"Eiköhän riitä jo", välitti Fraser; "hän on osansa saanut. Uskallan kahdeksan yhtä vastaan, ettei hän enää tee töistä samanlaista erehdystä."
"En varmastikaan. Olin silloin niin täysi, etten muista edes puhuneenikaan koko lohensuolaushommasta, mutta nyt särjen korkkiruuvin, ja tästä hetkestä alkaen aina siihen saakka, kunnes palaamme tänne jälleen, olemme minä ja tuo rommipaholainen vihan veljet. Hyvä uutinen, vai?"
"Otat kaikki leikin kannalta, eikö totta?" huomautti Boyd. "Mutta ellei tämä retki tee sinusta miestä, niin on tilasi totisesti toivoton. Nyt minulla on työtä meille kaikille — teillekin, Fraser."
"Mitä sitten?"
"Menkää johonkin ajuritoimistoon ja tehkää sopimus koneiston laivauksesta, sillä aikaa kuin minä —"
"Siitä ei tule mitään. Jos tarvitsette rahaa ja aivan viipymättä, niin otan veitseni ja ryövään summan joltakin heikkouskoiselta tahi keksin jonkun muun sukkelan juonen, mutta tämä ajureiden käännyttäminen ei kuulu alaani. Pilaisin vain koko asian."
"Luulin teidän tahtovan auttaa."
"Sen teenkin, ihan varmasti teenkin, ja olen sangen iloinen, kun kaikki on hyvin, mutta kaikista kuormauslaskuista ja laivauspapereista pysyttelen kunnioittavan välimatkan päässä."
"Sulaa laiskuutta", hymyili Emerson. "Mutta jos tiukka kohta tulee, niin panen teidät työhön kaikesta huolimatta."
"Olen tarvittaessa aina käytettävänänne", virkkoi Fraser hilpeästi sytyttäen uuden sikarin. "Mutta lasten askareista en välitä."