Kunnialla tarkoitan ilon lajia, joka perustuu rakkauteen itseämme kohtaan, ja joka johtuu siitä, että luulemme tai toivomme saavuttavamme kiitosta toisilta. Se eroaa siis sisäisestä tyydytyksestä, joka johtuu oman hyvän teon tietoisuudesta. Sillä välistä meitä kiitetään seikoista, joita emme ollenkaan pidä hyvinä, ja moititaan sellaisista seikoista, joita pidämme parempina. Molemmat nämät mielenliikutukset ovat itsekunnioituksen ja samalla ilon lajeja. Sillä muiden meitä kohtaan osottama kunnioitus antaa meille aihetta kunnioittamaan itseämme.
205. Häpeästä.
Häpeä päinvastoin on surun laji, joka perustuu niinikään rakkauteen itseämme kohtaan, ja joka johtuu siitä luulosta tai pelosta, että meitä moititaan. Siihen yhtyy sitäpaitsi nöyryyttä ja epäluottamusta itseämme kohtaan. Sillä se, joka kunnioittaa itseänsä niin suuresti, ett'ei hän saata kuvitella kenenkään häntä moittivan, ei helposti voi tuntea häpeää.
206. Näiden kahden mielenliikutuksen hyödyllisyys.
Kunnian ja häpeän tunteet ovat molemmat hyödylliset siinä, että ne kohottavat meitä hyvettä harjottamaan, edellinen toivon, jälkimäinen pelon avulla. On vain tarpeellista kehittää arvostelukykyä erottamaan sitä, mikä todella ansaitsee moitetta tai kiitosta, jott'ei hävettäisi hyviä tekoja, eikä kerskattaisi pahoista, kuten moni tekee. Ei kuitenkaan ole hyvä kokonaan itsessään tukehuttaa mielenliikutuksia, kuten kyynikot muinoin tekivät. Sillä vaikka rahvaan arvostelut ovatkin sangen huonot, täytyy meidän elää sen keskuudessa, ja sen kunnioitus on meille tärkeää, jonka vuoksi meidän usein tulee enemmän seurata sen mielipiteitä kuin omia mielipiteitämme, mitä ulkonaiseen toimintaamme tulee.
207. Hävyttömyydestä.
Hävyttömyys eli röyhkeys, joka on häpeän ja usein kunnian halveksimista, ei ole mielenliikutus, koska meissä ei ole mitään sitä synnyttävää elonhengekkeiden liikettä; vaan se on häpeän ja kunniantunteen vastakohtainen pahe, kun mainitut mielenliikutukset ovat hyvät, kuten kiittämättömyys on kiitollisuuden, julmuus säälin vastakohta. Röyhkeys syntyy etupäässä sellaisessa henkilössä, jota usein on suuresti loukattu. Sillä jokainen pitää nuorena kiitosta hyvänä seikkana ja parjausta pahana, sekä molempien merkitystä elämässä paljon suurempana, kuin sellaisen henkilön kokemus myöhemmin osottaa todeksi, joka, kärsittyään ilmeisiä loukkauksia, huomaa olevansa vailla kaikkea kunniaa sekä itsensä kaikkien halveksimaksi. Sellainen ihminen muuttuu röyhkeäksi, koska hän sitten arvostelee hyvää ja pahaa ainoastaan ruumiin mukavuuden kannalta, ja huomaa nauttivansa siitä yhtä hyvin solvauksien jälkeen kuin ennen niitä, jopa paljoa paremminkin. Hän näet on vapautunut useasta pakollisesta teosta, johon kunnia häntä velvoitti; ja jos hän alennustilansa johdosta on menettänyt omaisuutensa, on hyväntekeviä ihmisiä, jotka häntä auttavat.
208. Vastenmielisyydestä.
Vastenmielisyys on surun laji, joka on saman syyn vaikuttama, joka muiden asianhaarojen vallitessa herättää iloa. Luontomme näet on senlaatuinen, että useat meille mielihyvää tuottavat seikat meistä ovat vain jonkun aikaa hyvät ja muuttuvat myöhemmin meille rasitukseksi. Tämän huomaamme etenkin juomisesta ja syömisestä, jotka ovat hyödylliset ainoastaan janoa ja nälkää tuntevalle, ja jotka ovat vahingolliset, senjälkeen kuin on tyydytetty mainitut tarpeet. Koska juoma ja ruoka silloin lakkaavat olemasta mieluiset maulle (ranskaksi le goût), on tätä mielenliikutusta kutsuttu vastenmielisyydeksi (le dégoût).
209. Kaihosta.