160. Näitä mielenliikutuksia synnyttävistä elonhengekkeiden liikkeistä.
Huomaamme helposti, ett'eivät ylpeys ja matelevaisuus ainoastaan ole paheita vaan myöskin mielenliikutuksia; sillä niiden aikaansaama sielun kiihotustila näkyy selvästi ulkonaisesti niissä, jotka joku äkillinen tapahtuma joko saattaa pöyhkeiksi tai masentuneiksi. Sitävastoin saattaa epäillä, voivatko jalomielisyys ja nöyryys, jotka ovat hyveitä, myöskin olla mielenliikutuksia, koska niiden aikaansaamat liikkeet vähemmin näkyvät ja koska hyve nähtävästi ei ole samassa määrässä mielenliikutuksen sukua kuin pahe. Kuitenkin luulen, että sama elonhengekkeiden liike, joka vahvistaa sellaista ajatusta, jolla on paha perustus, yhtä hyvin saattaa vahvistaa sellaista ajatusta, jonka perustus on hyvä. Ja koska ylpeys ja jalomielisyys vain ovat siinä, että jollakin henkilöllä on hyvä ajatus itsestään, eroten vain siinä, että edellinen on aiheetonta itsensä etevänäpitämistä, jälkimäinen aiheutettua, luulen niiden olevan saman mielenliikutuksen luontoisia, nimittäin sen, joka syntyy ihmettelyn-, ilon- ja rakkaudensekaisista tunteista sekä sellaisista mainituista tunteista, joita tunnemme itseämme, että sellaisista, joita tunnemme kunnioituksemme esinettä kohtaan. Päinvastoin nöyryyttä herättävä mielenkiihotus, joko hyveellinen tai paheellinen, on syntynyt ihmettelyn-, surun- ja itsensärakastamisen-sekaisista tunteista, joihin liittyy omien vikojen herättämä viha, joiden vuoksi itseämme ylenkatsomme. Näiden koko erotus johtuu siitä, että ihmettelyllä on kaksi ominaisuutta. Ensimäinen on se, että hämmästys saattaa tunteen voimakkaaksi heti alusta pitäen, ja toinen on se, että tunne on jatkuvasti tasainen, s. o. että elonhenget jatkuvasti liikkuvat samaan tapaan aivoissa. Näistä ominaisuuksista ilmenee edellinen paljon useammin ylpeydessä ja matelevaisuudessa kuin jalomielisyydessä ja nöyryydessä, joissa kahdessa viimeksimainitussa taaskin jälkimäinen ominaisuus taajemmin ilmenee. Syy tähän on se, että pahe tavallisesti syntyy tietämättömyydestä, ja että ne, jotka vähimmin tuntevat itseänsä, ovat enimmin taipuvaiset ylpeilemään ja matelemaan. Sillä jokainen heidän kohtaamansa uusi seikka hämmästyttää heitä; he ihailevat itseään, jos omistavat itselleen ihmettelynsä aiheen ja kunnioittavat itseään, jos tuo seikka on heidän arvolleen edullinen; he ylenkatsovat itseään, jos se on heidän arvoansa alentava. Mutta koska ylpeyttä herättänyttä seikkaa usein seuraa nöyryyttävä seikka, on heidän mielenliikutuksiensa kulku vaihteleva. Jalomielisyys päinvastoin ei ole missään suhteessa ristiriitainen hyveellisen nöyryyden kanssa, eikä se muuten ole muuttuvainen, jonka vuoksi sen liikkeet ovat varmat, pysyväiset ja aina samanlaiset. Mutta ne eivät juuri synny hämmästyksestä, koska ne, jotka siten itseänsä kunnioittavat, varsin hyvin tuntevat tämän itsekunnioituksen syyt. Kuitenkin nämät syyt (nimittäin toimivan henkilön vapaan tahdon käyttämisvalta, joka herättää itsekunnioitusta, ja saman henkilön heikkoudet, jotka estävät häntä kunnioittamasta itseään liiaksi) ovat niin ihmeelliset, että ne joka kerta, kun niitä uudelleen kuvitellaan mielessä, herättävät uutta ihmettelyä.
161. Miten jalomielisyys on saavutettavissa.
On huomattava, että ne ominaisuudet, joita tavallisesti kutsutaan hyveiksi, ovat sielun tottumuksia, jotka herättävät siinä erityisiä ajatuksia. Nämät tosin ovat erilaiset kuin nuo tottumukset, mutta saattavat kuitenkin synnyttää noita tottumuksia tai puolestaan olla niiden synnyttämät. Sielu yksinään saattaa myös synnyttää näitä ajatuksia, mutta useimmiten joku elonhengekkeiden liike niitä vahvistaa, ja silloin ne ovat hyveisiä tekoja ja samalla mielenliikutuksia. Jos kohta ei hyväluontoinen taipumus vahvista mitään hyvettä niin suuresti kuin yksistään omaan arvoon perustuvaa itsekunnioitusta, ja vaikka onkin hyvin luultavaa, ett'eivät kaikki ne sielut, jotka Jumala yhdistää inhimillisiin ruumiisiin, ole yhtä jalot ja voimakkaat (jonka vuoksi olen kutsunut tätä hyvettä jalomielisyydeksi tavallisen kielenkäytännön mukaisesti, enkä ylevämielisyydeksi, joksi sitä tavallisesti sanotaan järjestelmissä, joissa se on vähän tunnettu) on kuitenkin varmaa, että hyvä opetus suuressa määrin parantaa syntymästä polveutuvia vikoja. Ja jos usein tarkastamme vapaan tahdon luontoa sekä otamme huomioon, kuinka paljon etua saavutamme sitä oikein käyttämällä ja kuinka toiselta puolen ne huolet, jotka vaivaavat kunnianhimoisia, ovat turhamaiset ja hyödyttömät, sopii meidän ruveta kiihkeästi halajamaan jalomielisyyttä ja sitten omistaa se hyveenä. Sillä se on ikäänkuin kaikkien muiden hyveiden avain sekä yleinen parannuskeino kaikkia mielenliikutuksien aikaansaamia häiriöitä vastaan. Tämän tähden nämät mietteet ansaitsevat erityistä huomiota.
162. Jumaloitseminen.
Jumaloitseminen eli ylevä kunnioitus on siinä, ett'ei sielu ainoastaan ole taipuvainen kunnioittamaan jotakin esinettä, vaan myös antautumaan sen vallan alaiseksi jonkunmoisella pelon tunteella, saattaakseen sen itselleen suopeaksi. Jumaloimme siis vain vapaita olentoja, joiden luulemme kykenevän tekemään meille hyvää tai pahaa, tietämättä kumpaa ne tekevät. Sillä tunnemme rakkautta tai hartaudellista kunnioitusta niitä kohtaan, joilta toivomme vain hyvää, ja vihaa niitä vastaan, joilta odotamme yksinomaan pahaa. Ell'emme pidä sitä syytä, joka aikaansaa tämän hyvän tai pahan, vapaana, emme alistu siihen, saattaaksemme sen suopeaksi. Niinpä pakanat, jumaloidessaan metsiä, lähteitä tai vuoria, eivät itse teossa palvelleet näitä elottomia esineitä, vaan niitä jumaluuksia, joiden luulivat hallitsevan niitä. Ne elonhengekkeiden liikkeet, jotka aikaansaavat jumaloitsemisen tunteen ovat syntyneet ihmettelyä ja pelkoa synnyttävien liikkeiden yhtymästä. Viimeksimainitusta mielenliikutuksesta puhun myöhemmin.
163. Ylenkatseesta.
Se, mitä kutsun ylenkatseeksi, on sielun taipumus halveksimaan jotakin vapaata syytä, jota se tosin pitää luonnostaan kykenevänä tekemään meille joko hyvää tai pahaa, mutta joka kuitenkin on meitä niin paljon alhaisempi, ett'ei se meille voi tehdä kumpaakaan. Sitä synnyttävä elonhengekkeiden liike on tulos ihmettelyä ja turvallisuutta tai uskaliaisuutta aikaansaavien liikkeiden yhtymästä.
164. Näiden kahden mielenliikutuksen tuottama hyöty ja vahinko.
Jalomielisyys määrää näiden kahden mielenliikutuksen aiheuttaman hyödyn, heikot hengenlahjat ja halpamielisyys niiden tuottaman vahingon. Kuta ylevämpi ja jalompi sielu jollakin henkilöllä on, sitä taipuvaisempi hän on myöntämään jokaiselle sen, mikä hänelle on tuleva. Tällainen henkilö ei ainoastaan tunne syvää nöyryyttä Jumalan edessä, vaan myöntää myös ilman vastahakoisuutta ihmisille kaiken sen kunnian ja kunnioituksen, joka heille on tuleva, kullekin arvonsa ja ansionsa mukaan, eikä hän halveksi muuta kuin pahetta. Mutta ne päinvastoin, joilla on alhainen ja vähälahjainen henki, ovat valmiit liioittelemaan, välistä kunnioittaen ja peläten seikkoja, jotka ansaitsevat vain halveksimista, toiste taas röyhkeästi ylenkatsoen sellaisia seikkoja, jotka ansaitsevat mitä suurinta kunnioitusta. He siirtyvät usein ylen nopeasti äärimäisestä jumalattomuudesta taikauskoon ja sitten taikauskosta jumalattomuuteen, eikä ole yhtään pahetta eikä sielun häiriötilaa, jonka alaisiksi he eivät joutuisi.