"Sanoitteko, että hän on vaarallinen."
"Niin sanoin. Siellä oli talvella -98 nuori aatelismies — tanskalainen luullakseni, hienoa sukua ja muuta sellaista — komea, vaaleaverinen nuorukainen. Hän aikoi mennä naimisiin tytön kanssa, mutta muuan pankinpitäjä ampui hänet. Sitten oli muuan Rock, ratsastavan poliisin parhaita upseereja. Hänet erotettiin. Ja lisäksi monia muita. Kaikesta huolimatta hän on maailman jaloluontoisin tyttö, ja sen ohessa helläsydäminen. Hän on ravinnut jokaikistä 'housukangasta' Yokonin varrella, eikä ole ainoatakaan malminetsijää koko maassa, joka ei vannoisi hänen nimessään, sillä hän on auttanut monia kymmeniä heistä. Minäkin olin kerran häneen hullaantunut. Niin, hän on vaarallinen, se on varmaa — kaikille muille paitsi Glenisterille."
"Mitä tarkoitatte?"
"Tyttö oli kerran Yokonin toisella puolella hoitamassa miestä, joka sairasti vaikeaa rupitautia, ja kun hän yritti takaisin, joutui hän keskelle keväistä jäittenlähtöä. En ollut paikalla silloin, mutta Glenister kuuluu saaneen hänet onnellisesti maihin, kun kukaan muu ei uskaltanut puuttua pelastushommiin. Ajojäätelit kuljettivat heitä viisi penikulmaa virtaa alas, ennenkuin hänen onnistui selviytyä pulasta."
"Mitä sitten tapahtui?"
"Tyttö rakastui häneen tietysti."
"Ja Glenister jumaloi häntä yhtä hölmömäisesti kuin te kaikki toisetkin, eikö niin?" sanoi Helene halveksivasti.
"Siinäpä onkin jutun omituisin kohta. Tyttö hypnotisoi hänet ensin jollakin tavalla, mutta poika karkasi tiehensä, enkä minä kuullut hänestä mitään ennenkuin täällä Nomessa. Tyttö tuli hänkin tänne lopulta ja on nyt kuitannut tilinsä selväksi."
"Siitä en ole kuullut mitään."
Struve kertoi hänelle seikkaperäisesti pelisalikohtauksen ja sanoa sitten: