"Luovuttakaa minulle paikkanne, te näytte kadottaneen ohjakset!"
Toby katsahti kysyvästi Kidiin, joka puolestaan sieppasi kuin lennosta Cherryn rauhoittavan katseen ja nyökkäsi sitten hyväksymisen merkiksi. Toby nousi ja istui hänen paikalleen. Kid tiesi, ettei Cherry tekisi erehdyksiä; hänen terävää älyään oli terästämässä viha — sen luki selvästi hänen kasvoistaan. Jos Glenister tänä iltana pelastuisi häviöstä, johtuisi se siitä, ettei mikään inhimillinen mahti siihen pystyisi.
Kidin uudella liittolaisella oli vain yksi ajatus: Roy oli nujerrettava! Hänet oli nöyryytettävä, taloudellisesti tuhottava, saatettava naurunalaiseksi. Ehkä hän sitten palaisi hänen luoksensa, kuten menneinä aikoina. Cherry oli kadottamaisillaan hänet — tämä olisi hänen ainoa mahdollisuutensa voittaa hänet takaisin itselleen. Hän suoritti tehtävänsä kevyesti, ja hänen nopeutensa ja taitonsa kannustivat Broncoakin, kunnes hänenkin aistinsa herkistyivät ja hänen huomiokykynsä; tuli entistä terävämmäksi ja nopeammaksi. Glenister noitui itsekseen kortteja. Hän oli kuin humalassa, ikäänkuin viininhöyryt olisivat käärineet hänen aivonsa usvaan. Hän vääntelihe tuolillaan, suonet pakottivat hänen niskassaan ja veri oli tunkeutunut hänen päähänsä. Hetken kuluttua hän sanoi:
"Minä haluan korkeampaa panosta. Eihän tämä ole lasten peliä! Pankaamme peli vapaaksi!"
Bronco loi riemuitsevan katseen tyttöön ja myöntyi Glenisterin toivomukseen.
"Kuten haluatte. Olkoon rajana sininen taivas. Kasatkaa rahanne kattoparsiin saakka."
Hän alkoi sekoittaa kortteja.
Roy pani sata puntaa 'tutunomaiselle' kortille. Kolmannella kierroksella hän menetti sen. Hän pani seuraavalla kierroksella kaksisataa ja menetti, neljäsataa ja menetti kolmannen kerran. Onni oli kääntänyt hänelle selkänsä. Hän kiristeli hampaitaan ja koroitti panokset kaksinkertaisiksi, kunnes ne olivat nousseet suunnattoman korkeiksi. Kid jakoi kortteja yhä entisen tyynesti. Glenisterin valtasi polttava raivo, jota hän ei voinut enää hillitä. Ne eivät olleet hänen rahojaan — välipä tuosta, vaikka ne menettäisikin. Hän tahtoi jatkaa, kunnes voittaisi. Hänen täytyi voittaa.
Hän otti povitaskustaan nipun seteleitä, niin paksun, että hänen täytyi pidellä sitä kaksin käsin. Katselijat näkivät, että siinä oli enimmäkseen keltaisia seteleitä. Kukaan ei hiiskunut sanaakaan. Glenister laski rahat ja katsahti pankinpitäjään, joka nyökkäsi hyväksyvästi, minkä jälkeen hän työnsi rahat esiin, kunnes ne pysähtyivät kuninkaalle. Hän pani kuparikolikon päällimmäiseksi setelinipulle. Kaikki läsnäolijat hengähtivät syvään. Milloinkaan ei näillä mailla ollut nähty moista panosta — se edusti kokonaista omaisuutta. Tästä kehittyi satu, jota sopi kertoa vielä lastenlapsillekin, kuinka mies voi ansaita yhtenä iltana omaisuuden ja menettää sen taas yhden korttikierroksen aikana.
Cherry Malotten sormet olivat jääkylmät ja häntä puistatti, niin että tarkkailukoneen nappulat kalisivat, ja hänen sydämensä jyskytti niin että hän tuskin voi hengittää, jotakin paksua kohosi hänen kurkkuunsa ja hän oli tukehtumaisillaan. Jos Glenister voittaisi tällä kerralla, lopettaisi hän heti, siitä oli tyttö varma. Entä jos hän menettäisi? Ah! Mitä saattoi tuntea Kid, joka pelasi satunnaisen kiukunpuuskan yllyttämänä, hänen rinnallaan, jonka toiveet onnesta, rakkaudesta ja elämästä olivat tämän panoksen varassa?