"Olitte siellä George Baltin kanssa?"
"Aivan niin. Tutustuin häneen Nomesta lähdettyäni; hän oli niin peräti kyllästynyt Alaskaan, että autoin häntä pääsemään takaisin Yhdysvaltoihin."
Marshin silmät välähtivät, kun hän kuuli tämän vastenmielisen uutisen, sillä monet pahat aavistukset olivat ahdistaneet häntä tuon odottamattoman tapaamisen jälkeen.
"Mies, josta puhumme, on eräs omituinen ja sivistymätön hurjimus, joka vihaa minua aivan hillittömästi", selitti hän Mildrediin päin kääntyen. "Otin hänet kerran työhöni, mutta kun hän ei pystynyt mihinkään, panin hänet pois, minkätähden hän on nyt leppymättömin viholliseni, joka on uhannut henkeäni lukemattomat kerrat. Voitte siis kuvitella hämmästykseni, kun toissa iltana näin hänen istuvan viereisessä pöydässä eräässä täkäläisessä kahvilassa. Näin kaukana Kalvikista, ajatelkaahan."
"Kuinka omituista!" huomautti neiti Wayland. "Entä mitä hän teki?"
"Herra Emerson pelasti tilanteen neuvokkuudellaan, niin ettei mitään meteliä syntynyt — muussa tapauksessa olisin ollut pakotettu puolustamaan itseäni."
Boyd ei voinut kaikesta huolimatta olla ihmettelemättä, oliko Marsh todellakin sellainen henkilö, miksi hänet oli kuvattu. Olihan hyvin mahdollista, että kaikki oli vain Cherryn ennakkoluulojen ja George Baltin vihan aiheuttamaa parjausta. Tänä iltana ainakin oli Marsh mitä huomaavaisin ja kohteliain mies.
Kun herra Wayland palasi, oli Mildred saanut keskustelun taitavasti ohjatuksi muille aloille. Boyd näki nyt yht'äkkiä tuon raharuhtinaan aivan uudessa valossa. Tähän iltaan saakka hän oli nähnyt tässä vain tulevan vaimonsa isän, jäykän ja itsevaltiaan vanhuksen, jonka puolittain halveksiva suvaitsevaisuus, niin loukkaavaa kuin se usein olikin, ei ollut vielä kertaakaan kärjistynyt avoimeksi vihollisuudeksi. Nyt oli toisin. Wayne Wayland oli nyt hänen kilpailijansa, jolta hän ei voinut toivoa vähintäkään armeliaisuutta tahi sääliä niin pian kuin ilmeni, että heidän taloudelliset etunsa olivat keskenään ristiriidassa. Hän tunsi vanhuksen siksi hyvin. Mitään vakavampaa yhteentörmäystä ei ollut vielä sattunut, mutta totuuden täytyi tulla ilmi ennemmin tahi myöhemmin, ja kun tuo jykeväleukainen, rautatahtoinen mies saa kuulla, että nuorukainen, jolle hän oli kotinsa avannut ja jota hän oli pitänyt jotakuinkin vaarattomana, oli rohjennut asettua hänen tielleen, ei hänen närkästyksellään ole mitään rajaa.
Samalla selveni Emersonille oman asemansakin kierous. Hän oli kuullut salaisuuksia, jotka eivät häntä koskeneet, mutta joita hän saattoi käyttää hyväkseen, ja kun vielä tämä tuli Waylandin tietoon, pitäisi vanhus häntä ei vain julkeana ja tunkeilevana vihollisena, vaan myös petturina, joka oli armotta murskattava.
Yritys, jonka menestyksestä hän oli tunti sitten ollut niin varma ja johon hän oli uhrannut niin paljon työtä ja huolta, näytti nyt aivan toivottomalta. Jo ajatuskin koettaa pitää puolensa noita miehiä vastaan, joilla oli käytettävänään varoja ja kokemusta rajattomasti, tuntui hänestä niin mahdottomalta, että hän tuli melkein sairaaksi. Hän tiesi, ettei häntä olisi huolittu mukaan, vaikkapa hänen yrityksensä olisi ollut jo valmis ja käynnissäkin. Wayne Waylandin käytös oli ilmaissut sen jo kauan sitten, ja keskieräisine suunnitelmineen hänelle olisi vain naurettu. Kaikki kilpailu oli sitäpaitsi päätetty säälimättä tukahduttaa.