Kid tiesi ilmeisesti, mikä kortti oli lähinnä, koskapa hän ei antanut hänelle minkäänlaista merkkiä. Ja kun Glenister ojentautui taaksepäin, työnsi hän hitaasti ja varmasti ylimmäisen kortin laatikosta. Hänen kätensä ei värähtänyt. Kortti oli ruutuyhdeksikkö, ja ympärillä olijat hengähtivät syvään. Kuningas ei ollut voittanut. Menettäisikö se? Jokaisen katse ahmi pientä nikkelöityä laatikkoa. Jos seuraava kortti olisi lähinnä yhdeksikköä matalampi, olisi suurin panos, minkä Alaska milloinkaan oli nähnyt, menetetty.
Hitaasti liikkui pankinpitäjän valkoinen käsi, hänen keskisormensa kosketti ruutuyhdeksikköä ja se liukui kevyesti laatikosta ja sen tilalla tuijotti katselijoihin ristisotilas. Hiljaisuus laukesi. Miehet puhuivat, jotkut nauroivat, mutta heidän naurussaan ei ollut ilon rahtuakaan. Tuntui pikemmin, että kaikki olivat tukehtumaisillaan. Pankinpitäjä ojensi kätensä ja työnsi setelit laskematta laatikkoonsa. Glenister ei noussut. Hän istui synkkänä, kulmakarvat kurtussa, leuka eteenpäin työntyneenä, tukka otsalla riippuen, verestävin silmin ja elottomin katsein.
Cherry Malotte oli näännyksiin saakka väsynyt. Kuluneitten kolmen tunnin jännitys oli ollut niin ankara, että hän tuskin jaksoja pysyä pystyssä, mutta hän päätti sentään olla mukana pelin loppuuni saakka.
Kid aikoi juuri ruveta jakamaan kortteja, kun Glenister sanoi:
"Odottakaa! Minkäarvoinen on tämä talo, Bronco?"
"Mitä tarkoitat?"
"Sinähän omistat tämän laitoksen?" Hän viittasi kädellään ympärilleen.
— "No, mikä on sen arvo?"
Bronco empi hetken, joukko höristi korviaan ja tyttö kääntyi kummissaan ja huolestuneena katsomaan Glenisteriä. Mitä hän nyt aikoi?
"Kaikki irtain mukaan luettuna satakaksikymmentä tuhatta dollaria.
Miksi sitä haluat tietää?"
"Minä haluan panna ässälle osuuteni Midakseen koko sinun viheliäistä pelihelvettiäsi vastaan."