"Kyllä, mutta tämä on koetukseni, josta tahdon suoriutua omin voimin. Hän ei huoli puolisokseen miestä, joka ei ole itse pystynyt onneaan luomaan, eikä hän sitäpaitsi tohdi vastustaa isänsä tahtoa, ei edes ajatellakaan sinnepäin — hän on niin kasvatettu. Wayne Waylandin vastarinta ei ole suinkaan ainoa este tielläni. Minun täytyy osoittaa hänen tyttärelleen olevani samaa maata kuin tämäkin, sillä Mildred ei siedä velttoja henkilöitä."
"Ja te uskotte tuon naisen rakastavan teitä! Hän ei olekaan mikään nainen — hän ei edes tiedä, mitä rakkaus on. Kun nainen rakastaa, luuletteko hänen välittävän rahasta, kuuluisuudesta tahi menestyksestä? Jos rakastaisin jotakin miestä, luuletteko, että pysähtyisin neuvottelemaan isäni kanssa, menenkö hänen kanssaan naimisiin vai odotanko, kunnes lemmittyni osoittaa olevansa mahdollinen rinnalleni astumaan? Arveletteko, että antaisin hänen kestää kaikki ne helvetin tuskat, jotka te olette kärsinyt, nähdäkseni mihin hän pystyy? En konsanaan! Olisin ottanut hänet sellaisenaan ja taistellut yhdessä hänen kanssaan. Olisin antanut hänelle kaikki, mitä minulla on — rahaa, aseman, ystäviä ja vaikutusvaltaa, ja jos omaiseni olisivat vastustelleet, olisin käskenyt heidän mennä hornaan. Heidät olisin heittänyt ja liittynyt häneen! Olisin käyttänyt viimeisen dollarinikin ja kaiken naisellisen neuvokkuuteni ja viekkautenikin häntä auttaakseni. Kun nainen rakastaa, ei hän välitä maailman puheista; hän seuraa lemmittyään, olipa tämä minkälainen hyvänsä."
Sanat tulivat niin kiihkeästi, että Cherryn täytyi hengähtää.
"Tätä ette ymmärrä", sanoi Boyd. "Olette alkuperäinen ja vapaudessa kasvanut, kun taas Mildred on täydellinen vastakohtanne. Vanhoillisuus on hänellä veressä, eikä hän sille mitään mahda. Minunkin oli ensin vaikea häntä ymmärtää, mutta kun tutustuin hänen elämäänsä, oloihin, joissa hän oli kasvanut, selveni kaikki. En huolisi hänestä toisenlaisena kuin mitä hän on, ja siinä on minulle aivan kyllin, kun tiedän, että hän pitää minusta omalla tavallaan."
Cherry nykäisi niskojaan. "Heleänpunainen, elämänhalusta lämmin veri on aina siirappia parempi, ja kun rakastan, tahdon myös tuntea, mitä se on — en vaadi, että se todistetaan minulle kuin mikäkin mittausopillinen tehtävä. Tahdon rakastaa ja vihata, tehdä mitä päähäni pälkähtää, vaikka se olisikin vastoin järkeni ääntä."
"Oletteko milloinkaan noin rakastanut?" kysyi Boyd äkkiä.
"Kyllä", vastasi tyttö empimättä luoden häneen katseen, jonka syvyyteen hän ei kyennyt tunkeutumaan. "En ole Luojan kiitos, noita keinotekoisia, vaan alkuperäinen, kuten sanoitte. Olen elänyt!" Punaiset huulet vääntyivät pilkalliseen hymyyn.
"En odottanutkaan teidän ymmärtävän Mildrediä", sanoi Boyd. "Mutta hän rakastaa minua ja minä palvon häntä jumalattarenani. Ihmisellä täytyy olla joku, jota hän jumaloipi; omaa kuvaansa hän ei voi kumarrella."
Cherry Malotte kääntyi hitaasti ja astui veneeseen, istuen äänettömänä koko paluumatkan, Boydin, joka oli ymmällään ja pahoilla mielin uskonsa muuria vastaan suunnatun hyökkäyksen johdosta, yrittämättäkään vaitioloa rikkoa.
"Sormeton" Fraser oli laiturilla heitä vastassa. "Missä helvetissä olette ollut?" huusi hän.