Neljännessä, mietelmässä todistetaan että kaikki, minkä selvään ja täsmälleen tajuamme, on totta, ja samalla osotetaan ajatustemme epätotuuden syy. Nämä seikat ovatkin tarpeelliset tietää yhtä hyvin edellä saavutettujen tulosten varmistamiseksi kuin seuraavan esityksen ymmärtämiseen. Tässä on kuitenkin huomattava ettei nyt puheena olevassa mietelmässä lainkaan ole kysymystä synnistä eli erhetyksestä hyvän ja pahan noudattamisessa, vaan ainoastaan erhetyksestä johon joudumme toden ja epätoden erottamisessa toisistaan arvostelmain avulla. Eikä tässä liioin tarkoiteta uskon eikä siveellisen elämän asioita, vaan ainoastaan puhtaasti spekulatiivisia, pelkän luonnollisen järjen avulla tutkittavia totuuksia.
Viidennessä mietelmässä, jossa m. m. annetaan yleispiirteinen selitys aineellisesta luonnosta, esitetään sitäpaitsi uusi todistus Jumalan olemisesta. Tämänkin suhteen saattaa ilmestyä joitakuita vaikeuksia, jotka saavat ratkaisunsa vastauksissa vastaväitteisiin. Edelleen osotetaan todeksi että itse mittausopillisten todistelmainkin varmuus riippuu siitä, että meillä on tietoa Jumalasta.
Kuudennessa mietelmässä esitetään järjen eli ajatuskyvyn (intellectio) eriäväisyys mielikuvituksesta; selitellään tätä eriäväisyyttä osottavat tuntomerkit; todistetaan hengen oleellinen eriäväisyys ruumiista; mutta osotetaan samalla että nämä kaksi kuitenkin ovat niin kiinteässä yhteydessä keskenään, että ne tavallaan muodostavat yhden kokonaisuuden. Edelleen tarkastellaan niitä erhetyksiä, joita aistien vaikutuksesta tavallisesti syntyy, ja esitetään keinoja niiden välttämiseksi. Lopuksi tehdään selkoa kaikista niistä perusteista yleensä joista voidaan päättää että aineellisia kappaleita on olemassa. Todistuksina itse siihen asiaan, jonka todenperäisyydestä on kysymys, nimittäin että ulkoinen maailma todellakin on olemassa, että ihmisellä on ruumis j. n. e., ei näillä perusteluilla tosin ole suurta merkitystä, näitä asioita kun ei kukaan järjellinen ihminen ole koskaan todenteolla epäillyt. Mutta lähempi tarkastus osottaa, että nämä todistelmat varmuudessa ja selvyydessä eivät vedä vertoja niille, joiden avulla vastaavat tiedot omasta hengestämme ja Jumalasta ovat saavutetut, niin että juuri viimeksimainitut todistukset ovat varmimmat ja selkeimmät kaikista, mitä ihmisnero ylipäänsä kykenee käsittämään. Ja tämän seikan todistaminen se on ollutkin näiden mietelmieni varsinaisena silmämääränä. Ne muut kysymykset, joita esityksessä tilapäisesti kosketellaan, eivät siis tässä kaipaa erityistä selontekoa.
METAFYYSILLISIÄ MIETELMIÄ, JOISSA TODISTETAAN JUMALAN OLEMASSA-OLO JA SIELUN ERIÄVÄISYYS RUUMIISTA.
ENSIMMÄINEN MIETELMÄ.
Mitä kaikkea voimme epäillä?
Jo moniaita vuosia sitten tulin huomanneeksi, miten monta väärää tietoa olin nuoruudessani uskonut todeksi ja omistanut itselleni ja miten epäiltävää oli kaikki mitä niiden nojalla olin myöhemmin rakentanut. Täytyisi siis vielä kerran elämässäni mullistaa koko tietoisuuteni sisällys ylös alaisin ja, pohjia myöten, ensimmäisistä alkeista saakka alkaa kaikki uudelleen, jos mieli saada mitään varmaa ja pysyväistä tieteissä aikoihin. Työ näytti mahdottoman suurelta. Päätin sentähden odottaa kypsyneempää ikää, ikää joka olisi tieteelliseen työhön soveliain mitä konsaan voin saavuttaa. Aikaa on siitä kulunut. Olen jo viivytellyt niin kauan, että toiminnan kalliit hetket ovat tuhlautumaisillaan tyhjään tuumailuun. Onneksi siis olen tänään päässyt työhön käsiksi. Mieleni on huolista irti. Ei mikään häiritse rauhaani. Vetäydyn yksinäisyyteen ja olen nyt vihdoinkin yhtä valmis kuin vapaa heittämään nurin kaikki entiset mielipiteeni. Tarpeetonta on kuitenkin ryhtyä todistuksilla näyttämään niitä kaikkia vääriksi, ja tuskinpa sellainen päämäärä koskaan olisi saavutettavissakaan. Vaan kun jo terve käytännöllinen järki opettaa, että on yhtä paljon syytä olla uskomatta sellaista, mikä ei ole täysin varmaa ja epäilemätöntä, kuin sitäkin, joka on ilmeisesti väärää, niin voin huoleti hyljätä kaikki vanhat tietoni, jos vaan tulen huomanneeksi että niissä jokaisessa on jotain epäilemisen aihetta. Mutta tarpeetonta on tätä varten ryhtyä siihen suunnattomaan työhön, jota niiden tarkastaminen yksitellen vaatisi. Kun perustukset on kaivettu pois, hajoaa rakennus itsestään. Käyn siis suoraa päätä niiden alkukäsitteiden kimppuun, joihin kaikki ennen todeksi uskomani tiedot nojautuivat.
Kaikki ne tiedot, joita tähän asti olen pitänyt varmimpina totuuksina, olen saanut tajuntaani joko aisteista itsestään tahi aistien välityksillä muualta. Aistien olen huomannut joskus pettävän, ja vaatiihan aivan jokapäiväinen varovaisuus, ettei pidä koskaan täydellisesti uskoa ketään, joka vaan kerrankin on minua pettänyt.
Mutta ehkäpä on kuitenkin asia niin, että jos kohta aistit moniaiden pikkuisten ja etäällä olevain esineiden suhteen pettävät, ne kuitenkin muissa tapauksissa antavat aivan epäämättömiä tietoja, esim. että minä nyt olen tässä, istun lieden ääressä talvinen takki ylläni, paperipalanen kädessäni j. n. e. Entä nämä käteni ja koko ruumiini, mitenkä kävisi kieltäminen että nämä kaikki ovat minun, ellen kuvittele itseäni eräänlaiseksi mielisairaaksi, joiden aivot heikkomielisyys on pimittänyt siihen määrään, että myötäänsä hokevat olevansa esim. kuninkaita, vaikka ovat rutiköyhiä, kävelevänsä purppuravaatteissa, vaikka itse teossa ovat ilkosen alasti, että heillä on pää savesta, että koko mies on kurpitsi, lasista tehty t. m. s. Mutta hehän ovat mielettömiä, enkä tosiaan näyttäisi mielevämmältä minäkään, jos itseäni heihin vertaisin.
Tämähän kuuluisi joltakin—ellen vain olisi hyvinkin tottunut siihen, että nukkuessani öisin näen unia ja olen silloin samojen ja joskus vieläkin hullunkurisempien luulotusten alaisena, kuin nuo mielettömät valveilla ollessaan, saati sitten että koska tahansa voi tapahtua että yöllä maatessani olen olevinani varma näin tavallisista asioista kuin että olen tässä, istun takki ylläni lieden ääressä, vaikka itse teossa makaan riisuuntuneena vuoteella, peittojen ja patjojen välissä.