Vieläkin on eriäväisyyttä olemassa siinä kohden että, kun kaikki vahvasti uskovat ettei suuretieteessä kirjoiteta mitään, jota ei samalla pätevästi todisteta, tietämättömät tämän aineen suhteen useammin erehtyvät hyväksyessään vääriä oppilauselmia, kun näet tahtovat olla niitä ymmärtävinänsä, kuin siinä että kiistäisivät ja vastustaisivat oikeita. Filosofian laita on päinvastainen. Tässä tieteessä ei yleensä luulla olevan mitään, jota ei voisi sekä puolustaa että vastustaa. Senpä tähden harvat siinä viitsivätkään etsiä totuutta; paljoa useammat sitävastoin havittelevat neron kunniata siitä, että mukamas uskaltavat vastustaa ylevimpiäkin totuuksia.
Kun siis tässä esittämäni todistukset, minkä arvoisia ne muuten olisivatkin, kuuluvat filosofian alalle, niin en voi toivoa saavuttavani niillä suurtakaan tyydytystä vaivastani ellei Teidän isällinen suojeluksenne tule minulle avuksi. Sillä niin korkea ajatus on kaikilla ihmisillä Teidän Tiedekunnastanne, niin suuri kunnioitus liittyy Sorbonnen nimeen, että saavuttamanne luottamus ei ainoastaan uskon asioissa ole suurin mikä pyhien kirkolliskokousten jälkeen koskaan on tullut minkään seuran osaksi, vaan ettei myöskään inhimillisen filosofian alalla missään katsota olevan tavattavissa suurempaa älyn terävyyttä ja perinpohjaisuutta eikä arvosteluissa suurempaa puolueettomuutta ja viisautta.
Näin ollen olisi kirjaseni menestys taattu, jos Te vain suvaitsette ottaa sen suosiollisen huolenpitonne esineeksi, nimittäin ensiksikin korjataksenne siinä olevat virheet. Sillä hyvin muistaen ei ainoastaan inhimillisen heikkouteni vaan myöskin tietojeni riittämättömyyden en tahdo väittääkään että teokseni olisi kokonaan vapaa erehdyksistä. Edelleen olisivat sellaiset kohdat, jotka joko ovat jääneet esityksestäni kokonaan pois taikka eivät ole saaneet siinä lopullista valmistelua ja silitystä tai kaipaavat laveampaa selittämistä, lisättävät, viimeisteltävät, selvennettävät, joko Teidän itsenne taikka edes minun toimestani, sittenkuin olen saanut niistä Teiltä tarpeelliset huomautukset.
Lopuksi toivoisin että, sittenkuin ne kirjassani esitetyt perussyyt, joihin todistukset Jumalasta ja sielun ominaisesta olemuksesta ruumiiseen verraten nojautuvat, ovat saatetut siihen muodolliseen selvyyteen, johon luulen niitä voitavan saattaa, nimittäin sellaiseen että niitä täytyy pitää täysin tarkkoina todistuksina näistä asioista, Te tahtoisitte ne semmoisiksi julistaa ja sen julkisella todistuksellanne vahvistaa. Jos tämä tapahtuu, niin en rahtuakaan epäile että kaikki ne harhaluulot, joita näistä kysymyksistä koskaan on ollut olemassa, pian katoavat ihmisten mielistä. Sillä totuuden oma voima on helposti vaikuttava, että muut älykkäät ja oppineet miehet yhtyvät Teidän mielipiteesenne, ja Teidän arvollisuutenne taas varmaan tekee sen, että jumalankieltäjät, jotka tavallisesti ovat enemmän pintapuolisia rikkiviisaita kuin nerokkaita ja oppineita, lakkaavat hangottelemasta vastaan, vieläpä ehkä itsekin yhtyvät puolustamaan näitä perusteluja, joita tietävät kaikkein järkeväin ihmisten pitävän tieteellisinä todistuksina, jotta näet ei näyttäisi siltä etteivät he pysty niitä käsittämään. Näin monenkertaiset todistukset synnyttävät vihdoin täydellisen luottamuksen eikä koko maailmassa tule enään olemaan ihmistä, joka rohkenisi epäillä Jumalan olemista tai sielun oleellista eriäväisyyttä ruumiista.
Kuinka suuri hyöty tästä koituisi, sen voi Teidän erinomainen viisautenne parhaiten arvostella, eikä laveampi suosittelu tässä Jumalan ja uskontomme asiassa olekaan paikallaan minun puoleltani Teille, joissa katolisella kirkollamme aina on ollut vankimmat pylväänsä.
ESIPUHE LUKIJALLE.
Kysymyksiä Jumalasta ja ihmisen sielusta olen jo tätä ennen lyhyesti käsitellyt ranskankielisessä kirjassani »Discours de la méthode» vuodelta 1637. Tarkoituksenani ei silloin kuitenkaan ollut näiden asiain perinpohjainen tutkiminen. Päinvastoin oli kysymysten käsittely mainitussa teoksessa niin sanoakseni ainoastaan »maisteleva.» Tahdoin näet lukijain arvosteluista saada osviittoja näiden asiain vastaiseen syvällisempään käsittelemiseen. Ja varmaanpa ovatkin nämä kysymykset itsessään siksi tärkeitä että niitä kyllä kannattaa ottaa puheiksi useamman kuin yhden kerran. Toisekseen on se menettelytapakin, jota olen näissä tutkimuksissani käyttänyt, siksi uusi ja yleisestä tavasta poikkeava, ettei se mielestäni hyvästi sovellu laveammin esitettäväksi ranskankielisessä, suuren yleisön käsiin aiotussa kirjassa, josta heikompiälyisetkin helposti voisivat ottaa aihetta yritelläkseen käyttämään samaa menettelöä.
Äskenmainitussa teoksessani kehotin kaikkia, jotka huomaisivat kirjoituksissani jotakin vastustettavaa tai moitittavaa, hyväntahtoisesti siitä minulle huomauttamaan. Nyt puheena oleviin kysymyksiin nähden on kuitenkin esitetty ainoastaan kaksi vastaväitettä, jotka ansaitsevat huomiota. Niihin on minun siis tässä ensin lyhyesti vastattava, ennenkuin ryhdyn itse kysymyksiä tarkemmin selvittelemään.
Ensiksikin on väitetty ettei siitä, että sielu, kääntyessään omaa itseänsä katselemaan, ei havaitse olevansa mitään muuta kuin pelkkä ajatteleva olio, suinkaan seuraa että sielun olemus todellisuudessa olisi ainoastaan siinä että se on ajatteleva olio, siinä merkityksessä nimittäin, että sana ainoastaan sulkisi pois kaikki muut määreet, joita ehkä voitaisiin pitää sielun olemukseen kuuluvina. Tähän väitteeseen vastaan etten minäkään ole tahtonut puheena olevassa kirjassani sulkea noita toisia määreitä sielun olemuksesta pois itse asian olennaiseen luontoon nähden (josta silloin ei ollut kysymystäkään), vaan ainoastaan mitä omaan havaitsemiseeni tulee. Tarkoitukseni oli siis vain väittää etten minä puolestani huomaa itsessäni mitään muuta sellaista, jonka tietäisin kuuluvan omaan olemukseeni, kuin juuri ja yksin sen, että olen ajatteleva olio, toisin sanoen olio, jossa on ajattelemisen kyky. Seuraavassa sitä vastoin tulen osottamaan mitenkä siitä etten tiedä mitään muuta olemukseeni kuuluvan, seuraa se, ettei siihen todella muuta kuulukaan.
Toinen vastaväite tarkoittaa sanoa ettei muka siitä, että tietoisuuteeni sisältyy erään minua täydellisemmän olennon mielle, vielä seuraa että tuo mielle todella olisi minua täydellisempi, ja paljoa vähemmin sitä, että mielteen edustama olento myöskin olisi olemassa. Tähän vastaan ensiksikin huomauttamalla että sanaa mielle, idea, käytetään kahdessa merkityksessä, nimittäin toiselta puolen osottamaan mieltämistoimintoa ja toiselta puolen tarkoittamaan itse sitä oliota, jota mielle edustaa. Ensinmainitussa merkityksessä tietysti ei käy sanominen että mielle olisi minua, tekijäänsä täydellisempi. Jälkimmäisessä sitävastoin voipi mielle-sanalla merkitty olio, vaikka sitä ei oletetakaan olevaksi muualla kuin ajattelevassa ymmärryksessä, kuitenkin oman olemuksensa luonnon puolesta olla minua täydellisempi. Mitenkä taas yksistään siitä että minussa on minua itseäni täydellisemmän olion aate, seuraa tuon olion todellinen olemassaolo, tulee seuraavassa seikkaperäisesti esitettäväksi.