Sanoja seurasi painostava hiljaisuus. Don Marion hengästynyt läähätys kuului entistä äänekkäämmin ja hänen kasvoiltaan juoksi hiki kuin räystäältä sadevesi. Vihdoin lausui Rosa hiljaa: "Varoitinhan sinua, Estevan."
Estevan oli ymmällään, mutta näki selvästi, ettei hän ollut lainkaan peloissaan. "En ole vielä heidän kynsissään", nauroi hän.
"Sanoitte, että minut aiotaan myöskin vangita?" Rosa katsoi vieraaseen tuskaisesti.
"Aivan oikein!"
"Mutta miksi?"
"Niin, miksi? Kuka häntä syyttää ja mistä?" kysyi Estevan närkästyneestä
"Sen olen myöskin saanut tietää. Ei kukaan muu kuin Pancho Cueto."
"Cueto!"
"Hän juuri. Hän on ilmiantanut teidät molemmat ja kirje on luullakseni vain pieni näyte hänen tiedoistaan. Hänen muita todistuksiaan en tosin tiedä, mutta voitte olla varmat, ettei hallitus vaadikaan nykyään kovin päteviä todistuksia, epäluulokin ja riittää. Ymmärrätte siis, miksi olen täällä. Minulla on vaikutusvaltaa, voin pelastaa Rosan, mutta pelkään, etten voi tehdä mitään teidän hyväksenne, Estevan. Teidän täytyy selvitä tästä omin neuvoin. Mitä tuumitte? Tuhlaamme vain kallista aikaa seisoessamme tässä suu auki."
Kun Estevan näki, miten kalpeaksi hänen sisarensa oli käynyt, kietoi hän kätensä tämän ympärille ja sanoi lempeästi: "Olen suuresti pahoillani, rakkaani. Kaikki on minun syyni." Ja kauppiaalle: "Teitte hyvin kun tulitte varoittamaan meitä."