Boyd ei nähnyt häntä enää sinä päivänä, ei edes illalla hotellissakaan, mutta seuraavana aamuna hän ilmestyi telakalle mukanaan kolmisenkymmentä kalastajaa, kuten hän oli luvannutkin. Ensi näkemällä ei näissä miehissä huomannut mitään erikoista, mutta kun joukkoa tarkasteli lähemmin, täytyi panna merkille, että kaikki olivat hartiakkaita ja tukevarintaisia, joiden heiluva käynti oli opittu huojuvilla kansipalkeilla. Piirteiltään he eivät olleet amerikkalaisia eivätkä muukalaisiakaan, vaan kuuluivat tuohon kaikkien kansallisuuksien sekoitukseen, joka on vähitellen keräytynyt kaikista maailman ääristä kaukaisen lännen uloimmaisille liepeille. Kaikki olivat auringon paahtamat ja puhuivat merimiesten yleismaailmallista kieltensekoitusta. Siinä oli miehiä Suomesta ja Floridasta, Portugalista ja Mainesta — kaikki samaa sanoinkuvaamatonta tyyppiä, sivistyksen rajojen ulkopuolella vallitsevien olosuhteiden sulattamossa syntynyttä. Muutamilla oli vielä poskissa ja leuoissa vereksiä vammoja tahi jompikumpi silmä umpeenajettuneena, ja juuri nämä, huomasi Boyd, suorastaan mielistelivät Georgea tahi kohtelivat tätä leikillisen kursailemattomasta, joka ehdottomasti muistutti kisailevan elefantin hilpeyttä. He iskivät hänelle silmää salaperäisessä yhteisymmärryksessä, josta Boyd pääsi vasta sitten selville, kun hän huomasi, että Baltilla oli kasvoissaan samanlaiset taistelunmerkit. Huulet oli lyöty verille ja korvan takana oli korkea kuhmu, joka oli ilmestynyt kuin sieni yhdessä yössä.
Takit ja puserot repäistiin yltä, nostolaitteet miehitettiin aikaa hukkaamatta ja ennenkuin kukaan arvasikaan, oli työ käynnissä, "järjestymättömät" kaikinpuolin kiitettävällä tarmolla. Toiset olivat vielä niin juovuksissa, että huojuivat, mutta työkyky oli siitä huolimatta kerrassaan hämmästyttävä. Naurua ja pilapuheita kuului joka taholta, ja tämän tästä kiiruhti aina joku vesihanan alle palaten vyötäisiä myöten märkänä, tukka ja parta vettävaluvina. Boyd näki eräänkin, jolla oli siisti, ruudukas puku ja hienot kengät, riisuvan vaatteensa ja jalkineensa ja ripustavan ne erääseen naulaan, minkä tehtyään mies ryhtyi tarmolla työhön tallustellen avojaloin edestakaisin siruista ja laiturin sälöistä välittämättä, yllään vain punertavat alusvaatteet. Joukko oli poikkeuksetta kuin johonkin huvittavaan leikkiin innostunut poikalauma. Nähtyään, että kaikki olivat työssä ja nostokoneet käynnissä, George pujottelihe Boydin luo ja kysyi ylpeästi:
"Mitä arvelette heistä?"
"Oivallista väkeä. Mutta missä muut?"
"Joukossa on pari kolme, joille ei mahda mitään", vastasi George tunnustellen varovasti oikean kätensä rystysiä, jotka olivat nahattomat ja veriset, "mutta huomenna ovat loputkin täällä. Nämä ovat näettekös, niitä kaikista siivoimpia — kuin perheellisiä miehiä, voi sanoa. Jos täällä olisi ollut tappelu tekeillä, olisin saanut koko joukon ilman muuta mukaan, mutta kun en voinut tarjota muuta kuin kovaa työtä, eivät he olleet halukkaat alkamaan näin äkkiä."
"Hm! Luulenpa, ettei viivy kovinkaan kauan, ennenkuin meillä on tekemistä enemmän kuin kylliksi", virkkoi Boyd synkästi.
"Niin varmasti kuin elän!" huudahti George toivehikkaasti. "Tarvitsemme välttämättä pari hyvää tappelua, sillä muuten emme saa laivaa ajoissa kuntoon."
Eräs mies sivuutti heidät kantaen raskasta väkipyörää, mutta nähdessään Georgen hän pysähtyi ja kuivasi hien otsaltaan iskien Georgelle veljellisesti silmää.
"Hei! Jos työ on mielestäsi liian raskasta, niin laputa tiehesi!" ärjäisi Balt, mutta, kumma kyllä, mies ei loukkautunut lainkaan, vaan vilkutti ajettunutta silmäänsä toistamiseen ja sylkäisi sitten kouriinsa murahtaen hyväntuulisesti raskasta taakkaansa hilatessaan:
"Läheltäpä piti, George. Ellet olisi niin vikkelä, olisin tehnyt sinusta selvän."