olivat kuvanneet mahdottomaksi. "Talvi", sanoo Napoleon, "ei ole epäedullisin vuodenaika menolle yli korkeiden vuorien. Lumi on silloin lujaa, ilmasuhteet tasaisia, eikä tarvitse pelätä lumivyöryjä, jotka ovat ainoa todellinen vaara Alpeilla. Noilla korkeilla vuorilla on usein joulukuulla varsin kauniita päiviä, jolloin ilma on kuivahkon kylmää ja erinomaisen tyyntä." Luettakoon edelleen hänen kuvauksensa taistelun voittamisen taidosta. "Jokaisessa taistelussa tulee hetki, jolloin uljaimmatkin joukot uskaliaimpain ponnistusten jälkeen tuntevat halua livistää pakoon. Tämä säikäys syntyy siitä, että ne kadottavat luottamuksen omaan rohkeuteensa, ja tarvitaan ainoastaan vähäpätöinen sysäys, jokin tekosyy, joka herättää niiden rohkeuden uudelleen. Taito on nyt tämän sysäyksen aikaansaamisessa ja tämän tekosyyn keksimisessä. Arcolen luona voitin minä taistelun kahdellakymmenellä viidellä ratsumiehellä. Älysin tuon väsähdyshetken ja käytin sitä hyväkseni, annoin jokaiselle noista kahdestakymmenestäviidestäni torven ja voitin taistelun tällä hyppysellisellä miehiä. Nähkääs, kaksi armeijaa on kuin kaksi elävää ruumista, jotka kohtaavat toisensa ja koettavat säikäyttää toisiaan: tulee silloin säikähdyksen silmänräpäys, ja sitä silmänräpäystä on käytettävä hyväksi. Kun on ottanut osaa moneen taisteluun, huomaa tämän silmänräpäyksen helposti: se on yhtä helppoa kuin yhteenlasku."
Tämä yhdeksännentoista vuosisadan edustaja liitti muihin lahjoihinsa myöskin lahjan mietiskellä yleisiä asioita. Häntä ilahutti käsitellä kaikkia käytännöllisiä, kirjallisia ja yliaistillisia kysymyksiä. Hänen mielipiteensä on aina alkuperäinen ja käy aina suoraan asiaan käsiksi. Egyptin matkallaan oli hänen tapansa päivällisen jälkeen määrätä kolme neljä henkilöä puolustamaan jotakin lauselmaa ja yhtä monta vastustamaan sitä. Hän määräsi puheenaineen, ja koskivat keskustelut uskontoa, eri laatuisia hallitusmuotoja ja sotataitoa. Eräänä päivänä kysyi hän, olivatko tähdet asuttuja? Toisena kuinka kauan maailma oli ollut olemassa? Kolmantena esitti hän pohdittavaksi, oliko maapallo häviävä tulen vaiko veden kautta, joku toinen kerta keskusteltiin taas aavistusten todenperäisyydestä tai pettävyydestä ja unien merkityksestä. Varsinkin oli hän mieltynyt puhumaan uskonnosta. 1806 puhui hän Fournier'in, Montpellier'in piispan kanssa teologisista asioista. Oli kaksi asiaa, joista he eivät voineet päästä yksimielisyyteen, nimittäin opit helvetistä ja pelastuksesta kirkon ulkopuolella. Keisari kertoi Josefinelle väitelleensä näistä kahdesta asiasta oikein peijakkaasti, mutta piispan pysyneen järkähtämätönnä. Filosofeille hän kernaasti myönsi kaiken, mitä oli todistettu uskontoa vastaan ihmisten ja ajan tekona; mutta hän ei sietänyt kuulla mistään materialismista. Eräänä kauniina yönä laivan kannella kesken kiihkeätä väittelyä materialismista osoitti Bonaparte tähtiä kohden ja sanoi: "Hyvät herrat, puhukaa niin paljo kuin tahdotte — mutta kuka on tehnyt kaiken tuon?" Häntä ilahutti keskustella tiedemiesten kanssa, varsinkin Monge'n ja Berthollet'in; mutta kirjailijoita hän ylenkatsoi: "ne ovat pelkkiä suupaltteja". Myöskin lääketieteestä puhui hän mielellään varsinkin niiden käytännöllisten lääkärien kanssa, joita hän piti korkeimmassa arvossa, kuten Corvisart'in Pariisissa ja Antonomarchi'n St. Helenalla. "Uskokaa minua", sanoi hän tälle jälkimäiselle, "olisi parempi meille jättää kaikki nuo lääkityskeinot: elämä on linnoitus, josta ette te enkä minä tunne mitään. Miksikä häiritä sitä sen itsepuolustautumisessa? Sen omat keinot ovat paljoa tehoisammat kuin teidän työhuoneenne kaikki leikkelyveitset. Corvisart tunnusti suoraan minulle, että kaikki teidän likaiset sekoitelmanne eivät kelpaa mihinkään. Lääketiede on kokoelma epävarmoja määräyksiä, joiden tulokset kaiken kaikkiaan otettuina ovat ihmiskunnalle enemmän vaarallisia kuin hyödyllisiä. Vesi, ilma ja puhtaus ovat minun lääkekirjani pääkappaleet."
Hänen muistelmillaan, jotka hän saneli kreivi Montholon'ille ja kenraali Gourgaud'ille St. Helenalla, on suuri arvo sittenkin, vaikka niissä hänen tunnetun vilpillisyytensä vuoksi nähtävästi onkin tehtävä melkoisia miedonnuksia ja poistoja. Hänellä on luonteessaan sitä hyvänsuopuutta, joka seuraa voimaa ja itsetietoista ylemmyyttä. Ihailen hänen yksinkertaisia, selviä taistelukuvauksiaan, jotka ovat yhtä hyvät kuin Caesarin, hänen suopeata ja tarpeeksi kunnioittavaa esitystään marsalkka Wurmserista ja muista vastustajistaan ja hänen kirjailijakykyään vaihtelevien aineittensa asianmukaisessa käsittelemisessä. Miellyttävin osa on kuvaus Egyptinretkestä.
Hänellä oli ajattelevat ja syvät hetkensä. Joutohetkinään joko leirissä tai palatsissaan Napoleon osoittautuu neroksi, joka heittäytyy punnitsemaan yliaistillisia asioita samalla synnynnäisellä totuudenpyrkimyksellä ja samalla kärsimättömyydellä kaikkea tyhjää sanahelinää vastaan, jota hän oli tottunut osoittamaan sodassa. Hän voi nauttia yhtä paljon jokaisesta mielikuvituksen leikistä, romaanista tai sukkeluudesta kuin onnistuneesta sotaliikkeestäkin taistelutanterella. Häntä huvitti kiihdyttää Josefinen ja hänen hovinaistensa mielikuvitusta kertomalla hämärästi valaistussa huoneessa tekaistuja kauhujuttuja, joiden vaikutusta hänen äänensä ja näyttelijäkykynsä erinomaisesti lisäsivät.
Sanon Napoleonia aikamme keskiluokan edustajaksi ja asianajajaksi, tuon joukon, joka tavoitellen rikkautta tungokseen asti täyttää nykyaikaisen maailman torit, puodit, konttorit, tehtaat, laivat. Hän oli kansankiihottaja, vanhojen tapojen kukistaja, sisällinen uudistaja, vapaamielinen, äärimmäisyysmies, keinojen keksijä, joka aukaisi ovet ja torit ja kumosi yksinoikeudet ja väärinkäytökset. Luonnollisesti eivät rikkaat ja ylimykset pitäneet hänestä. Englanti, pääoman keskus, ja Rooma ja Itävalta, perinnäistapojen ja sukutaulujen keskukset, vastustivat häntä. Vanhentuneiden ja vanhoillisten kansanluokkien hämmennys, Rooman ylhäisten pappihupakkojen ja narrien säikäys — jotka toivottomuudessaan olivat valmiit turvautumaan kaikkeen, tuliseen rautaankin — valtiomiesten onnistumattomat yritykset turhilla lupauksilla pettää ja vilpistää häntä, Itävallan keisarin salakavala ystävyys sekä nuorten tulisten, toimintakykyisten miesten vaisto, joka kaikkialla havaitsi hänessä keskiluokan mahtavan edustajan, antavat loistoa ja tehoa hänen elämäkerralleen. Hänellä oli edustamainsa joukkojen hyveet, hänellä oli myöskin heidän huonot puolensa. Surukseni on minun tunnustaminen, että tällä loistavalla kuvalla on toinenkin puolensa. Mutta rikkauksien tavoittelussamme havaitsemme aina sen onnettoman puolen, että se pettää meidät ja on saavutettavissa ainoastaan tunteittemme tukahuttamisen tai heikentämisen kustannuksella; eikä ole siis vältettävissä, että tapaamme saman asianlaidan vallitsemassa tämän taistelijan elämässäkin, joka yksinkertaisesti oli päättänyt saavuttaa loistavan menestyksen elämässä valitsematta ja häikäilemättä keinojaan.
Bonapartelta puuttuivat aivan ihmeteltävässä määrässä kaikki jalommat tunteet. Maailman sivistyneimmän ajan ja kansan ensimäisellä edustajalla ei ole tavallisen totuudenrakkauden ja kunniallisuuden tajua ja hyveitä. Hän tekee vääryyttä kenraaleilleen, on itsekäs ja omistaa kaiken itselleen, anastaa halpamaisesti Kellermannin tai Bernadotten suurtekojen kunnian ja ansion, hän vehkeilee syöstäkseen uskollisen Junot'insa toivottomaan vararikkoon poistaakseen hänet siten Pariisista, jossa hänen tapojensa tuttavallinen, suorasukaisuus loukkaa hänen valtaistuimensa nuorta arvoa. Hän valehtelee häikäilemättä. Virallinen lehti, hänen Moniteurs'insa ja kaikki hänen tiedonantonsa ja julistuksensa sisältävät ainoastaan sen, minkä hän soisi ihmisten uskovan; ja mikä pahempi, yksinäisessä saaressaan istui hän kylmäverisesti väärentäen tosiasioita, aikamääriä ja luonteita saadakseen elämänsä teatraalisesti tehokkaaseen valaistukseen. Kuten kaikki ranskalaiset rakasti hän intohimoisesti näyttämöllistä vaikuttavaisuutta. Jokaisen teon, josta huokuisikin ylevämpi henki, myrkyttää tämä alituinen vaikutuksen ja tehon laskeminen. Hänen "tähtensä", hänen kunnian rakkautensa, hänen oppinsa sielun kuolemattomuudesta ovat kaikki aitoranskalaisia. "Minun pitää häikäistä ja hämmästyttää. Jos myöntäisin painovapauden, olisi valtani kolmessa päivässä mennyttä." Hänen mielipyrkimyksensä on herättää itsestään niin paljo melua kuin mahdollista. "Suuri maine on suurta melua, mitä enemmän, sitä kauemmaksi kuuluu. Lait, laitokset, muistopatsaat, kansat, kaikki ne luhistuvat ja kukistuvat, ainoastaan huuto ja maine pysyy ja kaikuu aikojen taakse." Kuolemattomuus on hänelle yksinkertaisesti mainetta. Hänen käsityksensä siitä, mikä tehoo ihmisiin, ei ole perin mairitteleva. "On kaksi vipusinta, joilla voi saada ihmiset liikkeelle — omanvoiton pyyntö ja pelko. Rakkaus on ainoastaan tuhma joutava mielijohde, uskokaa se. Ystävyys on ainoastaan sana. En rakasta ketään. En rakasta veljiänikään, ehkä Josefia hiukan tottumuksesta ja koska hän on vanhempi veljeni; ja Duroc'ista, hänestä pidän myöskin, mutta miksi? — koska hänen luonteensa miellyttää minua: hän on tuima ja päättävä, luulen, ett'ei se mies ole ikinä vuodattanut kyyneltä. Ja omasta puolestani tiedän hyvin, ett'ei minulla ole ainoatakaan luotettavaa ystävää. Niin kauan kuin pysyn sinä, mitä olen, on minulla oleva niin sanottuja ystäviä kuinka paljon hyvänsä. Tunteet jääkööt naisten asiaksi, miehen pitää olla luja sydämeltään ja tarkoitusperiltään tai olkoon sekoittumatta sotaan ja valtiotoimiin." Hän oli täysin häikäilemätön. Hän olisi voinut varastaa, panetella, murhata, hukuttaa tai myrkyttää, jos se vaan oli hänen edukseen. Hän ei tuntenut mitään jalomielisyyttä, vaan pelkkää halpaa vihaa, hän oli rajattoman itsekäs ja uskoton, petti korttipelissä, oli kauhea juoruamaan, aukaisi toisten kirjeitä ja ylpeili pahamaineisesta poliisilaitoksestaan, hieroi käsiään ilosta, kun oli saanut kuulla jonkun salaisuuden ympäristöstään ja kehuskeli "tietävänsä kaiken", hän sekausi naispukujen leikkelemiseen ja kuunteli tuntematonna kaduilla kansan hurraahuutoja ja ylistelyjä. Hänen tapansa olivat karkeat ja jyrkät. Hän käyttäytyi naisia kohtaan alhaisen tuttavallisesti. Hän tapasi nypistää heitä korviin tai nipistellä poskeen ollessaan hyvällä tuulella, miehiäkin hän loppupäiviinsä asti nykii korvista ja viiksistä ja silittää ja taputtaa heitä kuin hevosia. Ei käy ilmi, onko hän kuunnellut avaimenrei'issä, ainakaan ei ole saatu häntä siinä kiinni. Lyhyesti, kun olemme perehtyneet kaikkeen tuohon sädehtivään voimaan ja loistoon, niin huomaamme lopullisesti, ettemme ole olleet tekemisissä minkään kunnonmiehen kanssa, vaan petturin ja roiston: ja hän ansaitsee täydellisesti nimityksen Jupiter Scapin tai Veijari-Jupiter.
Kuvatessani niitä kahta puoluetta, joihinka nykyaikainen yhteiskunta jakautuu — kansanvaltaista ja vanhoillista sanoin, että Bonaparte edustaa kansanvaltaisuutta, toiminnan ja käytännön miehiä ennallaanolijoita ja vanhoillisia vastaan. En silloin huomauttanut eräästä asiasta, joka kuuluu niiden oleellisiin ominaisuuksiin, nimittäin, että nämä puolueet eroavat toisistaan ainoastaan kuten nuori ja vanha. Kansanvaltainen on nuori vanhoillinen, vanhoillinen vanha kansanvaltainen. Ylimysmielinen on kypsynyt ja hedelmäksi tullut kansanvaltainen — kumpikin puolue seisoo nimittäin samalla pohjalla, omaisuuden ratkaisevan merkityksen perustalla, jota toinen tavoittelee saavuttaakseen, toinen taas säilyttääkseen. Bonaparten voi sanoa edustavan koko tämän puolueen historiaa, sen nuoruutta ja sen vanhuutta, vieläpä runollisen oikeudenmukaisuuden perustalla sen kohtaloakin omassa kohtalossaan. Vastavallankumous, vastapuolue odottaa yhä toteuttajaansa ja edustajaansa, miestä, joka rakastaa ja ajaa todellisesti yleisiä ja yhteishyvällisiä asioita ja tarkoitusperiä.
Napoleon oli kuin mahdollisimman edullisissa olosuhteissa tehty koe siitä, mihinkä järki pystyy ilman omaatuntoa. Ikinä ei ole ollut johtajaa, jolla olisi ollut semmoiset lahjat ja voimat, ikinä ei ole ollut johtajalla semmoisia apuneuvoja ja apulaisia. Ja mitä tuloksia jättivät nyt tämä rajaton kyky ja valtava voima, nämä suunnattomat armeijat, poltetut kaupungit, tuhlatut aarteistot, miljoonat uhratut miehet, koko hämmennetty, turmeltu Europa? Ei mitään. Kaikki häipyi kuten hänen kanuunainsa savu eikä jättänyt jälkeäkään. Hän jätti Ranskan pienempänä, köyhempänä, heikompana kuin minä hän sen tapasi, ja koko vapaustaistelu oli alettava alusta. Koko koe oli perusteeltaan itsemurhaavaa laatua. Ranska palveli häntä voimallaan ja väellään ja varoillaan, niin kauan kuin se voi nähdä etunsa hänen eduissaan, mutta kun ihmiset huomasivat, että voittoa seurasi uusi sota, tuhouneita armeijoita uudet sotamiesotot ja että ne, jotka olivat ponnistelleet niin henkeen ja vereen asti, eivät koskaan päässeet nauttimaan työnsä hedelmästä — he eivät päässeet tuhlaamaan, mitä olivat saaneet kokoon, eivät päässeet lepäämään höyhenpatjoillaan eikä pöyhistelemään palatseihinsa, — kun he huomasivat tämän kaiken, niin luopuivat he hänestä. Ihmiset havaitsivat, että hänen kaikkinielaiseva itsekkyytensä oli tuhoisa kaikille muille. Hän oli kuin sähkörausku, joka vaikuttaa yhtämittaisia sähköiskuja siihen, joka on tarttunut siihen ja aikaansaa nykäyksiä, jotka kiristävät kokoon käden lihakset, niin ett'ei voi aukaista sormia, ja kala jatkaa ja antaa yhä voimakkaampia iskuja, kunnes se lopuksi rampaa ja surmaa uhrinsa. Siten tämä rajaton itsekkyyden kuilu kutisti, heikensi ja omisti itseensä niiden ihmisten voiman ja olemuksen, jotka palvelivat häntä; ja yleisenä huudahduksena Ranskassa ja Europassa 1814 oli "kylliksi hänestä"; "kylliksi Bonapartesta".
Se ei ollut Bonaparten syy. Hän teki kaikkensa elääkseen ja menestyäkseen ilman siveellisiä periaatteita. Hänet ehkäisi ja tuhosi asiain luonto, iäinen laki, joka vallitsee ihmisiä ja maailmaa, ja vaikkapa tehtäisiin miljoonat kokeet, olisi tulos aina sama. Jokainen koe, jolla on aineellinen ja itsekäs tarkoitusperä, on raukeava tyhjiin, tehköön sen sitte joukko tai yksityinen ihminen. Rauhaarakastava Fourier on saava aikaan yhtä vähän kuin tuhoisa Napoleon. Niin kauan kuin sivistyksemme perustuu omaisuuteen, keinotekoisiin esteihin ja etuoikeuksiin, on se oleva alinomaisten epäonnistumisten ja pettymysten uhrina. Rikkautemme ovat jättävät meidät sairaiksi, hymyymme on sekautuva katkeruutta, ja viinimme on polttava suussamme. Ainoastaan se hyvä kantaa hedelmää, josta voimme nauttia ovet avoimina ja joka on hyväksi kaikille ihmisille.